Lonna
Jaahas. Kesäkuu näyttää olevan puolessa välissä ja meidän retkivene on edelleen maissa. Sepä ei ole onneksi tahtia haitannut. Oikeastaan päin vastoin. Mieheni kävi hakemassa keväällä mökiltä kaupunkiin busterin ja olemme huruuttaneet sillä koko alkukevään ja -kesän.
Voi kuinka huoletonta se on ollutkaan! Veneilyä ilman - minun mielestäni - ainaisia rantautumishuolia. Sen kun vaan on tuikannut paatin rantakivikkoon ja tuupannut sen siitä sitten aikanaan takaisin vesille!
Eipä sillä etteikö busterin kanssa mitään sattuisi. Olimme tulossa yhdeltä keväiseltä reissulta ja rantautumassa laituriin. Jotenkin sössin eli jätin liian pitkän harppauksen veneen ja laiturin väliin. Molskahdin hyiseen veteen täysissä varustuksissa. Loiskahdus oli hyvä muistutus siitä, että tarkkana saa olla ja pitää keskittyä. Pelastusliivien haararemmiä ei huolettomasti kannata jättää kiinnittämättä. On mukavampaa pyristellä laiturille, kun paukkuliivit eivät ole omaa huolimattomuuttaan tiellä. Onneksi en useinkaan pidä kännykkää tai elektronisia laitteita takin taskussa. Lompakon sisältö kuivahti aika nopeasti. Sen sijaan itse lompakon kuivaaminen kesti monta päivää. Mitähän se olisi sanonut, jos olisi miedolla lämmöllä uunissa kuivatellut... En ryhtynyt kokeilemaan, vaan otin suosiollisesti toisen lompakon väliaikaisesti käyttöön.
- - -
Pääasiallisesti olemme tehneet perinteikkäitä retkiä Hietsun kirpparille, lähisaariin tai mihin ikinä, koska mikä tahansa on hyvä tekosyy lähteä merelle. Tämän päivän reissu oli sikäli poikkeuksellinen, että kävimme ensimmäistä kertaa elämässämme Lonnan saarella.
Suomenlinnan hoitokunnan hallussa vuodesta 1999 lukien ollut saari avattiin vastakin yleisölle. Tällä hetkellä sieltä löytyi ravintola ja kahvila. Tarjoilija kertoi ravintolan olevan auki päivittäin maanantaita lukuun ottamatta. Saaren pohjoispuolella olevaan laituriin saa kuulemma kiinnittää omia veneitä ja vierasvenelaituri on tulossa kuluvan kesän aikana. Saarella olevaan miinavarastoon tullaan avaamaan tapahtumatila ja tavoitteena on saada saarelle yleisösauna ja hyvinvointipalveluja.
Saavuimme paikalle iltapäivällä. Kuulimme, että henkilökunta ei ollut osannut varautua päivän aikaiseen runsaaseen kävijämäärään ja ruoka oli vähän niin kuin loppu. Viereisessä pöydässä istuneen turistipariskunnan kanssa olimme ilmeisesti viimeiset, jotka saimme ruokaa. 24 euron sunnuntabrunssi piti sisällään hedelmäsmoothien, grillatun lajitelman lihaa, kalaa tai kasviksia, kylmiä salaatteja, jälkiruuan sekä kahvin.
Ruoka ja palvelu olivat loistavia! Jälkikäteen vielä Lonnan nettisivuja tutkineena ainakin minulle jäi sellainen fiilis, että saarelle oikeasti halutaan huoletonta tunnelmaa ja että ihmiset viihtyvät. Me viihdyimme ja tulemme varmasti tulevaisuudessa viihtymään saarella useita kertoja. Venematka ei ole lyhyt vain Kauppatorin, vaan myös Herttoniemen suunnasta. Loistavaa!
Ruoka ja palvelu olivat loistavia! Jälkikäteen vielä Lonnan nettisivuja tutkineena ainakin minulle jäi sellainen fiilis, että saarelle oikeasti halutaan huoletonta tunnelmaa ja että ihmiset viihtyvät. Me viihdyimme ja tulemme varmasti tulevaisuudessa viihtymään saarella useita kertoja. Venematka ei ole lyhyt vain Kauppatorin, vaan myös Herttoniemen suunnasta. Loistavaa!
Kommentit
Lähetä kommentti