Genova
Kun avaan sähköpostini, booking.com tarjoaa minulle edelleen parhaita hotellidiilejä Santa Margherita Liguresta ja Rapallosta. Ne olivat niitä paikkoja, joita muutama viikko sitten tarkistelin erityisellä mielenkiinnolla. Rapalloon emme ikinä majoittuneet, mutta vietimme syntymäpäivääni Santa Margherita Liguressa.
Olemme aikaisemmin viettäneet monta monituista lomaa Como-järvellä. Ostin aikanaan tarjousliput Finnairilta syyskuulle Milanoon, mutta tarkoituksena oli tällä kertaa Como-järven sijaan tutustua uuteen alueeseen.
Tämä uusi alue löytyi Mondo-matkalehden avustuksella. "Patikoijan paratiisi" luki aikanaan lehden otsikossa ja mielenkiintoni heräsi. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Cinque Terren alueesta ja otsikko sekä kuvat herättivät mielenkiintoni. Cinque Terren alueelta oli suhteellisen vaikea löytää majoitusta, joten lopulta päädyimme ratkaisuun, jossa loman kolme ensimmäistä yötä vietimme jossain muualla ja loppuloman em. alueella.
Olin tehnyt päätöksen, että tällä kertaa emme vuokraa autoa. Näin ollen Milanoon lennettyämme jatkoimme suoraan junalla matkaa Genovaan. Genovassa olisimme yhden tai kaksi yötä. Olin myös tehnyt päätöksen, että haluan yöpyä syntymäpäivänäni Santa Margherita Liguressa. Vaihtoehtona oli myös Portofino, mutta sieltäkään ei soveltuvaa majoitusta tuntunut löytyvän.
Genova |
Genova |
Kun lähdimme matkaan, meillä ei ollut majoitusta varattuna. Sen verran olin kuitenkin tarkistanut, että majapaikat Genovassa eivät olleet täyteen ahdettuja ja asiaa ei tarvitsisi sen enempää stressata. Olisi ollut kiva, jos junassa olisi ollut ravintolavaunu. Mutta ei, ei ollut millään junamatkalla koko aikana. Olen sen verran vähän matkustanut maailmalla junalla, että en tiedä kuinka yleistä palvelut junassa ovat.
Saavuimme Genovaan ja kävelimme muutamia kymmeniä metrejä asemalta. Edessä avautui todella hieno vanha hotelli. Sen vieressä toinen lähes yhtä upea vanha hotelli. Arvokkaat hienot rakennukset viestivät ulkoasultaan myös hintatason kalleudesta, joten jatkoimme hieman matkaa. "Hotel" -kylttejä heijastui verkkokalvoille useampia ja kävelimme pimentyneessä illassa yhteen halvemmalta näyttäneeseen vaihtoehtoon, johon jäimme yhdeksi yöksi. En tuossa vaiheessa tiennyt mitä tulisimme seuraavana päivänä tekemään. Tarkoitus oli toki tutustua Genovaan ja näin teimmekin. Tutustuttiin sen verran pitkään ja antaumuksella, että aikanaan keräsimme bagaasimme hotellin alakerrasta ja veimme ne vielä toiseksi yöksi yläkertaan. Genova ei lopulta ollutkaan niin tylsä, mitä pari sataa metriä rautatatieasemasta antoivat ymmärtää.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme ympäri Genovan keskustaa, jonka palatsiarkkitehtuuri on Unescon maailmanperintökohde. Kierroksen päätteeksi päädyimme istumaan iltaa satamaan, jossa oli paljon viehättäviä baareja ja ravintoloita. Valitsimme paikan, jossa oli tarjolla oman panimon oluita sekä näkymät miljoonajahteihin. Kaikissa tai ainakin suurimmassa osassa miljoonajahdeista liikehti palveluskuntaa. Ymmärtääkseni suurin osa noista laivoista oli vuokrakäytössä. Tuolloin tarkistimme hintatasoakin. En tiedä, kuinka paljon menee pieleen, jos sanon että myymällämme nykyisen kämppämme (josta lainaa on toki runsaasti vielä jäljellä) saisimme jahdin viikoksi käyttöömme. No ihan sama. Ei se kuitenkaan ole todellinen vaihtoehto.
- - -
Suomessa tehdään parhaillaan eläkeratkaisuja tuleviksi vuosikymmeniksi ja halutaan työntekijöiltä pidempiä työuria. En tiedä, jos työurat aidosti oikeasti pidentyvät jatkossa. Ainakin tällä hetkellä vielä monilla aloilla iäkkäämmät työntekijät halutaan ensimmäisenä kilometritehtaalle.
Kävimme myöhäisellä lounaalla Genovassa. Kun lounas päättyi, harmaahapsihenkilökunta asettui pyöreään pöytään pelaamaan korttia. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että heidän työhyvinvointinsa oli kohdillaan. Heidän työuransa näyttivät ainakin pitkiltä.

Hurrrrrrrrjasti onnea!!!!!
VastaaPoistaKiitos hurrrrjasti!! Onhan tuosta jo aikaa, kun ei oikein "runosuoni" ole sykkinyt kirjoittamisen osalta viime viikkoina/kuukausina... :)
Poista