Hvarin saarella ja hylätty lasten unelmapaikka
Kroatian reissu jäi vaille viimeistä tarinaa. Olin näköjään jotain kirjannut ylös, mutta en ollut jaksanut tallentaa kuvia.
- - -
Lomamme Kroatiassa alkoi ECA:n kyydissä ja päättyi samalla tavalla, kun matkasimme vesikoneella Splitistä Jelsaan. Konsepti oli fly and drive. Konseptista vain ensimmäinen oli tuttu henkilökunnalle. Kun vartin lennon jälkeen saavuimme Jelsaan, auto uupui ja työntekijä katsoi hämmästyneinä miestäni, kun hän kysyi auton perään. Olimme kai ensimmäiset fly and drive konseptin käyttäjät. Siinä kun odottelimme autoamme ilta pimeni. Istuimme satamassa kahvilan terassilla odottelemassa ja mietimme, että mitäs tehdään. Jäädäkö Jelsaan vai ajaako auton saatuamme Hvariin. Paikallisasukkaan suosittelun perusteella lähdimme ajamaan Hvariin muutaman kymmenen kilometrin päähän.
Hvar |
Reissun aikana majapaikan löytäminen ei ollut ahdistanut niin paljoa kuin Hvarilla. Kello oli jo paljon, tuntematon paikka ja pimeää.
Jätimme auton maksulliselle parkkikselle. Vastapäätä olleen hotellin ovi pysyi suljettuna vaikka kuinka koputtelimme. Jatkoimme matkaa viereiseen ravintolaan. Kysyimme tarjoilijalta apua ja taas alkoi uskomaton prosessi, jossa meitä talutettiin ensin yhteen suuntaan, puhelinsoittoja, ruokailu ja myöhemmin talutus vanhan kaupungin sisuksiin majoittumaan. Lähdimme vielä iltakävelylle tutkimaan paikkoja ja yhtäkkiä avautuikin se Hvarin rantakatu, joka kesäisin sykkii elämää. Kontrasti oli suuri siihen, mikä oli ensikokemuksemme ajaessamme pimeään kaupunkiin.
---
Kysymys oli valtavasta, hylätystä hotellikompeksista. Sosialistinen Jugoslavia oli rakentanut lapsille käsittämättömän unelmapaikan, jossa oli ravintoloita, kirjastoja, discoja, uima-allas, vahtitorni, kauppoja jne. Sodan jälkeen paikan omistuksesta ei ikinä päästy sopimukseen ja paikan tuhoutuminen alkoi. Tänä päivänä kaikki rahanarvoinen on varastettu, uima-allas on täyttynyt jätteillä ja luonto on ottanut paikasta vallan.
Kommentit
Lähetä kommentti