Maailman laella (Rifugio Veninistä Croceen, päivä 2)

Vuokrasimme lentoasemalta auton ja ajoimme majapaikkaamme Sala Comacinaan. Patikointireissullemme emme voineet lähteä autolla tai olisimme toki voineet ajaa San Fedeleen, mutta emme olisi saaneet autoa sieltä kovinkaan kätevästi pois. 

Kävelimme majapaikastamme tien varteen ja jäimme odottelemaan bussia. Yksi pyyhälsi ohitsemme ja jouduimme seisomaan pysäkillä lähes puoli tuntia. Matkasimme Argegnoon, jossa piti tehdä vaihto. Luojan kiitos meille sattui hyvä tuuri ja suunnilleen yksi päivän kolmesta bussista San Fedeleen lähti toisen puolen tunnin odottamisen jälkeen. Joku toinen saattaisi suunnitella patikointia astetta paremmin, mutta mitä turhia, kun emme olleet varmoja kannattaako sään puolesta ylipäätään lähteä matkaan.

Kun aikanaan pääsimme San Fedeleen puolen päivän jälkeen emme tuhranneet aikaa, vaan lähdimme saman tien matkaan. Tunteja myöhemmin pääsimme vihdoin yöpaikkaamme Rifugio Veniniin. Viimeiset kilometrit olivat jyrkkää nousua. Tai ehkä ne sadat metrit tuntuivat vain kilometreiltä. Pidimme paljon taukoja jaksaaksemme. Välillä oli tosi raskasta.

Jos ensimmäisen patikointipäivän maisemat olivat ihan kivoja, toinen päivä oli loistelias. Emme menneet sitä reittiä, jota olin itse ajatellut, vaan ylhäällä vuorten laella. Oli niin kaunista, että lähes verenkierto seisahtui. Tai miten sitä tosi kaunista nyt voi kuvailla. 

Kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti lähteä laskeutumaan. Punaiseksi merkitty reitti oli niin jyrkkä, että mieheni totesi vakaasti ja yksituumaisesti ettei hän aio kulkea sitä pitkin. Ei auttanut kuin palata vähän matkaa takaisin ja laskeutua sellaisesta kohtaa, josta rohkeus riitti kulkea.

Kun laskeutuminen alkoi, maisemat muuttuivat taas sellaisiksi tavallisiksi. Oli tosin yksi pitkä tunneli, jonka päässä oli valoa ja onneksi valo ei tullut vastaan tulevasta junasta.