Musiikki ja valo

Kirjoitin tekstin tähän hiljaiseloa eläneeseen blogiini David Bowien kuvalla varustettuna päivää ennen hänen yllättävää kuolemaansa. Tai kysymyksessä oli ainakin suurelle yleisölle yllättävä kuolema, ei niinkään hänelle itselleen tai perheelleen. Muutamassa päivässä kävi ilmi, että syöpää sairastaneen tähden uuden levyn julkaisuajankohta oli tarkkaan harkittu. Jäähyväislahjaksikin mainittu.

Erinäiset asiat ovat menneet pieleen tässä viime aikoina ja facebookissa tein mielestäni harvinaislaatuisen päivityksen, jossa viittasin fiiliksissä kymmenen vuoden taakse aikaan, jolloin isäni kuoli. Myöhemmin samana päivänä kuulin, että isäni sisko oli menehtynyt aamulla.

Erikoisia yhteensattumia.

- - -

Töissäkin on vähän sekava tilanne. Pitää yrittää keskittyä perustekemiseen, mutta kun käytettävissä oleva aika ei riitä.

Miten selviytyä?

Musiikilla on ollut suuri merkitys elämässäni. Musiikki on antanut minulle paljon voimaa erilaisissa tilanteissa. Musiikki rentouttaa ja lievittää stressiä. Musiikki antaa minulle sisäistä voimaa ja purkaa pahaa oloa.

Käytiin viikonloppuna myös leffassa. Kaunis luontodokumentti Järven tarina oli taianomainen ja rauhoittava.

Valohoitoa harjoitettiin viikko sitten, kun kävimme Lux Helsingissä. Erityisen vaikuttunut olin Espan lavalla esillä ollesta Medicine City -teoksesta, joka oli tehty tyhjistä, alumiinisista lääkepakkauksista. Tämän tajusi vasta hyvin läheltä katsoessa, sillä kauempaa silmät näkivät kauniin kaupunkimaiseman.


Medicine City Lux Helsingissä 2016


Ilon kuvia Lux Helsingissä 2016

Ilon kuvia Lux Helsingissä 2016

Kommentit

Suositut tekstit