Sri Lankan kiertomatka: Sigiriya, Anuradhapura ja Mihintale

Vuoden 2017 kaukomatkakohteeksemme valikoitui enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti Sri Lanka. Alun perin meidän piti olla reissussa kaksi viikkoa, mutta tehdessäni koko loppuvuoden pitkää päivää töissä, jotta saisimme hallituksen päättämät vuoden vaihteen lakimuutokset jollain tasolla tietojärjestelmiin, minulle avautui mahdollisuus saada ylimääräistä vapaata varsinaisen loman yhteyteen. Myös mieheni pystyi järjestelemään työvuorojaan niin, että reissumme oli lopulta lähes kolme viikkoa. Tämän säätämisen mahdollisti se, ettemme olleet hyvissä ajoin päättäneet kohdetta, saati sitten ostaneet lentolippuja.

Olin varannut matkaoppaita kirjastosta ja sain niitä käsiini noin kuukautta ennen reissuun lähtöä. Oppaita selatessani sekä matkanjärjestäjien räätälöimiä kiertomatkoja tutkiessani rakentui mieleeni visio siitä, mitä oma kiertomatkamme tulisi suunnilleen olemaan. Se perustui ammattimaisten matkanjärjestäjien ilmeisesti hyväksi toteamaan kaavaan: 1) Sisämaan kulttuurikohteet 2) Vuoristoalue 3) Rantaloma. Poikkeuksena järjestettyyn matkaan, olimme tietysti kaikin puolin omillamme liikkumisten ja majoituksen järjestämisen suhteen.

Pyrkimys matkalla oli jonkinasteiseen kustannustaloudellisuuteen. Lentolipun sai astetta halvemmalla, kun lensimme Sri Lankaan kahdella vaihdolla Berliinin ja Abu Dhabin kautta. Emme valinneet kuitenkaan kaikken halvinta lippua, jossa lentoaika vaihtoineen olisi kivunnut useampaan kymmeneen tuntiin. Berliinin lentoasema oli kokemuksena aika syvältä. Paluumme takaisin Suomeen osui hetkeen, jossa kentän maahenkilöstö oli lakon jälkeen juuri palannut takaisin töihin. Työt sujuivat italialaisesti lakkoillen. Työntekijät olivat kyllä paikalla, mutta kaikki tapahtui kuin hidastetussa leffassa. Olo oli kuin piilokamerassa.

Saavuimme Sri Lankan lentokentälle aikaisin aamulla ilman tietoa siitä missä tulisimme ensimmäisen yön viettämään. Ensi alkuun vaihdoimme osan euroistamme paikalliseen valuuttaan ja menimme lentoaseman kahvilaan varaamaan majoitusta ensimmäisille päiville. Lähtökohtanamme majapaikan valinnalle oli ettei joka päivä tarvitsisi kerätä kimpsuja kasaan ja vaihtaa majapaikkaa. Habaranan pieni kylä toimi hyvänä tukikohtana tulevien päivien retkille (Anuradhapura, Sigiriya, Dambulla, Mihintale ja Ritigala).

Lentoasemalla ollessamme päätimme, että otamme ensimmäisiksi päiviksi auton kuljettajineen. Suullisen sopimuksen mukaan hän oli matkassamme neljä päivää ja jätti meidät Kandyyn, johon ensin jäimme kolmeksi päiväksi paikoillemme ja  jatkoimme siitä edelleen matkaa junalla. Neljästä päivästä pulitimme muistaakseni n. 60 - 70 euroa per päivä. Bensasta ei tarvinnut maksaa erikseen ja hotellimme oli sellainen, josta löytyi kuljettajillekin joku oma majoituspaikka. Toki meille yritettiin kovasti myydä kuski seuraksemme vielä pidemmäksi aikaa, mutta se olisi tuntunut jotenkin kiusalliselta. Vaikka oman kuskin kanssa oli helppoa ja vaivatonta liikehtiä, halusimme myös omaa rauhaa ja tilaa.

Yksi Sri Lankan tunnetuimmista nähtävyyksistä lienee 400-luvun lopulla rakennettu Sigiriyan kivilinnoitus (Leijonan kallio). Naiskauneuden ja -muotojen arvostus lienee universaali ikiaikainen asia. Sigiriyassa tunnettua nimittäin oli itse kiven lisäksi myös muodokkaita naishahmoja esittävät freskomaalaukset. Kiipeäminen kiveltä alkoi portilta, jonka leijonasta oli jäljellä etutassujen kärjet. Ylhäältä avautuivat upeat maisemat.

Sigiriya

Sigiriyan kiven päällä

Olen tottunut muutamilla kaukomatkoillani siihen, että turistien taloudellisesta riistosta on tehty taidetta. Erityisesti Sri Lankan kulttuurikohteissa piti hengittää syvään ja kaivaa kiltisti lompakkoaan. Sigiriyan alueelle ja kivelle pääsi kiipeämään noin 30 eurolla, kun hinta paikallisille oli alle euron.

Arvoimme pitkään kummassako historiallisessa kaupungissa kävisimme - Polonnaruwassa vai Anuradhapurassa. Päädyimme lopulta viimeksi mainittuun. Ehkä lähinnä siksi, että ajattelimme siellä olevan vähemmän turisteja. Alueen kerrottiin olevan laaja ja sitä se olikin. Kävellen sitä olisi kokonaisuudessaan ollut turha ottaa haltuun. Sen sijaan sahasimme autolla dagobalta toiselle ja ikiaikaiselta uima-altaalta erilaisille raunioille. Dagobat eli stupat olivat vähän niin kuin kypäränmallisia rakennuksia, joihin ei päässyt sisälle, niin kuin mielessäni väärin etukäteen kuvittelin. Tuli sitten käveltyä ympäri dagoba jos toinenkin. Eivät ne turhaan matkaoppaissa varoittele siitä, että temppelialueilla ei välttämättä kannata pyöriä keskipäivän aikoihin. Kengät jätettiin nimittäin temppeleiden ulkopuolelle ja auringonpolttamilla kivillä kuljettiin joko paljain varpain tai sukkasilteen. En tiedä miltä tulisilla hiilillä kävely tuntuu, mutta tulikuumat kivet kävivät hyvästä harjoituksesta.

Anuradhapura: Mirisawetiya stupa 

Mihintale: Aradhana Gala ja Buddha

Anuradhapuran reissun yhteydessä piipahdimme myös Mihintalessa. Sieltä löytyi pieni ja viehättävä temppelialue. Sri Lankalaisilla on ilmeisesti joku juttu kivien päälle kiipeilyyn. Tämä kivi vaati edellispäivää vähemmän askellusta, mutta jännityksestä jalat olivat kyllä aikamoista hyytelöä  luonnonkiveen nakulteltujen askelmien jälkeen.

Mihintale: Buddha ja Aradhana Gala