Buddhalaiset rituaalit

Thaimaan matkasta on jo useampi viikko aikaa, mutta hetkeksi haluaisin vielä palata matkan kuviin ja tunnelmiin uskonnollisuuden ja siihen liittyevien rituaalien osalta.

Thaimaan valtauskonto on buddhalaisuus, jota tunnustaa yli 90 prosenttia väestöstä. Sillä kokemuksella mitä buddhalaisuudesta sai parin viikon matkalla, uskonto näkyi jonkin verran Bangkokin niissä osissa joissa satuimme liikkumaan ja vähän enemmän pohjoisen Chiang Maissa. Fiilis Thaimaan eteläosissa oli erilainen muutaman miljoonan muslimin vaikutuksesta.

Lyhyesti ilmaistuna... Prinssi Siddharta Gautama syntyi Nepalissa 563 eKr rikkaaseen perheeseen, meni naimisiin 16-vuotiaana, sai pojan, kyllästyi ylenpalttiseen elämään ja jätti perheensä alle kolmekymppisenä. Hän etsi totuutta, voitti pahuuden houkutukset, valaistui ja häntä aloitettiin kutsumaan Buddhaksi ja kuoli 80-vuotiaana. Tästä hetkestä sanotaan Thaimaan ajanlaskun alkavan.



Kierrellessä buddhalaisissa temppeleissä näkee länsimaiselle vierasta rituaalikäyttäytymistä lähinnä liittyen uhraamiseen, jonka uskotaan tuovan uskovaiselle meriittiä ja menestystä jokapäiväisessä elämässä.

Temppelien rahakippoihin lahjoitetaan kolikoita ja seteleitä. Tämä rituaali on meille tutumpi, koska olemme tottuneet kirkossa kristillisen jumalanpalveluksen aikana kerättävään kolehtiin, joka määritellään jumalanpalvelusoppaan mukaan seurakunnan kiitosuhriksi.

Buddhalaisuuteen liittyy kolme uhria:

1) palava kynttilä symbolisoi ymmärryksen valoa
2) vihreän lootuksenkukka kunnioittaa Buddhaa ja 
3) kolme savuavaa suitsuketikkua symbolisoi Buddhaa (opetukset ja munkkeus)


Joissakin temppeleissä myydään myös lehtikultaa painettavaksi Buddha-patsaan pinnalle.


Oranssiin kaapuun pukeutuneet eri-ikäiset munkit toimivat Bangkokissa ja Chiang Maissa kaupunkikuvan väriläiskänä. Munkkeus voi kestää muutamia viikkoja tai kuukausia ja tuona aikana on tarkoitus syventyä uskonnollisiin oppeihin sekä edistää pääsyä nirvanaan.

Olisi ollut mukava myös nähdä aamullinen almujen keräyskävely, mutta aamu-unisena lomailijana nukuin aina siihen aikaan kun munkit auringonnousun jälkeen jättivät temppelinsä etsiäkseen päivittäisen ruokansa. Luin jostakin, että munkit saisivat syödä vain aamullisen keräyskävelyn aikana saamansa ruuan ja ruoka pitäisi syödä ennen puolta päivää. Tästä mieleeni tulee sitten taas muslimien ramadan omine ruuansyöntiaikoineen eli ruokaillaan vain pimeään vuorokauden aikaan.



Munkit pukeutuvat oransseihin kaapuihin. En löytänyt mistään tietoa, onko tuolla värillä joku erityinen merkitys. Reissussa jää mietiskelemään toisten uskontojen ulkopuolisin silmin tarkasteltuna ehkä hassujakin tapoja. Toisaalta tämän kaapuasian taustoja pohtiessa palautuu mieleen rippikoulu ja konfirmaatio, jolloin vetäisin ylleni valkoisen kaavun, jota albaksikin kutsutaan. Tuolloin en miettinyt kyseisen asusteen merkitystä sen enempää, mutta nyt tarkistin sen muistuttavan kastemekosta ja jumalan ylitsevuotavasta armosta ja rakkaudesta.

Munkkien pyykinpesupäivä.

Veneilemässä.

Munkki on arvostettu henkilö, joka elää almuilla ja jota tulee kohdella kunnioituksella. Pään ajeleminen kuuluu myös rituaaleihin, mutta en senkään tradition taustasta osaa mitään sanoa.

Rakennuksien ulkopuolella saattoi törmätä pieniin koristeltuihin henkien taloihin. Niiden tarkoitus on ottaa tonteilla asustavat pahat henget asukeikseen. Henkiä pidetään tyytyväisenä viemällä taloon pieniä uhrilahjoja.

Kommentit

Suositut tekstit