Paradores - linnasta linnaan

Se oli pienen pieni ilmoitus suomalaisessa matkailulehdessä. Tekstissä kerrottiin espanjalaisesta valtio-omisteisesta hotelliketjusta. En tajunnut, että tuo ilmoitus tulisi ohjailemaan matkojamme ja matkareittejämme tulevilla reissuilla. 

Paradores -hotelliketju koostuu kymmenistä erilaisista hotelleista ympäri Espanjaa. Kun tutkin ketjun nettisivuja, olin aivan mykistynyt tajutessani, että minulla on mahdollisuus yöpyä esimerkiksi keskiaikaisessa linnassa, vanhassa luostarissa tai palatsissa. Hotellit saattavat johdattaa minut upeisiin luontokohteisiin. 

Parador de Lorca


Vuosi sitten tammikuussa olimme joka tapauksessa menossa Espanjaan Alicanteen. Katsoin karttaa hotellien sijainneista. Ajattelin, että jos tie vie yhtään oikeaan suuntaan vanhan linnoituksen yhteydessä oleva Parador de Lorca tulisi olemaan ensimmäinen kokemuksemme Paradores -hotelleista. Viime kädessä pidin huolen, että tie vie kohteeseen. Viihdyimme hyvin ja päätimme viettää matkan aikana toisenkin yö linnassa!

700-luvun maurien linna Parador de Alarcon sijaitsi Júcar -joen vieressä, suuren tekojärven kupeessa. Keskiaikainen kylä eli hiljaiseloa käydessämme. Käyskentelimme ympäriinsä, mutta mikään paikka ei ollut auki. Kesällä lienee vilkkaampaa. Hotellin puolihoito illallisineen toimi loistavasti keskellä ei mitään. Ilman sitä olisi saattanut tulla suru puseroon, kun autossa olisi ollut vain sipsipussin jämät. 

Hotellissa oli ymmärtääkseni 14 huonetta. Valtavassa ikkunasyvennyksessä saattoi vaipua ajatuksiin. Sitä olisi voinut harrastaa illan jos toisenkin. 

Parador de Alarcon


Parador de Alarcon


Parador de Alarcon (aamiais- ja illallissali)

Toisella reissulla Espanjaan viimeisen vuoden aikana lensimme Barcelonaan. Sivuutimme kaupungin, sillä pääasiallinen matkakohde oli vuoristoinen Andorra. Espanjan puolella koimme kuitenkin kolme ketjun hotellia; historiallinen kohde Cardona, kaupunkikohde La seu d'Urgell ja luontokohde Vic-Sau. Valitsimme niin puolihoitoa kuin pelkkää majoitusta joko aamiaisella tai ilman. Varasimme majoitukset matkan varrelta edellisenä päivänä. Olemme liikehtineet joko sellaiseen aikaan vuodesta, että täyttä ei ole ollut kuin lauantaisin tai sitten ketjun hotellit eivät ole loppuun myytyjä ylipäätään. Pieni kävely Cardonan kaupungissa riitti tällä erää. Kaupunki ei majapaikkaa lukuun ottamatta vaikuttanut mitenkään erityiseltä.

Parador de Cardona


Cardona

Parador de Cardona

Parador de Cardona

Matkalla Cardonasta kohti Andorraa, hyvin lähellä rajaa oli kaupunki nimeltä La seu d´Urgell, jossa majoituimme yhden yön. Päätimme etsiä illallis- ja aamiaispaikat kaupungilta. Googlen perusteella katsoimme lähistöltä ravintola. Lähestyimme pimeää ravintolaa, mutta ovi avautui sitä kopaistessa ja valot syttyivät pimeään ravintolaan. En tiedä oliko se sähkön hinta vai oliko ravintola vasta avautumassa. Espanjassa ollessa meillä on normaalisti nälkä aivan väärään aikaan päivästä. 

Andorrassa viivyimme kolmen yön ajan. Patikoimme pari rankempaa reissua ja yhden kevyemmän. Ehkä niistä erikseen. 

Paluun takaisin Barcelonaa kohti suunnittelimme niin, että koimme vielä vanhaan majataloon remontoidun Paradores Vic-Saun luonnon keskellä suhteellisen lähellä Vicin kaupunkia. Luonto oli illalla saapuessamme kuvitelmaa pimeyden ja aamulla sumun vuoksi. Onneksi ilma kirkastui seuraavaan päivään.








Hotellilta saattoi tehdä kivan muutaman tunnin kävelyn ja tutustumisen vanhaan benediktiiniläisluostariin.  Sitä ei ole remontoitu hotelliksi :) 

Muinaisen legendan mukaan kolmen päivän ikäinen lapsi alkoi puhumaan. Hän kertoi ettei tulisi elämään kolmeakymmentä päivä. Kuolemansa jälkeen hänen ruumiinsa tuli laittaa arkkuun muulin selkään. Siihen mihin eläin pysähtyi, tulisi perustaa luostari. Sant Pere de Casserresin luostari sijaitsi hienolla paikalla joen mutkassa suhteellisen lähellä Vicin kaupunkia. Joki oli kuivahtanut säälittäväksi pikku puroksi. Sen alta oli paljastunut kaunista mosaiikkimaista maata. 


Sant Pere de Casserres


Sant Pere de Casserres

Nämä viisi kokemusta eivät jääneet viimeisiksi. Ostimme itsellemme joululahjaksi kaksi hotelliyötä illallisineen. Lahja saapui postitse viikko sitten ja tarkoitus on käyttää tammikuussa seuraavalla reissullamme.

Kommentit

Suositut tekstit