Homo narrans

Kävin viime viikonloppuna Hietsun kirpparilla kahteen eri otteeseen. Lauantaina kierroksen jälkeen mieheni lähti töihin ja itse jäin pyörimään kaupungille. Kävin Design-museossa tutustumassa suomalaisen muotoilun lähihistoriaa käsittelevään näyttelyyn. Esineistö oli minulle sen verran tuttua, etten suhtautunut näyttelyn kiertämiseen erityisen intensiivisesti, vaan jatkoin Design Forumiin kahville. Otin matkalukemiseni eli Helsingin Sanomien kuukausiliitteen laukustani ja uppouduin lukemaan koulukiusaamiseen liittyvää tarinaa Enkeli-Elisasta.

Olin aikoinaan nähnyt ajankohtaisohjelman jutun aiheesta ja käynyt katsomassa aiheeseen liittyvää blogia. Sitten unohdin Enkeli-Elisan kuukausiksi, kunnes tarina palautui mieleeni lukiessani kuukausiliitteen kyseenalaistavaa artikkelia Enkeli-Elisan olemassaolosta. Olin fiiliksissä jutun luettuani. Mikä journalistinen taidonnäyte, pohdiskelin.

Argentiinalainen hahmoterapeutti ja psykiatri Jorge Bucay on sanonut, että "hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan ja aikuista heräämään". Pyysin miestäni lukemaan artikkelin töistä palattuaan. Hänkin uppotui tarinaan ja netin keskustelupalstoilla käytyihin keskusteluihin asiasta. Tarina piti meidät hereillä ja keskustelutti yhden illan.

Jokainen ihminen on homo narrans, tarinoiva ihminen. Enkeli-Elisan tapauksessa...

  • Tarinan kertoja sai yleisön vakuuttuneeksi siitä, että tarina on tosi ja kertoja on omakohtaisine kokemuksineen uskottava. 
  • Aihe on tärkeä kohderyhmälle. On aiheita, joita ei kuulu kyseenalaistaa.
  • Faktana kerrottu tarina pitää olla todistettavissa. On aiheita, joista ei saa valehdella. Totuus on tuolla jossain. Tarkoitus ei pyhitä keinoja – tässäkään tapauksessa. 
- - - 

Olen mielenkiinnolla seurannut lintujen elämää tässä viime päivinä. Vihainen joutsen ei pitänyt samoilla rannoilla liikkuneista kanadanhanhista, vaan juoksutti lintuja pitkin rantamia. Voidaanko käyttäyminen tulkita kiusaamiseksi?




Valkoposkihanhet yrittivät myös lähestyä samoja ranta-alueita. Niitä on liikaa. Jos voisi, tekisi mieli kiusata niitä.




Kommentit

Suositut tekstit