Kesälomalle ei kannata jäädä...

Miksi jäädä kesälomalle, kun tutkimusten mukaan parisuhteet päättyvät heti loman jälkeen ja loma ei pääty rentoutumiseen. Lomaan kohdistuva odotukset eivät täyty ja loma ei poista stressiä esimiehiltä eikä alaisilta missään ammatissa. On myös tutkittu, että noin 40 prosenttia lomalaisista on yhteydessä työpaikkaansa ainakin joka toinen päivä lomansa aikana. Onneksi kuulun tuohon toiseen puolikkaaseen, joka jättää työkännykkänsä ja -sähköpostinsa rauhaan loman aikana. Työt hoituvat lomaillessani niin kuin minua ei olisikaan. Ikävä tunnustaa, mikäli haluaisin tuntea itseni korvaamattomaksi.


- - -


Töiden lomassa olen päässyt viettämään pari oikein mukavaa aktiiviviikonloppua. Reilu viikko sitten perjantaina lähdimme heti töiden jälkeen merelle saareen saunomaan. Pulahdin saunasta mereen. Vesi oli kovin kylmää. Grillasimme nuotiolla karppaajan unelma-aterian, johon sisältyi pelkkää lihaa - raakamakkaraa ja pihvit. Ilta ja auringonlasku olivat kauniit.


Seuraavana päivänä mieheni soitti Haikon kartanoon tiedustellakseen josko heidän uimarannalle voi saapua vesikoneella. Hetken aikaa kysymystä aprikoituaan ja kyseltyään muulta henkilökunnalta saimme luurin toisessa päässä olleelta myöntävän vastauksen mikäli emme aio yöpyä eli kone ei jäisi rannalle pidemmäksi aikaa. Puhelu yhdistyi suoraan hovimestarille pöytävarausta varten. 


Lensimme noin kahdessakymmenessä minuutissa perille. Laiturissa olleen veneen omistaja tuijotti herkeämättä saapumistamme ja käveli hetken kuluttua lähemmäksi rantaa. Ehkä hän kuvitteli jonkun julkkiksen saapuvan syömään. Vähän niin kuin varmaan yli kymmenen vuotta sitten itse tuijottelin samasta syystä Naantalissa rantautuvaa vesikonetta. Vauhtimme ei riittänyt aivan rantaan asti. Irroitimme melat ponttooneista ja kauhoimme rantaan.

Heti laskeutumisen jälkeen Porvoon ylitti rankka sadekuuro, jonka alta nipin napin pääsimme ruokailemaan. Kävelimme ripeästi Haikon kartanon päärakennukseen. Juhlasali näytti arvokkaalta. Istuimme keittiön oven vieressä. Tarjoilijoita oli runsaasti. Nykyään kun palvelut karsitaan minimiin on aina yhtä mukava huomioida, että palvelu pelaa. Automaattipiano hämmensi. Pianon lurittelu ruokailun taustalla oli mukavaa, mutta ilman pianistia kokemus oli vähän kitsch. 


Kookos bavaroise ja mansikkasalaattia.


Juhlistimme jo muutenkin uniikkia retkeä syömällä kolmen ruokalajin menun (alkuruuaksi kuha-ceviche, jokiravunpyrstöjä ja avocadoa; pääruuaksi paahdettua härkää ja BBQ-kastiketta sekä jälkiruuaksi kookos-bavaroise ja mansikkasalaattia). Paluumatkalla lensimme yli Osla Live -festarin ja jatkoimme takaisin Helsinkiin.

Vielä sunnuntaina veneilimme kavereiden kanssa Itä-Helsingin edustalla kahteen eri otteeseen. Huippua kerrassaan!

Osla Live 2012
- - -

Kirjoittaminen alkaa tuntua aina vaan toivottomammalta tietokoneongelmien vuoksi. Vanhaa maciä ei välttämättä kannata korjata ja uuttakaan en haluaisi ostaa juuri tähän hätään. Pattitilanne kerrassaan.

Kommentit

  1. Surkeus, mikä mäkissä on vikana? Millainen mäkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit itsekin kirjoittaa jossain välissä iki-ihanaisesta valkoisesta MacBookista. Samanlainen minullakin :) Hiiri on alkanut temppuilemaan. Heittelehtii minne sattuu todella ärsyttävästi. Ilmeisesti pitäisi viedä huoltoon.

      Poista
    2. Voi itku. Mulla oli sama ongelma viime tai edellisvuonna. Aluksi oli softavika. Tein muistaakseni jotakin päivitysjuttuja, toimi siten pitkään. Sitten tulikin huoltokeikka, kun mikään ei enää toiminutkaan eräs aamu. En muista minkälainen vika huollossa löytyi, mutta jotain vaihdettiin tai putsattiin. Maksoi 50€ Ruoholahden machuollossa.
      Hopeisesta omenasta voi tutkailla löytyisikö sieltä jeesiä, kun kaikesta omenoista tietävät siellä foorumissa.
      Google-haku macbook hiiri ei toimi on tyhmä. Itse en koskaan muista onko mulla trackpad, multi trackpad vai mikä lie... Nykyisin monella on pelkkää mbproota ja aireja niin vanhat koneet unohtuu.

      Poista
    3. Hinta putsauksesta tms. kuullostaa kohtuulliselta. Ehkä raahaan koneen tutkittavaksi jossain välissä. Kiitos tiedosta ja vinkeistä :)

      Poista
  2. Löytyi osla live haulla tuo hyvä ilmakuva, osaatko sanoa yhtään mihin aikoihin about tuo kuva on otettu?

    VastaaPoista
  3. Lentopäivänkirjan mukaan olemme lähteneet ilmaan 21.13, mikä tarkoittaa sitä että olemme olleet Osla Liven päällä n. 21.20. Noin niin kuin suunnilleen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit