Kylpyhuoneremontti osa 3: Valinnat
Olisi toki ollut mukava, jos joku olisi suunnitellut kylpyhuoneen puolestamme. Kylpyhuoneidoiden pohjalta meillä oli aika selkeä käsitys siitä millaisen kokonaisuuden haluamme, joten emme lähteneet maksamaan suunnittelusta ulkopuoliselle, vaan teimme valinnat itse.
Otimme ison pankkilainan remonttia varten. Tarkoitus ei ollut valita kylpyhuoneeseen kultaisia hanoja, mutta ei myöskään tyytyä kaikkein halvimpiin materiaaleihin. Pyrkimys oli tasapainoilla laadukkaiden, mutta kuitenkin kohtuuhintaisten tuotteiden välimaastossa. Tiettyjen valintojen osalta korostimme suomalaisuutta.
- - -
Kylpyhuone ennen kalustamista. |
- - -
Laatat
Tällä hetkellä on ilmeisen trendikästä käyttää isoja laattoja. Minun unelmani lattian isoista laatoista torpattiin saman tien ja remppamies sanoi, että laatat voivat kaatojen vuoksi olla maksimissaan 10 x 10. No, se niistä isoista laatoista sitten. Ehkä seinille, pohdin sen sijaan. Seuraavaksi mieheni torppasi tämän ajatuksen. Perusteluna oli se, että "ehjää" seinäpintaa ei ollut kovinkaan paljoa kylppärin suhteellisen pienen koon vuoksi. Kovin montaa isoa laattaa ei olisi mahtunut vierekkäin, vaan niitä olisi pitänyt alkaa leikkelemään. Se niistä isoista laatoista koko kylppärin osalta...
Mieheni halusi kovasti laatat Pukkilan valikoimasta ja sieltä löysimmekin simppelin valkoisen laatan seiniin. Lattialaattojen osalta päädyimme Laattapisteeseen. Ostovaiheessa palvelu molemmissa liikkeissä oli hyvää. Laatoituksen valmistuttua totesimme varanneemme muutaman laattalaatikon liikaa. Pukkila otti ylimääräiset vastaan ja palautti rahat. Laattapiste ei. Näiltä osin palvelu erosi kuin yö ja päivä.
Kiuas
Halusimme suomalaisen kiukaan. Ennen joulua kävimme katsomassa Iki-Kiukaan valikoimaa ja valitsimme sieltä mieluisan tarjouskiukaan. Mieheni hakiessa valitsemaamme pilarikiuasta varastosta, hän huomasi uuden markkinoille tuolloin tulossa olleen Vertti Kiven suunnittelman Monolith -kiukaan ja oli välittömästi myyty. Meidän saunaan tulee nyt sitten sellainen, kokonaan suomalainen kiuas.
Saunapaneelit
Paneelit (lämpökäsitelty haapa) kylpyhuoneen ja saunan kattoon sekä seiniin ostimme ystävän suosituksesta Heinolan Ruskopuu nimisestä yrityksestä. Mieheni kävi hakemassa puut Heinolasta. Niin palvelu kuin paneelien laatu oli ensiluokkaista. Suosittelemme lämpimästi.
Saunalauteet
Myös saunan sisustuksen osalta olin tutkinut etukäteen sisustuslehtiä ja olimme käyneet livenä katsomassa muutamia vaihtoehtoja. Laudat olisi voinut ostaa suoraan kaupasta ja antaa kirvesmiehen nikkaroida lauteet. Halusimme kuitenkin valmiin paketin ja pyysimme tarjousta muutamasta eri firmasta.
Kuinka paljon hintaeroja voikaan olla, kun pyydetään tarjouksia lauteista 1580mm * 1800 mm kokoiseen saunaan... Käsittämättömän paljon!
Ao. tarjouksista valitsimme halvimman. Emme nähneet mitään perusteita maksaa lauteista yhtään enempää.
Ao. tarjouksista valitsimme halvimman. Emme nähneet mitään perusteita maksaa lauteista yhtään enempää.
- Lumilaude (jättiläistuija) 1800 €
- Kärävä (jättiläistuija) 2800 €
- Lämpölaude (lämpöhaapa) 1350 €
Suihkuseinät ja saunan ovi
Tutkimme myös erilaisia suihkukaappivaihtoehtoja. Tarjolla oli kulmia, seiniä, kaappeja ja nurkkauksia. Hintaerot olivat jälleen kerran valtavia. Hintaerojen perusteita oli vaikea arvioida. Toki jotkut vaihtoehdot tuntuivat rimpuloilta ja halvempi hinta oli siltä osin perusteltu. Kävimme naapurissa katsomassa heidän tekemäänsä saunaremonttia. Otimme vinkistä vaarin ja tilasimme niin suihkuseinät kuin myös saunan oven Lasistamo nimisestä firmasta. Ei edelleenkään halvin vaihtoehto, mutta toivottavasti hyvä. Useamman viikon toimitusaikaan kannattaa varautua. Me emme varautuneet ja sauna on ollut laseja (ja lauteiden öljyämistä) lukuun ottamatta jo useamman viikon ajan valmis.
Kaapit
Selasin niin Qvikin, Ikean ja monien muiden valikoimaa kaappien osalta. Yksi firma tarjosi kylpyhuonekalusteita 5 cm:n välein. Emme halunneet hukata pientä tilaa, joten tällä perusteella tilasimme yhden ison kaapin ja allaskaapin kahdella ovella Temalilta.
Muut härpäkkeet
Vessan pöntön, suihkun, altaan, hanat ja kylpyhuoneen peilin tilasimme Saksasta Megabad -nimisestä firmasta. Rahtikulut mukaan lukien saimme tavarat edullisemmin kuin mitä ne Suomesta ovh-hinnoilla ostettaessa olisivat olleet. Mahdollisten tarjousten perässä juoksemiseen meillä ei ollut aikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti