Ja taas matkalla Italiaan...

Vietin taannoin syntymäpäivääni. Päivä töissä sujui hyväntuulisesti, olinhan myös jäämässä saman tien viikon lomalle. Kävin Stockalta ostamassa kilopitkoa työpaikan päiväkaffelle. Kahvitauon aikana saatoin facebookista huomata, että mieheni oli iltapäivän aikana liikkunut veneellä keskustassa. Into piukkana odotin venekyytiä kotiin, kunnes töistä lähtiessäni sain tietää hänen palanneen jo kotiin. Pöh, pohdin itsekseni ja raahustin metrolle. Päivä ja ilta olivat "jäätäviä" kelin puolesta – Keski-Uudellamaalla oli taivaalta ripotellut muutamia lumihiutaleitakin – mutta pääsin kuin pääsinkin veneellä ravintola Saareen ruokailemaan. Sitten saunottiin ja pakattiin kamat kasaan aamulentoa varten.

- - -

Lentoasemalla oli väkeä kuin pipoa. Kaikki olivat saaneet päähänsä lähteä reissuun aamutuimaan torstaina. Olevinaan lähdimme hyvissä ajoin liikenteeseen, mutta parkkeerausongelmat ja omatoiminen matkalaukkutarrojen tulosteleminen veivät aikaa. Odottelimme kärsivällisesti kiemurtelevassa jonossa bagaasien drop in:n. Kun aikanaan pääsimme virkailijan luokse, hän katsoi kelloaan, repäisi pois omatoimisesti tulostamamme matkalaukkutarrat ja totesi, että "lähtöselvitys tulee tehdä 45 minuuttia ennen koneen lähtöä". Näin jo silmissäni lennon lähtevän ilman meitä tai vähintään ilman matkalaukkujamme. Rutiininomaisesti virkailija tulosti uudet tarrat ja kertoi, että mikäli laukut eivät ehdi lennolle ne toimitetaan aikanaan Milanon lentoasemalle. Lentoyhtiö ei niistä enää sen jälkeen vastaisi eli  meidän olisi pitänyt hakea ne omatoimisesti. 

Muutamaa tuntia myöhemmin ihmettelimme neljän hengen – minä, mieheni, hänen työkaverinsa puolisoineen – porukallamme Milanon lentoaseman matkalaukkuhihnaa ja pohdimme tulevatko tavaramme. Hetken päästä onneksi kävelimme matkalaukkuinemme kohti autonvuokrauspistettä. Asiointi vuokrauspisteessä (Locauto) oli ikävä, mutta saimme käyttöömme kunnon perheauton (Renault Scenic). Takakonttiin upposivat matkalaukut ja takapenkillä useamman päivän napottaessani voin sanoa, että jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Tilava auto tarkoitti myös satunnaisia parkkeeraushaasteita Como-järven pienillä kaduilla ja kujilla. Onneksi kämppäämme kuului autopaikka.

Argegno

Argegno.

Argegno.

Sala Comacinan kämppä, jossa olemme olleet useampaan otteeseen, ei tällä kertaa ollut vapaana. Päädyimme kylän sijainnin, huokean hinnan ja parvekenäkymän perusteella Argegnoon. Vuokraisäntämme opasti meidät asunnolle, maksoimme hänelle viikkovuokran ja reilun 70 euron siivousmaksun. Hänen poistuttuaan tepastelimme hetken kämpässä ja jalkapohjien mustumisesta päätellen saatoimme todeta, ettei sitä juuri oltu asiakkailta perittävästä maksusta huolimatta siivottu. Isoja pyyhkeitäkään ei ollut kaikille. Italiaa taitamaton matkakumppanimme rustaili netin sanakirjan avulla seuraavana päivänä terveisen vuokraisännälle.

"Cucina rubinetto perdere. Pavimento ancora sporco, balcone & appartamento, pero noi cercare lavare ieri. Perche costre 79€ spazzatura, se sporco gia arrivare? Prego, gestire cosa?"

Vuokraisäntä ei vastannut viestiin millään tavalla. Ehkä hän ei halunnut ymmärtää sanomaa.

- - - 

Aloitin syntymäpäivästäni. Palataan vielä aiheeseen. Argegnon asuntomme parvekkeella tuli puheeksi parhaat syntymäpäivälahjat. Mieheni oli aikaisemmin tutkinut netistä, että nainen toivoo mieluiten lahjaksi korua. Vaikka olen muutaman korun saanutkin synttäri- tai joululahjaksi, sattuneesta syystä se tänä päivänä on "viimeisin lahja" mitä itse haluan. Puhuimme sen sijaan mm. upeista ruokailukokemuksista synttärilahjana. Muistelin lisäksi mielessäni, että viime vuosina olen tainnut toivoa konserttilippuja lahjaksi, useampi vuosi sitten sain puhelimen ja joitakin pehmeitä paketteja muistan availleeni. Tänä vuonna sivulauseessa mainitsin, että "en ole koskaan käynyt oopperassa".

Sitten on valitettavasti ne lukemattomat lahjat, jotka ovat unohtuneet. Paitsi yksi! Se aivan ensimmäinen syntymäpäivälahja, joka on edelleen käytössä! Sitä en koskaan unohda ja lahja edelleenkin saa minussa aikaan parhaat naurut ja vedet silmiin!

Reilut viisitoista vuotta sitten asuimme pienessä yksiössä Joensuussa. 26 neliön kämpässä ei ollut paljoakaan tavaraa. Vähään sisältyi lähes kaikki tarpeellinen. Tuolloin käytännöllisestä näkökulmasta lahjahankintaa pohtinut mieheni tuli siihen tulokseen, että kämppä kaipaa yhtä esinettä. Näin ollen sain lahjaksi roskiksen! Enkä mitä tahansa roskista. Se sisälsi kiskon ja kolme pönttöä. Siitä lähtien monitoimiroskikseen on lajiteltu niin metallit, lasit kuin tavalliset roskat. Näin vuosia myöhemmin ajateltuna, aivan briljantti ja ennen kaikkea unohtumaton lahja!