Brunate - Bellagio - vaellus osa II

Majoituimme Rifugio Alpetto Di Torno nimisessä paikassa. Rifugio tarkoittaa italiasta suomeen käännettynä maja- tai turvapaikkaa. Näitä majoja on jonkin verran Como-järveä ympäröivillä vuorilla. Illan hämärtyessä saavuimme paikalle. Ketään ei näkynyt missään. Kokeilimme ovea ja astuimme sisään hiljaisuuden vallitessa. Onneksi jostain ilmestyi meitä vastaanottamaan nuori mies.

Monetkaan näistä Rifugioista tai ylipäätään palveluista matkan varrella eivät olleet vielä aikaisin keväällä auki. Yritimme alunperin saada majoituksen uudesta hotellista, jossa olisi netin mukaan ollut sauna. Mieheni soittaessa hän sai vastauksen, että paikka avaa ovensa vasta seuraavalla viikolla. Lähes ainokaiseksi vaihtoehdoksi jäi tuo Alpetto Di Torno, joka mainosti olevansa aina auki, jos vain varaa majoituksen etukäteen. Näin tehtiin ja mieheni varasi majoituksen päivää aikaisemmin. Samalla hän varmisti, että tilaa on. Paikan päälle saapuessamme tajusimme olevamme ainokaiset asiakkaat, joten yhteiskäyttöiset vessat ja suihkut olivat vain meidän käytössämme. 

Saimme paikan päällä loistavaa palvelua kahdelta nuorelta mieheltä. Illalla toinen heistä loihti alkuruuaksi yhden parhaimmista pastoista mitä olen ikinä syönyt. Annokseen käytettiin oman puutarhan yrttejä. Pääruokana oli lihaa. Epäselväksi jäi, minkä eläimen lihasta oli kysymys. Selväksi sen sijaan kävi, että liha oli jotain sellaista, joka vipeltää lähiluonnossa. Reilun parinkymmenen kilometrin taivalluksen jälkeen uni oli makoista. 

Aamiaisen jälkeen lähdimme nousemaan kohti Monte San Primoa. Toisen päivän suurin yllätys koettiin, kun olimme saavuttaneet reilun tunnin vaelluksen jälkeen vuoren huipun, nauttineet eväät ja tarkoitus oli jatkaa matkaa alas vuoren rinnettä. Opastus näytti suoraan alas lumen peittämää jyrkkää vuoren rinnettä. Varmistimme vähän meidän jälkeen paikan päälle saapuneelta vanhemmalta mieheltä mistä reitti kulkee. Totesimme ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin palata alas samaa reittiä kuin mitä juuri olimme talsineet. Luminen rinne näytti todella vaaralliselta.

Jälkimmäisellä puoliskolla mikään matkan varrelle osunut majatalo ei ollut auki. Vesivarantomme hupeni vääjäämättömästi. Ehkä taas seuraavalla kerralla muistamme ottaa hieman enemmän nestettä mukaan.

Vaelluksen varrelle osui kummitusmainen rakennus Opera Bonomelli, jonka ohi olimme joskus aikaisemmin ajettu autolla. Tuolloin pääovi oli lukossa, mutta nyt kävellessämme tuon hylätyn rakennuksen ohi, huomasimme oven olevan raollaan. Uteliaisuus voitti ja pian huomasimme hiipivämme kännykän valon loisteessa ympäri kummitustaloa. Huoneet toinen toisensa perään olivat täynnä hetekan tyyppisiä sänkyjä, yhdessä huoneessa oli lääkkeitä ja tutkimuspöytä. Koko ajan pelkäsin, että jostain huoneesta ilmestyy joku koditon. Yritin vaelluksen jälkeen epätoivoisesti löytää tietoa rakennuksen historiasta, mutta löytänyt juurikaan muuta kuin että rakennus oli toiminut jossain vaiheessa lasten kesäleiripaikkana. 

Poistuin ensin rakennuksesta ja mieheni muutamaa askelta perässä. Poistuttuamme hän vannoi kuulleensa jonkun rakennuksen ovista paukahtaneen kiinni. Seuraavan tunnin ajan kuuntelin vilkkaan mielikuvituksen tuotteena tarinaa rakennuksen historiasta. 

Suurin osa päivän vaelluksesta San Primon jälkeen oli alamäkeä. Metsän keskellä poluilla se oli ihan mukavaa, mutta loppumatkan asfalttipätkä tuntui jaloissa inhottavalta. Muutoinkin matka alkoi painaa ja fiilis laskea. Loppukilometreillä ei juuri puhuttu toisillemme ja viime metreillä mieheni sai puhelun Suomesta. Veneemme oli syystä tai toisesta lähes upoksissa laiturissa. 

Matkan päämäärä oli Bellagio, jonne saavuttuamme juoksimme juuri lähtevään laivaan kohti vastarantaa. Pääsimme Lennoon, jossa kävelimme bussipysäkille. Onni potki ja meidän ei tarvinnut odottaa päivän viimeistä  - vähän seitsemän jälkeen  - kulkenutta illan viimeistä bussia kuin kymmenisen minuuttia. Stressiherkille suosittelisin kuitenkin aikataulujen tarkistamista hieman meitä paremmin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Käännähdimme vaihtamassa vaatteet kämpillä ja jatkoimme juhlaillalliselle rannan Taverna Bleu -ravintolaan. Ajatuksena oli, että 45 kilometrin patikoinnin jälkeen emme ole köyhiä eikä kipeitä. Tilasimme omasta mielestämme alku- ja pääruuat. Joku väärinymmärrys tilauksen yhteydessä tapahtui ja saimme keittiön tervehdyksiä ja pääruuan. Vatsa täyttyi pääruuasta ja kukkaromme ei keventynyt niin paljoa kuin kuvittelimme. 

Illan kuluessa saimme myös tiedon, että naapurit olivat pelastaneet veneen totaaliselta uppelukselta äyskäröimällä kymmeniä sankollisia vettä pois paatista. 

Opera Bonomelli

Opera Bonomelli

Bellagioon saapumassa

Suomeen jo palattuamme luin sanomalehdestä surullisen mutta mielenkiintoisen tarinan ns. Bulevardisurmista omaisen näkökulmasta, jossa pariskunta menetti lapsensa ja kaksi lapsenlasta. Vaimo kertoi edesmenneestä miehestään, joka purki suruaan kirjoittamalla, kuntoilemalla ja vaeltamalla. Vaelluksista tuli päähänpinttymä, joita mies teki niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kotiuduttua yhdeltä reissulta hän oli jo lähdössä toiselle.

Ymmärrän, sillä voisin hyvin tehdä samoin. Työ tosin rajoittaa sitä, ettei vaelluksista pääse ihan heti tulemaan vastaavanlaista pakkomiellettä. Kesälomalle on tosin ajatuksen tasolla suunnitteilla parin päivän vaellus Pohjois-Karjalassa.