Portofino
Olin aina ajatellut, ettei Como-järven kauneudelle löydy vertaistaan, kunnes livuimme turisteja täynnä olevalla veneellä Portofinon satamaan. Pikasilmäyksellä mereltä katsottuna saattoi huomata, että paikka oli pieni ja helposti kävellen haltuun otettavissa. Lähdimme heti rantauduttuamme nousemaan kukkulalle, josta arvelimme olevan kauniit näkymät merelle ja Portofinoon.
Portofino |
Portofino |
Ilmeisesti Portofino on amerikkalaisesta näkökulmasta pala unelmien Eurooppaa. Tämän todistaa ensisijaisesti tietysti se, että siellä on kuvattu aikanaan jaksoja Kauniisiin ja Rohkeisiin. Pikkukaupungissa oli kiva käydä ja periaatteessa voisin siellä viettää pidemmänkin aikaa kirjaa lukien ja maisemia katsellen. Mielelläni sijoittaisin kirjan luvun rinteellä sijaitseviin luksushotelleihin, mutta valitettavasti kukkaron nyörit eivät anna periksi sellaiselle suunnitelmalle.
Muutama luksusmerkkiliikekin löytyi rannasta eli paremman tekemisen puutteessa olisi aina voinut poiketa Louis Vuittonin liikkeeseen shoppailemaan. On halpa huvi käydä hämmästelemässä hintoja. Asiakasta viedään kuin pässiä narusta, kun myytävänä on useamman sadan euron teräksiset kalvosinnapit.
Muutaman tunnin alueella hengattuamme jatkoimme matkaa, sillä koko reissun pääasiallinen kohde edelleenkin oli Cinque Terren alue.
Kommentit
Lähetä kommentti