Pikataipaleella

Kökarista lensimme Houtskärin kautta Päijänteelle. Oletan, että se oli yksi historian nopeimmista siirtymistä tällä välillä. Hyvin lyhyellä varoitusajalla pääsimme kavereiden mökille saunailtaa viettämään ja yöpymään. Seuraavana päivänä tutustuimme Pihamaan viini- ja puutarhatilan myymälään, josta tuliaisiksi lähti pienpanimo-oluet. Erittäin ystävällisesti meidät päästettiin myös tutustumaan Nils-Masterin uistinten valmistuspaikkaan.

Vesj'tasotuksen koneita laiturissa

Matka jatkui saman päivän aikana kohti Kuopiota. Osallistuimme viimekin kesänä Vesj'tasotus vesilentokoneiden kokoontumisajoihin. Viime vuonna seurasin Puijon ympärilentoa maasta (tai itse asiassa Puijon tornista) käsin ja tänä vuonna pääsin kyytiläisenä letkaan. Monipuolisen viikonlopun aikana illallisristeiltiin Kallavedellä, syötiin ihanassa italialaisessa ravintolassa (Trattoria Sorrento), kirppisteltiin, saunottiin ja veneiltiin.

Kehno kuva, mutta periaatteessa monta konetta jonossa :)

Kommentit

Suositut tekstit