Kumlingesta Maarianhaminaan

Kesäloman toinen yö vietettiin moottoripurjehtijan uumenissa mieheni siskon perheen paatilla. Ennen yöpuulle siirtymistä saunottiin. Veneilyseuran saunassa oli tarkat säännöt siitä mihin aikaan ja kuinka kauan miehet ja naiset saunovat. Vähän säännöt häkellyttivät, mutta eivät ne ilmeisesti riidoitta ole niin tarkoiksi muodostuneet. Sitä paitsi olen tottunut aivan liian leväperäiseksi. Omalla mökillä lämmitetään saunaa niin kauan kuin tarpeelliseksi muiden töiden kannalta nähdään ja saunotaan niin kauan kuin jaksetaan. Ei ole ketään, jonka kanssa kiistellä asiasta. Seuran saaressa venekuntia saattaa olla paljonkin, jolloin pelisääntöjä tarvitaan. Pihalle rakennettu suihkuviritys oli mainio ja "jos sinä käyt, niin minäkin käyn" taktiikalla kaikki seurueen naispuoleiset kävivät meressä pulahtamassa.



Vaikka alun perin meidän piti mennä toisaalle, päädyimme syömään Ahvenanmaan saariston Kumlingeen. Ennen kuin vierasvenesataman läheisyydessä ollut Ravintola Kastören avasi ovensa ehdimme vuokrata pyörät ja fillaroida jonkin verran ympäri saarta. Jäin miettimään uutta uraa, kun näin vanhan sairaalan, entisen hotellin olevan myynnissä. Oven pielessä ollut myynti-ilmoitus kertoi, että myynnissä oli asunnoksi tai yritykseksi Oy Länsmans Värdhus Ab:n kaikki osakkeet 40 000 eurolla velattoman hinnan ollessa 100 000 euroa. Mitä sillä olisi sitten saanut: kolmen hehtaarin tontin, 800 neliön rakennuksen käsittäen keittiön ja ravintolan 70 hengelle, 24 huonetta (65 vuodepaikkaa) sekä piharakennuksen uima-altaan ja saunan. Harmi, kun paikka ei ollut meren rannalla. Vähentää kiinnostavuutta omissa silmissäni.

Majatalon omistajaksi?

Kumlingen kirkon maalauksia

Kumlingen kirkko


Piipahdimme myös 1500-luvulla rakennetussa Kumlingen kirkossa, joka on tunnettu raamatunaiheisista maalauksistaan. Fillaroimme katsomaan miltä lentokenttä tänä päivänä näyttää ja etsimme lentomajakan. Tien vieressä ollut opaste kertoi lentomajakasta seuraavaa:

"Kumlingen lentomajakka rakennettiin vuonna 1937 Tukholman ja Helsingin välisen säännöllisen linja- ja postilentoliikenteen tarpeisiin. Ilmamajakoiden valot auttoivat postilentokoneita pysymään reitillä yön pimeydessäkin. Kuudesta suunnitellusta suomalaisesta lentomajakasta rakennettiin neljä: Maarianhaminaan, Kumlingeen, Iniöön ja Turkuun. Kolme jälkimmäistä ovat yhä jäljellä, mutta niistä vain Kumlingessa on säilynyt myös konehuone.
Majakan rakentamisen myötä Kumlinge sai ensimmäiset sähkövalonsa. ... Betonitorni oli 15 metriä korkea. Korkein kohta oli 42 metriä merenpinnan yläpuolella. Kasberg, jonka huipulle lentomajakka rakennettiin, oli tärkeässä tehtävässä jo aiemminkin. Se toimi 1700-luvulla kolmiomittauspisteenä mittauksissa, jotka loivat perustaa ensimmäisille tarkoille Itämeren kartoille.
Optinen "merinavigointi" lentomajakoiden avulla sai kuitenkin väistyä modernin radiosuunnistuksen tieltä. Ylväs majakka jäi jo ensimmäisinä sotavuosina pelkäksi tähystyspaikaksi. Kohteet eivät olleet silloin vielä tähtiä, vaan risteilijöitä ja pommikoneita."

Kumlingen lentomajakka


Kumlinge ilmasta

Ruokailun jälkeen matka jatkui kohti Maarianhaminaa. Arkipelag-hotellissa oli yksi huone jäljellä. Se oli ilmiselvästi meitä varten tarkoitettu. Hetken hengähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kaupungille ja ihan sattumalta päädyimme kuuntelemaan ensi kertaa Suomeen saapuneiden Yhdysvaltalaisbändien Danava ja Mirror Queen keikkaa Dinos Bar & Grilliin. Psykedeelinen hardrock pienessä kapakassa meinasi puhkaista tärykalvoni, mutta mitäpä ei naisen käsilaukusta löytyisi. Ei hätää pohdin itsekseni ja tuikkasin korvatulpat korviini.

Danava Maarianhaminassa


Kommentit

Suositut tekstit