Sananen työpaikkakiusaamisesta

Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn tapaukselta ja sen analysoinnilta ei ole viimeisen viikon aikana voinut välttyä. Sitä on analysoitu televisiossa, lehdissä, sosiaalisessa mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa.  Poliisi on juurikin saanut tutkintansa valmiiksi ja Rätyä sekä muutamaa muuta syytetään työturvallisuusrikoksesta. Tapaus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Jos minulta kysyttäisiin, pitäisin Rätyä kiusaajana. Tämä ei perustu siihen, että olisin itse ollut todistamassa onko Räty kiusannut tai ei. Perustan näkemykseni naivisti vain siihen, että maailmassa on ihmisiä, jotka valehtelevat ja kiusaavat. Tai en tiedä onko kysymyksessä aina kiusaaminen. Kiusaaminen on vahva termi ja siihen syyllistyvää ihmistä tulee työelämässä rangaista lain mukaisesti. Jokainen meistä voi yksittäisissä tilanteissa käyttäytyä epäasiallisesti, mutta kukapa sen määrittelee milloin kiusaaminen muuttuu järjestelmälliseksi ja tuomittavaksi. Tai oikeushan sen viime kädessä määrittelee. Tällaisissa tilanteissa on yleensä sana sanaa vastaan. Oletan, että usein kiusaaminen kiistetään tai sitten vastaväitellään, jolloin kumpainenkin osapuoli syyttää toista kiusaajaksi.

On asioita, jotka ovat epäasiallista kohtelua (kielteiset katseet, puhumattomuus, toistuva moittiminen ja arvostelu, tiedon kulun estäminen, sukupuolinen häirintä, epäasialliset sähköpostiviestit jne.). Toisaalta on myös asioita, jotka eivät ole epäasiallista kohtelua (työnantajan työnjohtoon ja valvontavaltaan liittyvät määräykset, työhön liittyviin päätöksiin liittyvät ristiriidat ja niiden selvittäminen, perustellusta syystä annettu kurinpidollinen varoitus jne.).

Olen varmasti itsekin aiheuttanut kanssaihmisille pahaa oloa yksittäisissä tilanteissa. Erilaisten ihmisten keskellä on todella vaikeaa taiteilla eri mielipidemaastoissa loukkaamatta/loukkaantumatta. Asioita pitäisi voida käsitellä niin, että on rakentavan kritiikin ja kyseenalaistamisen mahdollisuus. Ei päätöksiä aina tarvitse kyseenalaistaa, mutta joissakin tilanteissa kyseenalaistamalla kuulen onko päätökselle järkevät perusteet. Luulen, että kyseenalaistavia ihmisiä usein kuitenkin pidetään hankalina. En minäkään pidä siitä, mikäli valitetaan vain valittamisen ilosta, vailla vastaehdotuksia. Tykkään kylläkin kyseenalaistaa.

Rädyn ja Ahteen case on saanut hyvän tarinan ainekset. Tarina on mielenkiintoinen. Siinä on juoni, joka sisältää sankareita (Ahde ja muut kiusatut) sekä konnia (Räty ja hänen tukijansa). Moni pystyy samaistumaan tarinaan, koska on kärsinyt hankalasta esimiehestä ja on ehkä tullut kiusatuksi, mutta ei ole koskaan pystynyt kakaisemaan asiaa ulos suustaan pelosta johtuen. Valitettavaa kyllä, esillä ollut tarina ei ainakaan tähän mennessä rohkaise ketään puhumaan avoimesti. Seurauksena voi olla puun takaa tulevat potkut. Tarina on myös sisältänyt yllättäviä käänteitä, epäilyjä romanssista, alkoholismista, moraalitonta rahankäyttöä jne. Viimeksi mainitut ovat vieneet keskustelun pois itse asiasta.

En tiedä mistä aikuisen kiusaajan käytös johtuu. Pohdin kumpi on pahempaa. Se, että kiusaa tietoisesti vai se ettei tajua kiusaavansa. Toki tietoinen kiusaaminen on pahempaa, mutta mistä voi johtua ettei tajua omalla käytöksellään aiheuttavan pahaa oloa?

On sanottu, että häirintäkokemus syntyy silloin, kun kielteisen käyttäytymisen kohteeksi joutunut kokee olevansa puolustuskyvytön tai hän ei voi itse vaikuttaa tilanteeseen. On minuakin aikoinaan kohdeltu epäasiallisesti. En tiedä, ehkä jopa kiusattu. Ei se kivalta tuntunut.