Nauvossa

Vietimme edellisen viikonlopun Nauvossa keväällä valmistuneella mökillä.

Kesää lukuun ottamatta poistun suhteellisen harvoin Helsingistä perjantaina töiden jälkeen. Viimeksi liikehdimme perjantaina neljän aikoihin kohti Hyvinkäätä, kun lähdimme syyskuussa lentelemään ympäri Viroa.  Myös tällä kertaa, kun tavoitteena oli suunnata kohti Turkua, liikenneruuhkista johtuen meni tunti ennen kuin olimme kehä kolmosen kohdalla. Se on turhauttavaa. Liikenneruuhkat tekevät ihmisestä eläimen (kuten myös elämä rivitalossa, toim. huom.)

Mökkiviikonlopun aikana toteutin asian, jota olen miettinyt ja josta olen haaveillut jo kuukausia. En ole vain saanut asiaa toteutetuksi. Imuroin auton!

Nauvon mökki oli ihana. Sieltä ei voi noin vain lähteä kaupungille hengailemaan ja koska mökki on uusi, ei ole tarvetta puunailla paikkoja.

Tämän blogin kirjoittelu on hieman hiipunut tässä viime aikoina. 
  • Ensinnäkin töissä eletään – sanotaanko nyt neutraalinpositiivissävytteisesti – mielenkiintoisia aikoja. Nämä mielenkiintoiset ajat tullevat jatkumaan vielä vuosia. Omia fiiliksiäni ei voi kuvata em. termillä.
  • Toisekseen aloittelin kirjoittamaan toista blogia nimeltä Designkaruselli. Alunperin "Ateenan aamut" blogista piti tulla keräilyyn ja designiin liittyvä, mutta teksteistä tuli päiväkirjamaisia. Lisäksi olen saattanut kirjoittaa laajemmin asioista niiltä osin mikä minua on sillä hetkellä kiinnostanut tai mikä on muutoin elämässä ollut ajankohtaista, esimerkkinä nyt vaikka vesilentäminen tai Kruunuvuoren alue.
  • Kolmanneksi olemme mieheni kanssa aktivoituneet syksyn aikana yritystoiminnan aloittamisessa, josta mainitsin jo juhannuksena 2011. Yritys on konkreettisesti edelleen perustamatta, mutta joissakin asioissa olemme päässeet jo pitkiä harppauksia eteenpäin.

Nauvon mökillä.

Kommentit

Suositut tekstit