Yhdeksän päivän ennuste

Tämän vuoden marraskuu on ollut oikein ankeuden huippu. Kelit ovat olleet kamalat ja hyvä työfiilis kadoksissa. Olen varmasti tunnistanut itsestäni kaikki työyhteisöjen muutosprosesseihin liittyvät ikävät tunteet, vaikka muutos ja prosessit ovat vasta lähtökuopissaan.

Vaikka fiilikset eivät ole olleet korkealla, viime viikonloppu oli yhtä juhlaa. Torstaina vietimme töissä seitsemän henkilön porukalla erään aikakauden kuoppajaisia. Monet yhteiset vuodet ovat tulleet päätökseen ja hajaannumme vuoden vaihteen jälkeen uusiin tehtäviin ja tutustumaan uusiin työkavereihin.

Perjantaina oli työyhteisön pikkujoulut Kaivohuoneella. Jatkoille päädyin Zetoriin vain tajutakseni miksi en tykkää käydä yökerhoissa. Yön myöhäisinä tunteina duunin naispoppoon keskelle taksiin päätyi minulle tuntematon mies. Ensin hän kyseli asuinpaikkojamme, jonka jälkeen hän maksoi koko matkan pitkälle Itä-Helsinkiin ja poistui taksista. Liekö kukkaron keveneminen harmittanut seuraavana päivänä.

Lauantaina kävimme kyläilemässä ystävien luona Espoossa heidän uuden asunnon tupaantuliaisissa ja seuraavana päivänä matkasimme vielä Pellinkiin 60-vuotisjuhlille.


Marraskuun puolen välin tienoilla yhdeksän päivän sääennuste

Mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin lähteä Suomen harmaata säätä pakoon harmaaseen (?) Lontooseen? 

Kommentit

Suositut tekstit