Uuden vuoden mahalaskut

"Ja niin hän nauroi itsekseen, kun joku lensi pyrstölleen, 

niin huoleton, tuo leikki on ja aivan verraton."

Ei pelkästään jänöjussi ole päässyt laskemaan mäkeä, vaan myös minä! Tämä tapahtui uuden vuoden aattona Sveitsissä.

Kysymys ei ollut mistä tahansa mäestä, vaan kolme kilometriä pitkästä kelkkaradasta Flumserbergin laskettelukeskuksessa. Kuuden hengen retkiseurueemme oli ajanut autolla Zürichin lähellä sijaitsevasta Winterthurista Flumserbergiin. Edellisillan valvomisesta osittain unelias naiskaksikko oli kaapinut unihiekkoja pois silmistään ajomatkan jälkeen, perinteiset sveitsiläiset davoskelkat oli vuokrattu neljälle (kaksi rattikelkkaa oli mukana), päiväkortti hissiin hankittu ja noustu hissillä ylös kelkkaradan päähän.

Seisoin jännityksestä tutisevin jaloin valmiina laskuun hienoissa lainavermeissäni, joihin lukeutui sininen lasketteluasu ja tukevat talvisaappaat. Muut rynnivät radalle ja minä lähdin matkaan ehkä enemmän tunnustellen. Kelkka  vedätti radan oikeaan laitaan. Yrittäessäni keskittää matkantekoa päädyin vasempaan laitaan. Kelkan ohjaus tuntui haasteelliselta. Vauhdin kiihtyessä, lumen pöllytessä jarruttaessa matkantekoa jaloillani, kiitin mielessäni että olin saanut mukana olleiden tennareiden sijaan jalkaani tukevat kengät.



Davos- ja rattikelkat parkissa.

En ollut ikinä ollut vastaavanlaisella kelkkaradalla! Reitti oli hauska ja kurvit olivat ajoittain tiukkia. Oli yksi kurvi, josta en tainnut koskaan selvitä kaatumatta. Se oli tiukka, lähes 180 asteen käännös oikealle. Kaikenikäisiä kelkkailijoita singahteli ohitseni ja vastaavasti minä ohittelin niin oikealta kuin vasemmalta. Joitakin saattoi nähdä radalta vauhdin hurmassa ulos luiskahtaneena. Iltapäivää kohden tuntui kuin olisi laskeut vähän isommista kivistä tehdyllä mukulakivikadulla. Sen verran töyssyiseksi matkan teko kävi.

- - -

Joulun vietimme Comolla ja ettei tylsyys pääsisi yllättämään, olimme ajatelleet viettää uuden vuoden jossain muualla. Syksyllä ensimmäiseksi vaihtoehdoksi tuli mieleen Venetsia, jossa en ollut koskaan käynyt. Mieheni ehdotti vaihtoehtoa, että ajaisimme Sveitsin puolelle Zürichiin, jonne on muuttanut hänen entisiä työkavereitaan. Niin siinä sitten kävi, että painalsimme vuokra-autollamme kohti Sveitsiä. Menomatkalla meillä ei ollut mitään kiirettä ja kävimme katsastamassa lilliputtivaltio Liechensteinin. Koulun maantiedon tunnilta en muistanut juuri mitään kyseisestä valtiosta. Hämmästys ja pettymys oli pääkaupunki Vaduzissa suuri. Tässäkö tämä nyt sitten on?!

Pääkatu on nopeasti ajetut edestakaisin. Yhtään avoinna olevaa ruokaravintolaa ei näkynyt missään. Sunnuntaina, uuden vuoden aaton aattona ei yhtään kauppaa ollut auki. Paikallisten herkkujen sijaan yllätyksettömästi päädyimme välipalalle monikansalliseen hampurilaisketjuun.

- - -

Uuden vuoden pyrähdyksellämme näimme miehen entisiä työkavereita sekä söimme ja joimme hyvin. Uuden vuoden päivänä olin levoton. Tuskaa ei helpottanut, että olimme Sveitsissä ja lento lähtisi illalla reilun 250 kilometrin päästä. Auto pitäisi tankata täyteen ennen palauttamista vuokraamoon.

Lähdimme paluumatkalle puolen päivän jälkeen. Matka sujui ongelmitta. Välillä tosin olimme hieman epävarmoja siitä olemmeko oikealla reitillä. Ajoimme läpi yhdestä maailman pisimmistä maantietunneleista (Gotthard). Se oli lähes seitsemäntoista kilomentriä pitkä. Nopea reitti A2 ja A4 teitä pitkin ei ollut yhtä kaunis kuin kuin paria päivää aikaisemmin käyttämämme kiertoreitti A13.

Paluulento oli hieman myöhässä, joten siltäkään osin ei mitään hätää olisi ollut. Myötäiset tuulet siivittivät paluumatkaa ja takaisin Helsingissä olimme lähes aikataulussa.