Vuoristoajelua ja patikointia

Vuoristokylä vuoren varjossa ja auringon paisteessa.

Ajelimme joulun pyhinä Como-järven länsipuolta ympäröivillä vuorilla ja vaihdoimme jalkapatikkaan joulun pyhien jälkeen.

Olin ottanut lomalle mukaan pari kirjaa. Toisen kirjoittaja Eija Wager oli toteuttanut haaveensa ostamalla maapläntin Como-järven länsirinteiltä ja teetti puolilahosta navetasta tuvan. Kirjassaan "Vuorten valo" Wager muun muassa kirjoitti vuoristolaisten tärkeimmästä elinkeinosta – salakuljetuksesta.

"Vuoristolaisten muistot salakuljetuksesta venyvät vuosisatoja pitkäksi sankaritarinaksi, saagaksi hyvän ja pahan välisestä taistelusta, jossa päähenkilönä olivat sadat ja tuhannet useimmiten  nimettömiksi ja kasvottomiksi jääneet romanttiset sankarihahmot, jotka öisin henkensä uhalla raahasivat jyrkänteillä bricollaa pystyäkseen ruokkimaan perheensä. Bricollaan, reppuun, käärittiin salakuljetettava tavara, joka oli enimmäkseen tupakkaa."

"Vaikeakulkuisilla rinteillä ei voinut ottaa harha-askelta, ei silloinkaan kun oli juostava pakoon poliisia tai poliisin koiria. Pienikin harha-askel tai virheteko saattoi olla kohtalokas. Jyrkänteet eivät armahtaneet, sen sijaan rajapoliisi sulki usein yhden silmän ja joskus kaksikin."

Wager kertoi vuorilla olleen vilkasta ja että oli epäselvää kuka pakeni ketä ja miksi. Toisen maailmansodan jälkeen Sveitsiin vietiin riisiä maissia, vehnäjauhoja, pastaa voita, läskiä, autojen ja polkupyörien kumeja sekä penisiliiniä. Paluumatkalla reppu oli täytetty sokerilla, kahvilla, suolalla, suklaalla, lääkkeillä, kelloilla ja tupakalla.

Matkalla Rifugio Menaggioon.

Rifugio Menaggio.

Flunssasta toipilaana, muutoinkin rapakuntoisena vuoren rinnettä ylös useita satoja metrejä ylös taapertaminen kävi työstä ja oli ajoittain hidasta. Muutamien metrien ylösnousu päättyi puuskutukseen ja hetken hengähdystaukoon. Olimme ottaneet Suomesta matkalle mukaan Comon ympäristön patikoinneista kertovan kirjasen. Ensimmäisenä patikointipäivänä kohteeksemme valikoin sattumanvaraisesti Breglia - Rifugio Menaggio ja toisena päivänä patikoimme kohti Monte Navaa.

Reitti Rifugio Menaggioon oli mielestäni hyvin merkitty ja kävely poluilla oli helpompaa kuin jälkimmäisellä patikoinnilla, jolloin polut olivat pääosin mukulakivipäällysteiset ja jo lyhyen kävelyn jälkeen toiseen käteen teki mieli etsiä keppi, johon tukeutua. Minun varustukseeni kuului tuulipuku ja tennarit. Niiden pohjat olivat kuluneet valitettavan slikseiksi ja mieheni vannotti, että minun täytyy hankkia paremmat patikointikengät. Luulin "alivarustautuneeni" siihen asti, kun kolmen hengen poikaseurue ohitti meidät reitin puolivälissä huppareissa ja farkuissaan. Ensimmäisen päivän patikoinnilla näimme jonkin verran muitakin patikoijia. Toisena päivänä elämästä muistuttivat vain maahan painautuneet eläinten jäljet.

Rifugio Menaggiossa oli yllätykseksemme ravintola auki, vaikka sen ei ymmärtääksemme pitänyt olla avoinna. Sieltä sai ruokaakin! Olin jättänyt kukkaron autoon, mutta intuitiolla sujauttanut parin kympin setelin tuulitakin taskuun. Harvoin olen ollut niin onnellinen rahasta, paitsi nauttiessamme setelillä ostetuista kahvista, lipparista ja suklaalevystä.

Reissulla jo suunnittelimme, että seuraavalla Comon reissulla patikoisimme parin päivän matkan Brunatesta Bellagioon. Yöpyminen olisi jossain matkan varrella :)

Näkymät Como-järvelle Rifuggio Menaggiosta.

Matkalla Monte Navalle.

Näkymät Como-järvelle jostain Monte Navan maastoista.