Lentokivi





Ihmisen muuttuminen linnuksi ja lentäminen on yleinen aihe muinaisissa kansansaduissa ja -runoissa. Lönnrot  on tallentanut 1830-luvulla katkelman Arhippa Perttusen laulamasta Sampo-runosta.

Pohjan akka harvahammas
Nousi leivon lentimille, 
Sirkun siiville kohosi,
Vassat siiviksi sivalti
Kokon kynkkä-luun nenille;
Lenteä lepettelööpi
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukiella.
Liiteleksen, laateleksen
Päähän pielen Väinämöisen.

Toive liikkua linnun lailla vapaasti yli maiden ja merten on yleismaailmallinen ja ajaton. Kreikkalainen taru kertoo Ikaroksesta, joka lenti sulista ja vahasta tehdyillä siivillä isänsä varoituksista huolimatta liian lähelle aurinkoa. Vaha suli, Ikaros putosi mereen ja hukkui. 

Ikarosmaisia lintumiehiä on tarinoiden mukaan ollut muutamia. Yksi tarina kertoo polvijärveläisestä Adam Henrik Waljuksesta, joka kirkonkirjojen mukaan syntyi 19.9.1832 Lehtovaaran kylässä. Muistitietojen mukaan maalaistalon varsinaiset työt eivät häntä juuri kiinnostaneet, mutta taitavana, kokeilevana seppänä ja nikkarina Waljusta viehätti näpertely kaikenlaisten joutavien esineiden ja laitteiden parissa. Kerrotaan, että parikymppisenä hän oleskeli jonkin aikaa Venäjällä, jossa hänen oletetaan oppineen ilmailun aakkosia. Lisäksi hän tarkkaili lintuja.

Lentokoneen rakennus alkoi piharakennukseen juurakoiden ja riukujen raahaamisella sekä pyykkinaruilta anastetulla kankaalla. Juuri kukaan ei saanut seurata "lentokoneen" rakentamista. Tarinan mukaan Adam oli rakentanut kesällä 1871 linnun siivet. Siipiä pystyi liikuttamaan käsillä ja pyrstöä polvilla. Runko oli koivunjuurakosta tehty satula, jonka päällä lentäjä makasi vatsallaan. Laitteen kokonaispituus oli 2-3 metriä ja siipien kärkiväli 5-6 metriä. Koelento tapahtui juhannuksen tienoilla neljä metriä korkealta ns. kokkokiveltä. Kerrotaan, että Adam olisi lentänyt 200 askelta kiveltä aukeavalle suolle päin ja lento olisi päätynyt suoraa päätä vesakkoon, jolloin Waljus oli loukannut itsensä ja jättänyt lisäyritykset sikseen.

- - -



En ollut koskaan käynyt mainitulla kivellä, mutta juhannusviikolla vietimme ensimmäisen kesälomapätkän ja kävimme etsimässä em. lentokiven. 

Puhelimitse saatujen ohjeiden perusteella emme kiveä löytäneet. Palasimme jonkin matkaa reitillä takaisin ja mieheni kävi kysymässä uusia ohjeita lähistöllä pihallaan ruohoa leikanneelta mieheltä. Miehen ohjeiden perusteella palasimme jo kertaalleen ajamaamme tietä takaisin hieman pidemmälle. Löysimme Valliuksen valkean autiotalon ja kävelymatkan päästä talolta kyltin, joka ohjasi heinittynyttä polkua pitkin lentokivelle. Palanen suomalaista varhaisilmailun historiaa polvijärveläisittäin.

Kommentit

Suositut tekstit