Sama auto... tai ei sittenkään

Kirjoitin kymmenen päivää sitten kirjoituksen uudesta vuodesta ja uusista kujeista. Se sisälsi seuraavan tekstin:

"Sama auto = Auto - sen merkki tai malli tai mikään muu ominaisuus - ei ole ollut erityinen juttu koskaan elämässämme. Toki voin myöntää, että pidän nykyisen pikku Clion supervarustelusta (automaattivaihteet ja -ilmastointi). Olen aikoinaan omistanut auton muutaman vuoden ajan, mutta nykyisin omistamme yhden auton, jota mieheni käyttää. Tykkään itse käyttää julkisia kulkuneuvoja. Pitkistä mökkimatkoista johtuen haaveilemme hieman isommasta autosta suurine tavaratiloineen."

Ei ole samaa autoa enää.

Mieheni on joissain asioissa "nopealiikkeinen". Itse asiassa en tiedä, voinko käyttää sanaa nopealiikkeinen. Se vain saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin tai minunkin silmiin siltä.

Ollessamme yhdessä kotona huomaan mieheni usein surffailevan netissä katsellen joko autoja tai veneitä. Joitakin hän saattaa esitellä minullekin ja olen oppinut olemaan tietyllä tavalla kiinnostunut. Perherauha säilyy sillä tavalla. 

Miehelläni on aika hyvä vainu. Jos puhutaan erityisesti veneistä tai tietyssä määrin autoista, hänen esittelmänsä yksilöt saattavat häipyä suhteellisen nopeastikin pois myynnistä. Jos puhutaan kirpputoriesineistä, niissä saattaa olla pieniä tai suurempia hinnoitteluvirheitä. Samoin autoissa tai veneissä. Silloin täytyy olla nopea.

Auto ilmestyi myyntiin viikonlopun aikana. Auto oli pohjoisessa ja meillä ei ollut mahdollisuutta sitä lähteä katsomaan. Ystävän avustuksella saimme meille tuntemattoman miehen tekemään arvion auton kunnosta ja hänen kertoman mukaan neljä vuotta vanha auto "ei uudelle häpeä".

Auto varattiin, laina neuvoteltiin pankissa ja viiden päivän kuluttua mieheni ajoi Clion kanssa Jyväskylään, jonne autokaupan työntekijä ajoi Oulusta. 

Meillä on nyt "uusi" auto. Mieheni kuvailun mukaan se on "karvalakkimalli" verrattuna Clioon.