Syy lähteä pois tästä p*#%&sta maasta

Toimittaja Marja Salomaa kirjoitti tammikuun alussa Metro-lehteen kolumnin. Kolumnissa mainittiin vallitsevasta näkemyksestä, että julkisyhteisöjen tuottamissa palveluissa on aina lähtökohtaisesti jotain vikaa. Jos joku asia sattuisi hetkellisesti toimimaan, niin se on tapahtunut vähän niin kuin vahingossa, sattumalta tai vähintäänkin vain hetkellisesti.

Julkisten palvelujen toimimattomuus on stereotyyppinen ajatusmaailma, joka ei välttämättä tule äidinmaidon mukana, mutta se opetetaan ja opitaan nuorena. On aina yhtä häkellyttävää, jos joku julkinen palvelu toimii. Huolimatta siitä, että toimin itse julkisella sektorilla, osaan myös itse sujuvasti ihmetellä tätä stereotypiaa. Näkemys on julkisen sektorin työntekijöiden ala-arviointia ja siinä sorrutaan liialliseen yleistämiseen. Saatan loukkaantua, jos kuulen puhetta julkisen sektorin työntekijöistä ala-arvoiseen sävyyn, mutta pidän mölyt usein mahassani.

Ei ole aikaakaan, kun soitin verotoimistoon ja puheluuni vastattiin samalla sekunnilla, ilman ainoatakaan tuuttausta tai yhdistämistä. Häkellyin, kiitin virkailijaa nopeasta vastaamisesta ja hoidin asiani minuutissa, vaikka olin varustautunut pitkään odotteluun niin henkisesti, kuin myös suuren kahvikupin kanssa. Opitun stereotypian mukaisesti päivittelin ja ihmettelin tätä poikkeuksellista sattumusta monessakin asiayhteydessä.

Sen sijaan vaakuutusyhtiööni/pankkiini en ole saanut otettua yhteyttä. Otin kyllä puhelimen jo käteeni ja soitin. Kuuntelin nauhalta: "Jos haluat kysyä kotivakuutuksista, paina nro 1. Jos haluat kysyä autovakuutuksista, paina nro 2. ........... Jos haluat kysyä rahastosäästämisestä paina nro 138". Lopulta, aikani nauhaa kuunneltuani, lopetin itse puhelun ajatellen "en olisi kuitenkaan saanut hoidettua asiaani ilman pankkitunnuksia".

Salomaa kirjoittaa "oli asia mikä tahansa, aina löytyy tuikea kriittinen kommentti".

Salomaa oli taannoin saanut loistavaa palvelua sairaalan päivystyksessä ollessaan kuumeessa. Sairaalan osastolle joutumisen sijaan oli ollut mahdollisuus sairastaa kotonaan omien vällyjen välissä ja kotisairaanhoidon hoitaja oli käynyt tuomassa kahdeksan tunnin välein antibioottia suoraan suoneen. 

Kolumni päättyy toimittajan hermostumiseen siitä, että nuori nainen oli bussissa kehdannut valittaa pakkasen ärsyttämästä atooppisesta ihosta todeten "taas yksi syy lähteä tästä paskasta maasta".

Ja koska oli asia mikä tahansa, aina löytyy tuikea kriittinen kommentti. Minulla on edellä mainittuun kriittinen kommentti toimittajaa vastaan. Sen sijaan symppaan tuota nuorta naista atooppisine ihoineen.

Puolisollani on atooppinen iho. Kovilla talvipakkasilla iho kuivaa, kutiaa, hilseilee ja verestää. Toimittajan flunssa parani, mutta mieheni kärsii atooppisesta ihostaan vuodesta toiseen. Se ei parane  yksittäisellä lääkekuurilla. Tästä johtuen normaalisti aurinkoisen luonteen omaava mieheni on aika ajoittain kireä. 

Totta tosiaan, on yksi syy lähteä tästä paskasta maasta, matkustaa aurinkoon ja valoon. Atooppinen iho voi nimittäin paremmin auringossa, lämmössä ja valossa. Matkakohteemme on tänä vuonna Thaimaa.

En allekirjoita, että Suomi olisi "paska maa". On vain olemassa "yksi syy lähteä".