Kuumeessa ja hiljaisuudessa

En taida sairastaa flunssaa muutoin kuin keskellä kesää. Näin kävi viime vuonna ja niin tapahtui nyt. Muutoin en olekaan juuri sairastellut. Tämä flunssa iski yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vielä edellispäivänä olin fillaroinut kaverin tupareihin. Hiki virtasi polkiessani menosuuntaan hellekelissä ylämäkeä ja myöhemmin illalla laskettelin alamäkeä tuulispäänä. Kai se ajo olisi jonkinasteiseksi tankojuopotteluksi todettu, kun kaverikin varoitteli että pysyhän pystyssä. Unten maille siirryin olon ollessa ok, mutta...

... Aamulla kurkku tuntuu karhealta. Olo oli epämukava. Saattelimme muutaman yön kylässä olleet mieheni siskon lapset Kampin linja-autoasemalle ja palasin kotiin. Kuume oli noussut 38 asteeseen ja painuin nukkumaan. Ennen nukahtamista pohdin lapsukaisten "rankkaa kohtaloa". "Heureka ja Linnanmäki" olivat vastaus kysymykseen kahdesta toivomuksesta, mitä he meidän luona kyläillessään haluaisivat tehdä. Kumpikaan ei toteutunut. Tosin seikkailu Suomenlinnassa, lettukestit Pihlajasaaressa ja kyläilyä sekä vesiurheilua merellisissä tunnelmissa Espoossa eivät varmasti olleet mitäänsanomattomia vaihtoehtoja.

Olimme varanneet Hietsun kirpparilta myyntipöydän jo kuukautta aikaisemmin ja olin päättänyt raahautua paikalle vaikka pää kainalossa. Aurinkoisen lämpöisessä päivässä seisoskelin taka-alalla, kun mieheni teki arvokkaampaa kippo-, kuppi- ja kellokauppaa. Itse ryhdistäydyin aina silloin, kun joku sattui kiinnostumaan ihan mistä tahansa arvottomasta sälästä jota meillä myöskin oli mukana. Kerroin sellaisen tarjouksen ostajan kädessä olevalle esineelle, että harva kieltäytyi. Saimme seisoskelusta ihan mukavan tilin ja parkkisakot muuta liikennettä häiritsevästä pysäköinnistä. 


Hietsun kirpparilla (kesä 2011)

Parkkisakoista huolimatta saimme ehkä tienattua lentolipun Hong Kongiin. Kirpparilla nimittäin pyörähtivät yllättäen myös kaverit, jotka kertoivat muuttavansa syksyllä Hong Kongiin. Voi olla, että heidän muuttonsa helpottaa päätöstämme ensi vuoden pidemmän reissun lomakohteen valinnassa. Olin ajatellut Etelä-Amerikkaa, mutta Hong Kongin kautta jonnekin päin Aasiaa taitaa olla aika potentiaalinen vaihtoehto.

Olin pari päivää pois töistä kuumeen vuoksi. Kävin päivän töissä kähisemässä ja jatkoin kähinää illalla tavatessani Suomessa visiitillä olleen kaverin Englannista.

Tänään aamulla mieheni oli lähtenyt aikaiseen aamuvuoroon. Suoritin aamutoimet ripsakkaasti ja lähdin töihin. Metromatkan jälkeen törmäsin työkaveriini, jota yritin tervehtiä. Ei ääntä. Vain pihahduksia. Tapanani ei ole erityisemmin puhella yksinäni, joten kotona en vielä tajunnut ääneni kadonneen tyystin. Vietin työpäivän vähän niin kuin seinänvieruksia kuljeskellen. Ettei kukaan nyt vain kysyisi minulta mitään. Päivän päätteeksi päätin varata lääkäriajan tarkistuttaakseni kurkun. Akuutti kurkunpään tulehdus. Kesäloman alkaiseksi on nyt sitten päivän sairasloma. Toivottavasti paranee pian.

Toden totta. Nyt alkoi sitten kesäloma, vaikka ei tunnu siltä yhtään. En ole yhtään stressaantunut, enkä varsinaisesti "loman tarpeessa". Lääkäri olisi voinut ehkä antaa toisenkin diagnoosin, jos olisimme pystyneet keskustelemaan tästä omituisuudesta.

Kommentit

Suositut tekstit