Toisen maailmansodan pommikoneet etc.

Vietimme Key Westistä palattuamme vielä muutaman päivän Floridassa. Onneksemme saimme majapaikan tuttavan luota, jolloin säästimme jonkin verran majoituskustannuksissa. Erityisen mukavaa oli se, että Miamiin lentänyt kaveri perheineen otti meihin matkan aikana yhteyttä ja sovimme tapaamisesta ja yhteisestä majoittumisesta yhdeksi yöksi.

Näkymät Miamin "kimppamajasta"

Muutaman lomapäivän aikana kävimme vielä hengailemassa Miamin art deco -alueella sekä Yhdysvaltain suurimmaksikin mainitussa outlet ostoskeskuksessa Sawgrass Millsissä. Monelle se olisi ollut aivan paratiisi erilaisine liikkeineen, mutta minä en ostanut mitään. Oli tosin tosi lähellä, että olisin poistunut keskuksesta elämäni ensimmäisten Converse-tossujen kanssa. Löytämäni tossut olivat samalle jalalle ja paria ei löytynyt, joten poistuin ostoskeskuksesta tyhjin käsin. 

Floridassa on useita lentokenttiä. On matkustajakoneille tarkoitettuja sekä pienempiä. Eräällä pienkentällä oli tapahtuma, johon saapui muutama harvinainen museokone. Normaalisti olen tottunut siihen, että mihinkään ei saa koskea ja koneita ihaillaan kauempaa aitojen takaa. Näihin koneisiin pääsi sisälle ihmettelemään.

Kävin kahdessa toisen maailmansodan aikaisessa pommikoneessa:

- Consolidated B-24J Liberator oli nelimoottorinen pommikone. Kyseinen yksilö on pala elävää ilmailun historiaa. Toisen maailmansodan päätyttyä se hylättiin Khanpuriin Intiaan olettamalla ettei se tulisi ikinä enää lentämään. Intia ilmavoimat kuitenkin entisöivät 36 kappaletta B-24:a mukaan lukien tämän yksilön 40-luvun lopulla. Käytössä kone oli parikymmentä vuotta, kunnes se taas hylättiin. Brittiläisen lentokonekeräilijän kautta kone päätyi lopulta Yhdysvaltoihin. Kunnostuksen yhteydessä noin 80 prosenttia koneen 1.2 miljoonasta osasta purettiin. Syyskuussa 1989 yli 97 000 työtunnin jälkeen kone lensi ensimmäisen kerran peruskorjauksen jälkeen. Vuonna 2005 kone maalattiin noita-alukseksi (witchcraft) kunnioituksena eräille toisen maailmansodan lentäjäveteraaneille. Tarina kertoo alkuperäisen witchcraftin lentäneen uskomattomat 130 taistelulentoa ilman, että se olisi koskaan kääntynyt takaisin tehtävän aikana. Yksikään miehistön jäsen ei loukkaantunut tai kuollut lennoilla.

Consolidated B-24J Liberator

- Tunnetuin ja kunnioitetuin toisen maailmansodan aikainen kone lentävä linnoitus eli Boeing B-17G Flying Fortress oli myös paikalla.

Kaikki kolme konetta olivat lentäviä yksilöitä ja periaatteessa niillä voi käydä lentämässä, jos takataskussa on (riittävästi) ylimääräistä rahaa. Betty Jane nimisellä P-51C Mustangilla olisi köyhtynyt puolessa tunnissa 2200 dollaria, mutta kokemus olisi varmasti ollut ainutlaatuinen :)



Boeing B-17G Flying Fortress ja P-51C Mustang
Emmehän tietysi olisi me, jos emme olisi löytäneet itseämme kahden viikon aikana kirpputorilta. Suuri sellainen löytyi Fort Lauderdalesta, jossa oli yhdistetty kirppari ja ulkoilmaelokuvateatteri. Vaikka muutaman pienen jutun ostinkin, kirppari oli (ainakin kyseisenä päivänä) lievä pettymys.

- - -

Matkan jälkeiset kuukaudet olenkin taas paiskinut töitä. Vaikka pääsiäisvapaiden jälkeen kerroinkin miehelleni haluavani jäädä vapaaherrattareksi kotiin, hän käski minun kiltisti vaan painua töihin. Blogi laahaa kovasti elämästäni jäljessä, mutta ei voi mitään. Sellaista se elämä on.







Kommentit

Suositut tekstit