Kapin niemimaa, Garden Route ja unelmamajoitus

Chapman´s Peak Drive

Kun lähdimme Kapkaupungista tien päälle, ajelimme ensin Atlantin rannikkoa pitkin. Noin 15 kilometrin mittainen, maksullinen Chapman´s Peak Drive oli mainittu matkaoppaissa, eikä turhaan. Rannikkoa myötäilevältä tieltä maisemat olivat huimaavan kauniit eikä pelkästään siksi, että ajoimme tietä auringonlaskun aikaan.

Simon´s town oli False Bayn suurin ja ilmeisesti suosituin kaupunki. Tämän saimme totisesti kokea, kun huomasimme varanneemme edellisenä iltana majoituksen väärälle päivälle. Varaamamme Boathouse olisikin ollut aivan liian hyvä ollakseen totta. Illan pimetessä yritimme löytää yösijaa ensin Simon's Townista. Ei löytynyt, "fully booked" todettiin joka paikassa, josta kävimme kysymässä. Meitä neuvottiin ajamaan seuraavaan kaupunkiin. Siellä ystävällinen hotellin respa tutki nettiä ja soitteli muutamaan paikkaan. Fully booked, todettiin edelleen. Pientä epätoivoa alkoi olla jo ilmassa, vaikka tiesin, että palaamalla takaisin Kapkaupunkiin majoitus löytyisi ainakin. Viimein respa ehdotti, että jos ajaisimme vähän vielä pidemmälle Noordhoekiin, hänen puolisonsa työpaikassa Monkey Valley Resortissa olisi yksi kämppä vapaana. Nykymaailmassa navigointi perustuu laitteille, joista voi loppua akku minä hetkenä hyvänsä. Ipadin parin prosentin varassa löysimme onneksi tien majoitukseemme.



Mieheni ei millään meinannut uskoa, että Simon's Townin Boulders Beachillä asustelee yhdyskunta afrikanpingviinejä. Pitihän niitä käydä katsomassa ja käynnin jälkeen piti tarkastaa, ettei niitä ole eksynyt auton alle!





Muizenbergin uimakopit ovat päätyneet monien matkailijoiden kuva-albumeihin. Oletan, että vain paraatipuolelta. Maali lienee loppunut kesken.




- - -

Kuuluisa, noin 200 kilometrin mittainen Garden Route myötäilee rannikkoa ja sen varrelle on syntynyt myös erikoisia yrityksiä. Yksi kauheimmista oli maailma korkein (216 m) benjihyppy Bloukrans nimisen joen ylittävältä sillalta. Silta oli valmistunut 1983 ja sen pituus oli 452 metriä. Saavuimme parahiksi paikalle niin, että näimme yhden hullun hyppäävän sillalta alas. Hyppy ei olisi ollut loputtoman kallis, mutta jostain syystä ei tehnyt mieli kokeilla. Ahdisti pelkkä ajatuskin.


Bloukrans ja benji



En tiedä. Garden Route mainittiin kaikissa oppaissa, mutta tavallaan se oli pettymys. Odotukset olivat muodostuneet liian korkeiksi. 

Garden Route alkaa lännessä Mossel Baystä ja päättyy Plettenbergin jälkeen Tsisikamman kansallispuistoon. Meno- ja paluumatkoilla majoituimme Knysnassa, Plettenbergissä ja Mossel Bayssä. Reitin keskuspaikka Knysna oli vireä ja vilkas, ilmeisen trendikäs kaupunki. Se herätti jonkin verran ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta se tuotti iloa runsaine palveluineen ja monipuolisine ravintoloineen. Toisaalta se näytti olevan erityisesti brittien eläkekohde. Kiinteistövälitys näytti olevan iso bisnes.

Knysnassa pääsimme majoittumaan yhteen viehättävimpään hotelliin missä olen ikinä ollut. Tapanani ei ole ollut juurikaan hehkuttaa yksittäisiä hotelleja, koska makuasioista ei voi kiistellä. Joku arvostaa uutta ja modernia, toinen enemmän tunnelmaa. Olimme saapuneet jälleen kaupunkiin ilman tietoa majapaikasta. Muutama hotelli ilmoitti taas tutut sanat "fully booked". Yhdestä hotellista käännyin kannoillani, kun pidin hintaa äkkiseltään liian kalliina. Ajattelin, että katsotaan nyt vielä. Saimme nettiyhteyden toimimaan satunnaisen hotellin edustalla ja sen avulla pääsimme katsastamaan kaupungin vapaita hotelleja. Tässä tilanteessa mieheni näki parin kilometrin päässä vapaa huoneen Parkes Manor -nimisessä hotellissa. Ajoimme hotellin sähköportin taakse, soitimme summeria ja portti alkoi pikku hiljaa avautumaan. 

Vietimme yhden yön kauniissa kartanossa, joka oli rakennettu 1927 Parker -perheen asunnoksi. Yksi yö aamiaisineen taisi maksaa vajaat 70 euroa. Aamiainen ja palvelu olivat huippuluokkaa. Tuntui siltä, kun olisi astunut ajassa monta askelta taaksepäin. Saman tyyppisestä majoituksesta olen usein haaveillut Italiassa käydessämme, mutta nyt haave toteutui Etelä-Afrikassa!

Parkes Manor

Parkes Manor

Kommentit

Suositut tekstit