Kruunuvuorenlampi
Tein jo yhden blogikirjoituksen Kruunuvuorenlammesta, mutta koska tämä paikka on vienyt minun sydämeni, on pakko jatkaa varsinkin kun myöhäissyksyinen luonto on saanut pienoisen lumivaipan yllensä ja kaikki näyttää niin upean kauniilta. Kävellessäni alueella tuli mieleeni ensimmäisen Kill Bill elokuvan loppukohtaus, jossa Uma Thurman ja Lucy Liu kaksintaistelivat eteerisen kauniissa japanilaisessa talvimaisemassa. Olen aikaisemmin myös miettinyt, että jos olisin stara suomalaisen musiikkitaivaan yllä, haluaisin ehdottomasti kuvata musiikkivideon alueella. En ole stara, joten tyydyn kuvaamaan aluetta omaksi ilokseni... Sain myös juurikin käsiini kirjastosta varaamani kirjan "Kruunuvuori, unohdettujen huviloiden tarina". Kirjan kirjoittaja Minna Torppa kertoo seuraavaa:
"Kävin ensimmäistä kertaa Kruunuvuoressa vuonna 1996 ... Katselin ihmessäni kelopuita, lampea ja ränsistyneitä huviloita joiden ympärillä tuntui aika pysähtyneen ja mieleni täyttyi kysymyksistä: Ketkä taloissa ovat asuneet"? Miten he ovat kesiään viettäneet? Miksi alue on jätetty oman onnensa nojaan?"
"Vaikka olin asunut lapsuuteni Laajasalossa, en ollut koskaan käynyt Kruunuvuoressa. Vasta muutettuani Laajasaloon vuonna 2000, kuulin sattumalta meren pinnan yläpuolella sijaitsevasta metsälammesta ja menin katsomaan sitä. Kruunuvuoreen ei eksy sattumalta. Kaitalahden vauras omakotitaloalue vaikuttaa umpikujalta.... Kruunuvuori oli minulle ensi hetkestä asti kuin sadun salainen puutarha, ja sen kuvaamisesta ja paikan historian selvittämisestä tuli pakkomielle".
Täsmälleen samat kysymykset ovat mietityttäneet minua koko ajan enenevässä määrin, kun mietin millainen alueesta tulee Kruunuvuorenrannan rakentamisen myötä. Onneksi Torppa on tehnyt tutkimuksen minun puolestani ja saan heittäytyä alueen tarinoihin ja Reinhardin kuviin kotisohvalta käsin.
Kruunuvuori on sykähdyttävä paikka kokonaisuudessaan. Kysymys ei ole siis pelkästään lammesta, vaan lammen läheisyydessä on ollut myös huvilakulttuuria. Karun ja villiintyneen luonnon näkeminen yhdistettynä upeisiin, jylhiin kallioihin, merimaisemaan ja ränsistyneisiin huviloihin on unohtumaton kokemus.
1900-luvun alkupuolella Kruunuvuoren huvilanomistajista monet olivat saksalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti saksalaisten omaisuus luovutettiin Neuvostoliitolle, joka vuokrasi alueen Suomen Kommunistisen Puolueen ns. saaritoimikunnalle ja Kruunuvuoresta tuli SKP:n jäsenten ja heidän perheidensä kesänviettopaikka. 1950-luvun lopulla liikemies Aarne Aarnio osti alueen asuinrakentamista varten. Rakentamishankkeen kariutuessa huvilat jäivät alueelle rappeutumaan.
Alueen parhaiten säilynyt huvila Villa Hällebo. |
Pitkospuita lammen ympärillä. |
Kruunuvuorenlammella pääset erämaatunnelmaan Helsingissä. Tämä Helsingin ainokainen luonnontilainen metsälampi on 150 metriä pitkä ja enimmillään 45 metrin levyinen ja vajaan parin metrin syvyinen. Lammen eteläpää on soistunut ja alueella on monipuolista kasvillisuutta sekä lintuja. Lampea ympäristöineen ehdotettiin suojeltavaksi jo v. 1949, jolloin suojelu ei kuitenkaan edennyt. Onneksemme alue on nykyään kaavoitettu virkistys- ja suojelualueeksi. Alueen eteläpäähän nykyisen öljysataman tilalle rakennetaan Kruunuvuorenrannan asuinalue. Rakentaminen alkaa v. 2011 ja uuden asuinalueen myötä tämä salaperäinen paikka saa uusia ulkoilijoita. Voin vain toivoa, että alue ja luonto eivät muutu dramaattisesti!
Kruunuvuoren kalliot. |
Hyviä selkeitä kuvia Kruunuvuoresta, joka muuten on aika kaoottinen paikka.
VastaaPoistaOn tullut käytyä siellä kameran kanssa muutamia kertoja ja aina miljöö jaksaa viehättää.
Kävin Pipsa tutkimassa kuviasi Kruunuvuoren rappioromantiikasta ja muusta. Kauniita kuvia :)
VastaaPoista