Hyvää joulua ja joulurauhaa 2010
Joulurauha julistetaan Turussa jouluaattona klo 12.00. Lapsuudessa katselin tätä spektaakkelia aina televisiosta. Aikuisella iällä olen päässyt useamman kerran tapahtumapaikalle, niin tänäkin vuonna. En nyt voi sanoa, että olisin ollut mitenkään hyvin varustautunut tähän kipakkaan reilun 20 asteen pakkaseen. Minulla oli kyllä paksu pipo, huivi ja lämmin takki, mutta hame yhdistettynä sieviin valkoisiin sukkahousuihin ja mustiin säärystimiin pitsinauhoineen ei ollut kaikkein paras yhdistelmä. Ei sanaakaan, että olisin älynnyt pakata mukaani toppahousut tai muuta lämmintä vaatetusta. Tiesin siis jo lähtiessä, että tulee vähän holotna. Maksimoimme sisätiloissaoloajan käymällä vanhan suurtorin vieressä olevassa kellaribaarissa nauttimassa glögit ja kipitimme pihalle vasta muutamaa minuuttia vaille puolen päivän.
Kansliapäällikkö Jouko K. Lehmusto julisti joulurauhan omalta osaltaan kahdeksannen ja viimeisen kerran. Tämä traditio etenee aina saman kaavan mukaan. Se ei ole saanut vuosien myötä trendikkäämpiä vivahteita ja hyvä niin. Tilaisuus alkaa virrellä, jatkuu julistuksella ja päättyy Maamme-lauluun sekä Porilaisten marssiin. Toisaalta, olisihan se ollut hauska, kun kansliapäällikkö Lehmusto olisi tilaisuuden viime metreillä alkanut kiittelemään paikalle saapunutta runsaslukuista yleisöä luottamuksesta ja miljoonayleisöä kotikatsomoissa kuluneista vuosista :)
Kommentit
Lähetä kommentti