Tekstitiviestipalstalla

Tekstiviestejä ei lähetetä pelkästään kavereille. Niitä lähetetään ahkerasti myös lehtiin. Tiedän kaksi lehteä, joissa on tällainen lukijoiden tekstiviestipalsta. Toinen on kaupunkilehti Metro ja toinen Pohjois-Karjalassa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen. Varmasti on muitakin, mutta en ole kiinnittänyt niihin huomiota. En ollut koskaan lukenut tekstiviestipalstaa ennen kuin havahduin sellaisen olemassaoloon viime kesänä.

Muutama viikko sitten luin Metro-lehteä vähän tarkemmin palstalle lähetettävien viestien osalta. Yhteen lehteen perustuvan otoksen mukaan viestejä on vähän joka lähtöön.

  • Hauskaa oli esimerkiksi huomioida, että palstalla vastataan aikaisempiin viesteihin tyyliin "Masa: Metro löytyy Ison Omenan kirjaston eteisestä."
  • Palstaa voi käyttää senssi-ilmoittelun välineenä: "Sinä tummahiuksinen mies viime viikon lauantaina Satumaa-karaokeravintolassa, katsoimme toisiamme pitkään. En saa katsettasi mielestäni."
  • Neuvonantaja tai ehkä pilkun viilaaja haluaa tekstittää "Nimetön: Helsinginkadun Alko on Harjussa. Kallion Alko on Ympyrätalossa."
  • Politiikka oli useamman viestin teemana. Yhdessä kerrotaan seuraavaa "Tuija Brax on tuonut eduskuntaan uuden lain, jonka perusteella karjaansa suojeleva viljelijä tai poroisäntä voidaan tuomita neljäksi vuodeksi vankilaan suden tai karhun ampumisesta. Yhtä paljon saa joukkotuhonnan tai valtiopetoksen valmistelusta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä".
  • Palstalle mahtui myös yksi kiitos: "Suuri kiitos kaikille auramiehille ja -naisille sekä kaikille, jotka tekevät lumitöitä meidän kaikkien hyväksi. Unohdetaan marinat ja ollaan kiitollisia heidän tekemästä tärkeästä työstä."


Vietimme kesälomaa 2010 mökillä. Mökin ohi pörhälsi moottorivene, jonka kulku näytti kovin vaikealta. Moottorin tehot hyrräsivät täysillä ja veneen matka ei tuntunut taittuvan ei sitten millään. Vene kynti, kynti ja kynti vedessä, kunnes pysähtyi näköetäisyydelle järven selälle. Ei mitään toivettakaan, että paatti olisi noussut plaaniin.

Mieheni on ropannut veneitä ja moottoreita jonkin verran ja on luonteeltaan sangen avulias. Hän lähti empimättä järvelle katsastamaan voisiko auttaa veneilijöitä.

Aikansa ihmeteltyään, tutkittuaan, sukellettuaan katsomaan potkuria ja autettuaan, iäkkäämpi veneilijäpariskunta pääsi jatkamaan matkaansa ja mieheni lähti takaisin mökillemme. Hänen kulkupelistään loppui bensa ja kalastelemassa ollut sangen avulias naapuri hinasi hänet takaisin rantaan.

Lomamme aikana mieheni törmäsi sattumalta vielä toistamiseen moottoriongelmista kärsineisiin veneilijöihin. He olivat kysyneet, oliko mieheni lukenut Karjalaista ja oliko huomannut heidän lähettämänsä tekstiviestin? Ei ollut.

Etsimme 8.7 ilmestyneen lehden käsiimme. Viesti meni seuraavasti:
"Parhaat kiitokset nuorelle miehelle Kinahmossa, joka auttoi pyytämättä veneemme moottoriongelmassa."

Kommentit

Suositut tekstit