Pitkäksi venähtänyt fillarireissu

Mieheni toimii työyhteisössään eräänlaisena lippuyhdyshenkilönä erinäisiin tapahtumiin ja konsertteihin. Ennen keikkoja hän lähettää kyselyjä pienelle porukalle halutusta lippujen määrästä, liput ostetaan ja jaetaan keikalle menijöille.

Luulisi lippujen tarpeen laskemisen olevan helppoa kuin heinän teko.

Mutta ei. Ei ole laskut aina menneet ihan putkeen. Joku on saattanut joskus omatoimisesti saattanut hakea liput työpaikalta ja laskut ovat menneet sekaisin. Laskut ovat saattaneet mennä muuten vain sekaisin. Välillä kuulen tuskailuja, että lippuja puuttuu ja välillä niitä on liikaa, mutta aina lippuasiat ovat jotenkin suttaantuneet.

Kunnes tuli Linkin Parkin keikka Kaisaniemessä. Meillä olikin kaksi ylimääräistä lippua, eikä niistä päästy eroon sitten kirveelläkään! Mieheni yritti tarjota lippuja halukkaille facebookin kautta ja viimeksi nettihuutokaupassa euron lähtöhinnalla. Ketään ei kiinnostanut amerikkalaisen 1990-luvun puolivälissä perustetun bändin "numetalraprock". Yhden täsmäpuhelun kautta saimme ystävän mukaamme keikalle, mutta edelleenkin meillä oli yksi ylimääräinen lippu.

Monesti erilaiset seurueet tulevat kuuntelemaan tähtiartistien keikkoja alueen ulkopuolelle. Niin tälläkin kerralla. Kaisaniemen ympäristö oli täynnä pariskuntia tai suurempia seurueita. Ajattelimme että tuskin seurueesta kukaan yksittäinen henkilö lähtisi keikalle, vaikka saisi ilmaisen lipun.

Olettamalla, että kaikki paikalle raahautuneet olivat kiinnostuneita Linkin Parkin musiikista, mieheni lähti etsimään viheriöiltä ja kallioilta yksinäistä ihmistä. Tämä olikin haasteellisempi tehtävä, kun kaikki olivat liikkeellä seurueina. Lopulta hän tuli takaisin ja kertoi saaneensa annettua lipun yhdellä ehdolla. Nuori tyttö halusi tulla meidän kanssa sisään. Yhdessä marssimme sisään ja yhdessä katselimme keikan. Silloin harvoin, kun päätän siivota, kuuntelen usein Linkin Parkin musiikkia tai muuta kiivastempoista jytkettä, joka saa olon tuntumaan energiseltä.

Hesarin toimittaja Mikko Aaltonen totesi keikka-arvostelussaan otsikolla "insinöörirockin taidonnäyte" seuraavaa: "Kymmenen vuotta sitten Linkin Parkia mollattiin genren mammanpojiksi, mutta nyt ainoastaan heillä näyttää loistavan menneisyyden lisäksi olevan myös tulevaisuus". Nähtäväksi siis jää, siivoanko tulevinakin vuosina bändin tahdissa.

Toisin kuin meille keski-ikäisille, teinityttö totesi kaikkien biisien olleen hänelle tuttuja. Vastauksena kysymykseeni hän kertoi, että rokkikonsertti oli hänen elämänsä ensimmäinen. Oli kuulemma käynyt vuosi sitten kuuntelemassa Musea aidan ulkopuolella. 

Tuntui tosi hyvältä, että juuri hän sai ylimääräisen lippumme.

Tuntui, että olisi hyväntekijänä Oprah Winfrey toooooooooooooooosi pienessä mittakaavassa.

- - -

Vanha kiistelevä aviopari Katainen ja Urpilainen saivat muodostettua sixpackiksi haukutun hallituksen. Puoluejohtajat kehuivat julkistustilaisuudessa vuorotellen rohkeaa hallitusohjelmaansa.

Ohjelmaan kuuluu, että työttömien työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa ollaan korottamassa sadalla eurolla. 

Olisi poliittinen itsemurha olla auttamatta pienituloisia tai olla asiasta ylipäätään eri mieltä. Ei tietysti saa yleistää, mutta kauhulla mietin sitä miten matalapalkka-ammatteihin saadaan jatkossa työntekijöitä, kun "kotona istumisesta maksetaan vieläkin enemmän". Ovatko maahanmuuttajavastaiset tajunneet, että Suomessa on entistä suurempi perusturva, jonka perässä tullaan "elämään leveästi".

Valitettavasti työni on tehnyt minusta vuosien mittaan entistä kyynisemmän. Kaikista ihmisryhmistä löytyy niitä, jotka käyttävät järjestelmää hyväkseen. Tukijärjestelmistä ja verotuksesta etsitään aina porsaanreikiä. Omalla pärställään kukaan ei julista käyttävänsä väärin tukia, ilmoittavansa poste restante osoitteen viranomaisille huolimatta uudesta onnellisesta parisuhteesta kumppanin asunnossa tai elelevänsä mieluiten työttömänä, koska palkkatuloista muutoin menisi leijonan osa ulosottoon...

- - -

Huolimatta siitä, että sääennusteet lupasivat epävakaata säätä, päätin lähteä lauantaina fillarilla keskustaan. Pakkasin laukkuun sateenvarjon ja sadetakin. Matka ei ollut kymmentä kilometriäkään, naapurilta muutama vuosi sitten saamallani fillarilla oli kevyt polkea ja mieli oli kepeä. 

Huolimatta siitä, että Hakaniemen kohdalla vettä tuli taivaan täydeltä, fiilis oli edelleen hyvä ja puin sadetakkia vihellellen päälleni. Pysähdyin keskustaan kuivattelemaan ja poikkesin uudistuneessa Kiseleffin basaarissa. Työkaverini oli viikolla todennut kahvipöydässä, että paikka oli kolkko. Ja sitähän se oli. Basaarimainen tunnelma oli kadonnut uudistuksen myötä tiehensä. Vaikka pidänkin rehdin selkeästä skandinavisesta tyylistä, ei sitä joka paikkaan tarvitsisi tunkea. Sateesta huolimatta jatkoin fillarointia kohti Kaivopuistoa, jossa pysähdyin kirpparille. 

Olin oikein kiltisti pyrkinyt koko matkan noudattamaan liikennesääntöjä ja pyrin ajamaan pyöräteillä. Kirpparilta lähtiessä poljin jalkakäytävällä muutamia kymmeniä metrejä, jotta pääsin kätevästi koukkaamaan tielle. Eikö joku elämäänsä kyllästynyt vanha nainen ennättänyt jo huutamaan minulle "ei saa pyöräillä jalkakäytävällä". Kivettynyt ilme kasvoillani jatkoin matkaani ja kuulin jäpätyksen takanani jatkuvan. Mielen keveys vaihtui kätevästi vitutukseen.

Venekyyti tulossa.

Venekyyti menossa.

Mieheni pääsi iltapäivällä töistä ja hän tuli veneellä kaupunkiin. Lastasimme fillarin venhoon ja päätimme ajaa jonnekin syömään. Kovasta puhurista ja hurjasta aallokosta huolimatta pääsimme Pihlajasaaren  jonka tuulelta suojassa olevalla ravintolan terassilla kävimme syömässä pippuripihvit ja kotitekoiset munkit. Oli hienoa, että tuulisesta ja sateisesta kelistä huolimatta olimme lähteneet molemmat liikenteeseen!

Pihlajasaaren ravintolan terassilla.

Pihlajasaaren rannan tyrskyt.

Ruokailun jälkeen otimme veneessä pikku päikkärit, jonka jälkeen palasimme takaisin mantereelle hengailemaan. Ruoholahtelaisen pubin terassille ilmestyi taksilla itseään täynnä oleva, päihtynyt pukumies, joka sai aikaiseksi riidan kuljettajan kanssa. Hän istahti viereiseen pöytään lesona maailmanomistajana. Heti aluksi kävi selväksi, että hänellä kuulemma oli huora Tallinnassa. Maahanmuuttomielipiteet eivät jääneet epäselväksi hänen kailottaessaan seuraavaksi "minä kysyn, montako somalia on Tallinnassa". Miehellä harvinaisella ärsyttävän nasaalilla äänellä hän kertoi omistavansa mersun -  mercedes benzin - niin kuin hän erityisesti halusi tähdentää. Eikä jäänyt epäselväksi, että hän ajaa autollaan ylinopeutta.

Vanhan kotikatumme pubissa kävimme moikkaamassa kaveria tyttöystävineen, ennen kuin palasimme nukkumaan yöksi veneeseen. Aamulla olimmekin heti valmiina ryntäämään Hietsun kirpparille löytöjä tekemään!

Omin silmin saatoin havaita, että muut tekivät tällä kertaa nenäni edessä paremmat löydöt. "Ammattilaisten" kanssa kilpaileminen vaati sellaista röyhkeyttä ja luonteenlujuutta, jota minulta ei löydy.