Ankerias

"Meidän katiskassa on käärme" ilmoitti muutama vuosi sitten säikähtäneen näköinen mieheni juostuaan kotiin pakoon tuota omituista oliota. Hän oli nostanut katiskan merestä, nähnyt pitkulaisen, epäilyttävännäköisen eliön ja heittänyt katiskan takaisin veteen. 

Mitä se nyt horisee, eihän katiskassa nyt millään voi olla käärmettä. Vai voiko, mietin itsekseni.  Näpyttelimme googleen "käärmeen näköinen kala" ja aikamme asiaa ihmeteltyämme tulimme siihen tulokseen, että katikassa on ankerias. En ollut koskaan nähnyt ankeriasta livenä ja pohdin kauhulla minkälaisia säkäreitä saisi ankeriasta koskettaessa. No ei suomalaisista ankeriaista sähköiskua saa, varmistelin itsekseni. Sähköiskuja tuottavat sähköankeriaat elävät etelä-amerikan koillisosissa. Ei olisi mukava törmätä tuohon lähes jopa kolmimetriseksi kasvavaan kalaan.

Ankerias (anguilla anguilla) ilmestyi jälleen katiskaamme pari päivää sitten. Ankeriaat ovat vaeltelijoita. Ne uivat lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Toukat kulkeutuvat Golfvirtaa pitkin takaisin Eurooppaan ja Suomeen saapuessaan ne ovat noin nelivuotiaita. Ankerias on vahva, pitkäikäinen (luonnossa jopa 30-vuotiaaksi elävä) sekä sitkeähenkinen. Sitä ei kai saa tapetuksi juuri millään. Olemme saaneet kaksi ankeriasta, mutta yhtäkään emme ole tappaneet.

Ankeriaan pako.

Ensimmäinen saamamme ankerias tipautettiin katiskan luukusta laiturille, josta se livahti alta aikayksikön takaisin mereen. Mieheni yritti napata siitä otetta, mutta niljake livahti kätösistä takaisin meren syvyyksiin. Netistä löysin kaksi ohjetta, miten ankeriaan saa hengiltä. Toinen tapa on naulata ankerias kiinni puuhun ja katkaista kymmenen senttiä pyrstöstä, jolloin ankerias vuotaa kuiviin. Toinen ehdotettu vaihtoehto on tukahduttaa kala merisuolalla kaatamalla kurkkuun niin monta kuupallista kuin sinne mahtuu. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat ns. "hämäriltä" ja jonkinlaisen "aivomyrskyn" tuloksilta. Ilmeisesti minkään nuijan kanssa on siis turha heilua ja kuvitella sillä tainnuttavansa ankeriasta. Se voi ilmeisesti karata ilman sisälmyksiäkin.

Ankerias jätesäkkiin ja ei kun menoks

Eilinen ankerias tiputettiin jälleen laiturille. Tällä kertaa se sullottiin mustaan jätesäkkiin ja lähdimme matkaan kohti juhlapaikkaa. Saavuttuamme mieheni soitti juhlien pitäjälle ja ilmoitti että nyt on käsillä elämän ja kuoleman kysymys. Hänen oli tultava laiturille. Ei aikaakaan, kun meitä istui veneessä kuusi henkilöä ihmettelemässä ankeriaan kohtaloa. Juhlasankari sai joko pitää ankeriaan itsellään tai hän saisi vapauttaa sen takaisin luontoon.

Sitkeäksi voitaisiin luonnehtia tuota ankeriasta. Edes muutaman tunnin venematka jätesäkissä ei ollut tappanut sitä. Mieheni piti veneessä puheen ja luovutti ankeriaan juhlallisesti juhlakalulle. Jätesäkkikuljetus oli tehnyt ankeriaasta sen verran lauhkean, että sen piteleminen ja vapauttaminen sujuivat ongelmitta.

"Elämä yllättää" mietti ehkä tuo ankerias molskahtaessaan takaisin mereen. Lahjan saaja totesi saaneensa monenlaisia lahjoja elämänsä aikana, mutta ilmoitti tämän kaverin olleen legenda jo saapuessaan tai ehkä legenda jo eläessään.

- - -

Osallistuimme rentoihin läksiäisjuhliin. Jossain vaiheessa illan aikana desibelitason noustessa mietin, että millaisiakohan naapureita seinän takana sattuu olemaan. Toivottavasti kärsivällisiä, vaikka poistuimmekin lähikuppilaan kohtuullisen säällisessä ajassa

Yöllä kotiin palattuamme luin netistä, että hallitusneuvottelut ovat taas kriisiytyneet ja neuvotteluissa ollaan palattu 50 päivän jälkeen takaisin alkupisteeseen. Demarit ja vasemmisto joko potkittiin neuvotteluista pihalle tai itse lähtivät lätkimään. Olen koko aikuisikäni tottunut siihen, että hallitukset muodostetaan suhteellisen nopeasti. Ennen vaaleja puolueiden välillä olleet erot katoavat neuvotteluissa ja lopputulemana saadaan aikaan hajuton sekä mauton kompromissi. On ollut hämmentävää seurata, että yhtäkkiä puolueet pitävätkin kiinni mielipiteistään ja kynnyskysymyksistään. Ihmeiden aika ei ole ohi.