Como, Sala Comacina

"Me ei olla koskaan ajettu näin uudenkarhealla autolla" totesimme ja karautimme reilut 3000 kilometriä taakse jättäneen kiiltävän valkoisen Fiat 500:n nokan Bergamon kentältä kohti Como-järveä. Tämä oli minulle kolmas kerta Comolla noin vuoden sisällä ja miehelleni neljäs. Lensimme perinteiseen malliin Tampereelta Milano-Bergamon kentälle, josta halpalentoyhtiö Ryanair operoi.



Edellisellä reissullamme lähestyimme autolla Comon kaupunkia kiertelemällä ja kaartelemalla pieniä kyliä. Nyt pyyhälsimme moottoritiellä ja maksoimme matkan varrella erinäisiä tietulleja. Matkan aikana siis kolme tullipysäytystä ja kolme eri maksua 1,5 €, 2€ ja 3€. Vietimme neljä yötä Comolla. Matka jatkui Bergamon kentältä edelleen Sisilian Trapaniin, josta palasimme kolmen yön ja Sisilian ympäriajon jälkeen takaisin Tampereelle. Yhteensä olimme reissussa viikon ja yhden päivän. 

Aikaisemmista Como -reissuista olen kirjoittanut useammankin tekstin, jotka löytyvät tunnisteiden kautta kohdasta "Como". Ensimmäisellä reissulla liikuimme julkisten liikenneyhteyksien varassa junalla sekä bussilla. Tämän jälkeen olemme nyt pari kertaa vuokranneet auton ja näin tulemme ehdottomasti tekemään jatkossakin. Auton vuokrauksessa kannattaa huomioida, että vuokraa pienimmän mahdollisen auton, joka käyttötarkoituksiin riittää. Comon ympäri pääsee autolla, mutta tiet ovat t-o-d-e-l-l-a kapeita. Monissa paikoin kahta autoa ei mahdu vierekkäin ja autojen tööttäykset eivät välttämättä tarkoita törttöilyä liikenteessä, vaan varoitusta "täältä tullaan".

Ensimmäisellä reissulla majoituimme useamman yön Aero Club Comon tiloissa, toisella enemmän hotelleissa ja tällä kertaa majoituspaikkamme oli hankittu homeaway.comin kautta. Valtasimme omakotitalon yläkerran omalla sisäänkäynnillä kylässä nimeltä Sala Comacina, 24 kilometrin eli noin puolen tunnin ajomatkan päässä Comon kaupungista. Kannattaa huomioida, että puikkelehtiminen kapeilla teillä vie aikaa, eikä keskituntinopeus ole todellakaan 100 km. Joitakin kyliä pääsee halutessaan ohittamaan tunneleiden kautta, mutta ei kaikkia.

Olimme siis vuokranneet talon yläkerran ja alakerrassa asui ystävällinen isäntäväki. Rouva kiikutti meille ensimmäisenä iltana lautasellisen paikallista ruokaa. Häneltä olisi voinut muutoinkin maksua vastaan tilata aamiaista tai iltapalaa.

Meillä oli käytössämme kaksistaan aivan valtavasti tilaa eli kaksi makuuhuonetta ja suomalaisittain sanottuna "tupakeittiö" sekä koko kämpän levyinen parveke näkymillä Como-järvelle. Mielellämme olisimme ottaneet matkakumppanit mukaan jakamaan kaiken tuon kanssamme. Lokakuun alun kelit Comolla olivat ilmeisesti poikkeuksellisen lämpimät, koska natiivit erityisesti sitä mainostivat. Lämpiminä iltoina olikin hyvä istuksia terassilla, jutella ja lukea. Tosin viimeinen yö Comolla oli sen verran vilakka ja myrskyisä, että pysyimme sisätilassa ja haaveilimme, että olisimme saaneet kämpän takkaan tulen.

Näkymä majapaikastamme, Isola Comacina

Pidemmällä (budjetti)reissulla olisi varmasti voinut tekaista ruokaa keittiössä, mutta näinä muutamina lomapäivinä emme suoraan sanottuna vaivautuneet. Jääkaappiin ostimme lähinnä pienoiset aamiaistarvikkeet ja terassilla istuskelua varten muutaman pullon viiniä, jota sai paikallisista kaupoista halvimmillaan parilla eurolla.

En olisi uskonut, että kiinnyn johonkin paikkaan kesämökkiä ja kotia lukuun ottamatta. Rehellisyyden nimissä ehkä voin kuitenkin todeta, että mieheni harrastus on "pakottanut" minut kiintymään Como-järveen. Vesikoneita kun nyt ei vaan satu saamaan vuokralle monesta paikkaa.

Kesämökiltä voin syksyllä poistua kyyneleet silmissä, mutta muutoin lomat täytyy AINA viettää eri paikoissa. Sitä mieltä olin vankasti saunan lauteilla aikaisemmin, aina kun satuimme matkailusta keskustelemaan mieheni kanssa. Mitä järkeä on hukata vähäisiä ulkomaanmatkaan tarkoitettuja lomapäiviä notkumalla yhdessä ja samassa paikassa? Jep, jep. Kuinkas aloitinkaan tämän tekstin? "Minulle kolmas kerta". Luojan kiitos Como on äärimmäisen kaunis alue.

Sala Comacinassa oli muutamia ruokapaikkoja. Rannalla pari ravintolaa sekä hotelli-ravintola Taverna Bleu ja sitten oli SE ravintola saaressa Sala Comacina edustalla, jossa olimme päättäneet käydä lomallamme... Ruokailujen osalta yhtenä iltana saavuimme kämpille noutopitsojen kanssa ja toisena iltana kävelimme viereiseen kylään Ossuccioon vuokraemäntämme tyttären ravintolaan nimeltä Osteria Del Giuanin. Kyseisenä iltana ravintolassa ei ollut juuri muita asiakkaita. Se ei voinut johtua ruoan huonoudesta, koska paikalliset pöperöt olivat erittäin maukkaita.

Kommentit

Suositut tekstit