Sisilian ympäri kolmessa päivässä

Olimme pakanneet kamat kassiin ja nukkuneet muutaman tunnin yöunet ennen aikaista aamuherätystä matkalle Bergamon lentokentälle. Suljimme huoneistomme ovet takanamme ja astelimme ylös tontin portille tajutaksemme, että ajo- ja kulkuportit olivat yön lukossa eikä meillä ollut enää avaimia! Emme millään hennonneet herättää isäntäväkeä aamuyöllä, joten päädyimme heittelemään bagaasit ja kiipeilemään reilut pari metriä korkean aidan yli. Tuntui kriminaalilta "paeta" aamuyön tunteina näinkin brutaalilla tavalla. Kiipeilyharrastuksen jalkoihin aiheuttamat mustelmat alkavat jo pikku hiljaa kadota.

Kumpikaan meistä mieheni kanssa ei muista mitään Bergamo-Trapani -lennosta. Olimme nukuksissa jo ennen lentoonlähtöä. Hieman ennen laskeutumista heräsin ja seurailin ilmasta käsin miltä Sisilia näyttää. Trapanin kenttä oli pieni ja kompakti. Tästä johtuen matkatavarat alkoivat pyöriä hihnalla ennen kuin kaikki matkustajat olivat edes pihalla koneesta.

Vuokra-autonamme oli tällä erää Fiat Panda. Lähtiessämme mittari näytti n. 6700 kilometriä ja palatessamme Sisilian ympäriajon jälkeen muutamaa päivää myöhemmin Trapanin kentälle matkamittarissa oli reilut tuhat kilometriä enemmän. Itse Trapanin kaupungissa emme viettäneet aikaa oleenkaan, joten minulla ei ole harmainta haisua mistä jäimme paitsi.

Matkaa Sisiliaan emme olleet suunnitelleet periaatteessa ollenkaan. Meillä ei ollut majoitusta yhdellekään kolmesta yöstä. Tämä antoi parhaimmillaan vapauden tehdä mitä huvittaa ja pahimmillaan ahdistuksen siitä, että mitään ei oltu suunniteltu. Sen verran olin ennen matkaa lainaamiini oppaisiin tutustunut, että minulla oli joitakin ajatuksia siitä missä haluaisin käydä, mikäli mieheni jaksaisi ajaa läpi Sisilian. Yksikään näistä minun suosikkikohteistani ei nimittäin ollut lähelläkään Trapania.

Muutamassa päivässä kustakin paikasta koimme vain pintaraapaisun. En tiedä voiko koko Sisiliaan tutustumista muutamassa päivässä kutsua saaren "raiskaukseksi". Koimme ja näimme paljon. Paljon jäi varmasti myös kokematta ja näkemättä, ehkä Sisilian sielu havainnoimatta.

Niin sitä sitten pörhällettiin päivässä läpi Sisilian Trapanista reilun 100 000 asukkaan Syrakusaan. Matka kesti lähes koko päivän, sillä olimme valinneet navigaattorista reitin, jolla vältettiin moottoriteitä. Vahingosta viisastuneena voisin todeta, että ankeilla pikkuteillä rytyyttäminen ankeiden pikkukylien läpi ei ollut mitenkään mieltä ylentävä kokemus. Tulipahan kuitenkin tehtyä.

Keskustelimme matkan aikana fiiliksestä Sisiliasta "Italian Intiana". Luonteenomaista monille kylille oli, että roskia oli pitkin poikin katuja ja rakennukset olivat rähjäisiä tai sitten jääneet jostain mystisestä syystä pahasti kesken. En muista millään aikaisemmalla matkalla törmänneeni niin moneen keskeneräiseksi jääneeseen rakennukseen. Jäi myös mietityttämään, että miksi näin. Tokihan rakennuksia voi myytäessä markkinoida "rustiikkisina, remontoi mieluisaksesi" vaihtoehtoina...

Yövyimme Syrakusassa, Taorminassa ja Palermossa.
Pysähdyimme Selinuntessa, Cataniassa ja Cefalùssa, joka on
Messinan ja Palermon välissä. (Kartta wikipediasta)

Sisilia on Välimeren suurin saari ja arkkitehtuuri on saanut vaikutteita mm. Kreikasta, Roomasta ja foinikialaisilta. Jossain matkaoppaassa sanottiin, että lähes kaikki saaren miehistä on nimetty Salvatoreiksi ja natiivisisilialaiset ovat usein vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä.

Konkreettisiin todisteisiin mafian olemassaolosta emme törmänneet. Sen sijaan matkan jälkeen luin faktoja mafiasta. Hesarin mukaan mafiajärjestöt työllistävät Etelä-Italiassa 10 - 27% työikäisestä väestöstä. Mafiajärjestöjen kerrotaan keräävän yrittäjiltä päivittäin n. 250 miljoonaa euroa suojelurahaa ja muutama vuosi sitten mafiajärjestö Cosa Nostran tulos kohosi 11 prosentiin koko Italian bkt:sta.

Matka Trapanista Syrakusaan oli suhteellisen tylsä. Sisiliassa on tai he ovat lainanneet jostain muualta siltarakentamisen asiantuntijuutta, sillä en ole koskaan ylittänyt erinäisiä laaksoja niin massiivisia ja korkeita siltoja käyttäen.

Siltoja Sisiliassa.

Matkan varrella Selinuntessa oli yhdet rauniot, joita kävimme katsastamassa. Selinunte oli aikoinaan yksi tärkeimmistä Kreikan siirtomaa-alueista ja alueella oli yksi maailman suurimmista kreikkalaisista temppeleistä. Erinäisten tapahtumien jälkeen kaupunki hylättiin muutama sata vuotta jKr. Paikan historiaan en tällä pikapysähdyksellä jaksanut sen enempää tutustua.

Selinunte.

Kommentit

Suositut tekstit