Jouluna 2011
Presidentinvaaliehdokkailta (Lipponen, Väyrynen, Haavisto, Niinistö, Biaudet, Soini, Arhinmäki, Essayah) kysyttiin pyhinä ilmestyneessä iltapäivälehdessä muutama joulunviettoon liittyvä kysymys. Kuvatkoon vastaukset samoihin kysymyksiin myös omaa joulunviettoani tänä vuonna.
Missä ja miten vietätte joulua?
- Presidentinvaaliehdokkaat viettivät joulua rahallisesti perheen ja sukulaisten parissa.
- Vietimme aattoaamun kotona. Mielestäni aattona pitää herätä ajoissa. Näin teinkin, mutta hilasin makuuhuoneesta peiton mukanani alakertaan ja käperryin olohuoneen sohvalle peiton mutkaan. Aamupäivän aikana koristelimme joulukuusen terassille. Metsuri-isäni saattaisi kääntyä haudassaan, jos kuulisi kuusen olevan muovinen. Vähän pyhäinhäväistykseltä se itsestäkin tuntuu, mutta käytännölliseltä. Mieheni lähti puolen päivän jälkeen töihin. Itse kävelin iltapäivällä noin puolen tunnin matkan kaverin luokse kylään. Mukaan pakkasin lahjoja ja joulukukan. Kääräisin amarylliksen ekologisesti sanomalehteen, laitoin punaiset kumisaappaat jalkaani ja ovesta ulos astuessani levitin sateenvarjon. Pääsin noin puolimatkaan, kun sanomalehti oli kostunut sen verran, että paperin pohjan teippaus petti ja kukka valahti kopsahtaen maahan. Nostin kukan ja totesin sen olevan lähes vahingoittumaton. Puistonpenkillä yritin runtata kukkaa takaisin kääreeseen ja mietin kuinkahan arka kukka on kylmyydelle. Sivuutin muutaman jouluaaton lenkkeilijän ja jatkoin kantamuksieni kanssa matkaa. Iloitsin matkalla siitä, että jouluni ei ollut aivan niin yksinäinen kuin olin kuvitellut. Muutaman tunnin aikana ennätimme kilistelemään lasilliset cavaa ja punaviiniä sekä juttelemaan mukavia. Kuulimme mm. joulupukista, joka oli kutsuttu kylään neljältä ja ei ollut vielä kahdeksankaan aikaan lähtenyt pois. Pienten lasten levottomuus lisääntyi iltaa kohden. Joulupukin käyntiä ei olisi enää millään malttanut odottaa. Joulupukki oli kovin kiireinen ja lahjakassi ilmestyi olohuoneen lattialle ilman, että ennätimme nähdä pukista vilaustakaan. Temmellys lahjojen parissa saattoi kuitenkin alkaa. Henkilökohtainen kuskini kävi hakemassa minut iltauutisten aikaan ja ehdimme vielä lämmittämään kotona joulusaunan ja jakamaan omat lahjat.
Minkälaisia jouluperinteitä teillä on?
- Ehdokkaiden jouluperinteisiin kuuluivat mm. joulukirkko, joulurauhan julistuksen seuraaminen, jouluruokailu, yhdessä olo ja joulupukin odotus.
- En voi sanoa, että minulla olisi jotain henkilökohtaisia jouluperinteitä. Perinteet vaihtuvat sujuvasti sen mukaan missä ja minä päivänä satun olemaan. Sopeudun muiden luomiin perinteisiin. Nuoruudessa vanhempieni vielä eläessä joulunvietto sujui hyvin traditionaalisen kaavan mukaisesti. Isäni vielä eläessä vietimme usein joulut erillään mieheni kanssa. Matkasimme molemmat omiin koteihimme joulun viettoon. Isäni kuoltua noin viisi vuotta sitten joulumatkat Pohjois-Karjalaan jäivät ja heidän haudalleen en kynttilöitä pääse sytyttämään. Mieheni työvuorot ovat vuosien ajan määritelleet missä ja milloin olemme joulunpyhinä. Mikäli olemme olleet aattona Varsinais-Suomessa, olemme käyneet kuuntelemassa joulurauhan julistuksen. Tänä vuonna matkasimme joulupäivän aamulla mieheni vanhempien luokse. Vielä valoisan aikaan poikkesimme myös Nauvoon katsomaan mökinrakennusprojektin etenemistä. Mökki on muutoin valmis peruslämpöinen, mutta sisätyöt ovat vielä kesken.
Mitä löytyy joulupöydästä?
- Ehdokkaiden joulupöydän antimet olivat perinteisiä laatikoineen, kaloineen ja joululimppuineen.
- Kotiin emme ostaneet juurikaan mitään. Mieheni kävi kuitenkin ostamassa katkarapusössöä ja pienen kalalajitelman. Kaverin luona aattona söimme laatikoita, erilaisia kaloja ja kinkku oli tällä kertaa pihvien muodossa. Joulu- ja tapaninpäivänä mieheni vanhempien luona napostelimme perinteisiä jouluruokia. Matkasimme kotiin rullakebabien kanssa.
Kinkku: luomua vai tehotuotantoa?
- Kahta kasvissyöjää lukuun ottamatta presidenttiehdokkaiden kinkut olivat luomua tai muuten laadukkaita suomalaisia peruskinkkuja. Kysymys kertoo yhdestä kuluvan vuoden keskeisestä keskusteluteemasta. Joulukuussa käräjäoikeus oli hylännyt suurimman osan syytteistä, jotka koskivat v. 2009 sikatiloilla tehtyjä salakuvauksia ja materiaalin julkistamisia. Ilmeisesti asian käsittely tulee jatkumaan hovioikeudessa.
- Itse asiassa en tullut kysyneeksi oliko miehen vanhempien kinkku luomua. Jos ei ollut niin laadukas suomalainen se ainakin oli.
- - -
Tapaninpäivänä oli oikein kunnon myrsky. Tuulenpuuskien vuoksi ihmisiä pyydettiin pysyttelemään sisätiloissa ja välttämään autoilua. Palaismme Varsinais-Suomesta takaisin kotiin iltapäivällä, jolloin pahimmat puuskat olivat jo rauhoittuneet. Matka sujui pimeydessä. Katuvalot eivät palaneet, huoltoasemien toteemipaalut olivat pimentyneet ja noin 200 000 taloutta oli ilman sähköä. Vasta kehä kolmosen sisäpuolella avautui valomeri. Mieheni kuvailemana tuntui kuin Juhani Ahon Antilta, joka saapui ensimmäistä kertaa Helsinkiin (samannimisessä kirjassa). "Ne ovat siis Helsingin tulia! Edessäpäin loimotti taivas punaisena kuin tulipalossa. Se on Helsingin valaistus!"
Kommentit
Lähetä kommentti