Lokkiviha

Huoh. 

Taas lähestyy se aika vuodesta, kun voin tunnustaa vihaavani.

Olen elänyt vuosia rauhaisaa rinnakkaiseloa yhdessä lähes kaikkien eläinten kanssa. Ainoastaan itikoita (ja kärpäsiä) pystyn tappamaan surutta. Hämähäkeistä haluan eroon, mutta mikäli mahdollista pyydän miestäni tappamaan ne tai ainakin siirtämään ne kämpän sisältä ulkoilmaan. Monia eläimiä syön - en tapa - ilolla.

Pidän monista linnuista. Mietin juuri tänään, että talven aikana olisi ollut kiva nähdä punatulkku. Lapsuudessa niitä tuntui olevan enemmän, samoin kuin talitiaisia, pikkulintuja ylipäätään. Viime kesänä mieheni yritti opettaa räystäältä pudonnutta pientä pikkulintua lentämään näyttämällä käsillään räpyttelyn mallia.

Kun muutimme nykyiseen asuntoon, aloin vihaamaan lokkeja. Ei se tapahtunut mitenkään yhtäkkiä vaan viha on kehittynyt muutaman vuoden kuluessa. Hämmennyin itsekin noista voimakkaista tunteista "viattomia" luontokappaleita kohtaan. Asia ei ole sellainen, josta olisin juurikaan kenellekään maininnut. En ole halunnut leimautua pienistä jurputtavaksi kaupunkilaiseksi. 

Jos ei ole kokenut lokkien vihaa, ei voi ymmärtää vihaa lokkeja kohtaan. Paitsi jos ne syö sun pullat torikahviossa tai paskoo sun päälle. Paskomisesta puheen ollen voin myös tunnustaa vihani valkoposkihanhia kohtaan. Niitä ja niiden kakkaa on nykyään kaikkialla Helsingin rantamilla, saarilla ja luodoilla. 

Mistä tämä viha nyt sitten kumpuaa?

Lokit ovat pikku hiljaa palaamassa pesimäpaikoilleen. Suurin osa jää Helsingin edustan lintuluodoille, mutta muutama päätyy pesimään meidän rivitaloyhtiön tontille, katoille ja puihin. Nukun normaalisti varsin hyvin, mutta lokkien rääkynä raastaa korviani. "Herkkähipiäinen", miettii varmasti joku. Pari kevättä kuuntelimme metelöintiä, jonka jälkeen olemme tehneet parhaamme, etteivät lokit päätyisi pesimään katolle. Katolle voi asettaa lintuja vahingoittamattomia rakenteita. Meillä on laitettu siimaa, jotteivät ne pääsisi istuskelemaan mieluisille paikoille. Valitettavasti perinteinen pesäpaikka on myös meidän lähimänty, johon pesän rakentamista emme voi estää millään keinoin.

Lokkien pesintä alkaa toukokuussa. Munia haudotaan noin kuukausi ja sen jälkeen suojellaan poikasia niin kauan kuin on tarpeen. Kotiin pääsy töiden jälkeen ei aina ole mitenkään miellyttävää. Olo on kuin Hitchcockin elokuvassa linnut, kun lokinpoikaset ensin putoavat pesästään ja jos siitä tiputuksesta hengissä selviävät, taapertavat asuntomme edessä ja emot hyökkäilevät päälleni. Normaali liikkuminen pihalla on periaatteessa lähes mahdotonta, kun joudun kyyryssä kädet päätäni suojaten juoksemaan lokkeja pakoon.

Luin sanomalehdestä, että kaikki linnut, munat ja poikaset ovat rauhoitettuja pesimäaikaan. Samainen artikkeli kertoi, että Helsingin katoilla pesiviä lokkilajeja on neljä: harmaalokki (harmaaselkäinen, varista suurempi); kalalokki (harmaaselkäinen, harmaalokkia sirompi ja hieman varista pienempi; selkälokki (mustaselkäinen, uhanalainen) ja merilokki (mustaselkäinen, selkälokkia huomattavasti suurempi).

Vaikka linnuista pidänkin, en odota lokkien saapumista. Pysykää poissa!

- - -

nimim. nimby

Lokkipariskunta poikasineen kotiovemme edessä.