Samaan aikaan Suomessa...
Kolme purkkia odotti minua yläkertaan johtavilla portailla.
Mieheni lähti Italiaan Como järvelle kahden työkaverinsa kanssa. Siihen samaan majapaikkaan, jossa olimme viime syksynä, Sala Comacinaan, jossa oli kaksi huonetta olkkari ja keittiö. Lisäksi ihana koko kämpän levyinen terassi järven suuntaan. Minä jäin kotiin, koska minulla on töitä. Minulla on töitä, koska lomapäiväni vuosittaiset 30 lomapäivääni (vaihdan myös lomarahani vapaaksi) eivät riitä kaikkeen. Sitä paitsi teemme mieheni kanssa vahdinvaihdon. Kun hän palaa Italiasta, minä lähden viettämään miniviikonloppua Pariisiin. Viikonloppu ja maanantaivapaa. Ei sekään ole huono vaihtoehto.
Mainitsemillani kolmella purkilla on tarkoitus puunata veneemme teakisia osia. Mieheni toi puuosat ensin olohuoneemme lattialle, josta ne siirrettiin viikonlopun päätteeksi terassille. Olin alunperin kuvitellut, että kauniina kevätpäivänä istun terassilla ilta-auringon paisteessa ja sivelen kalusteiden osille öljyä mukavan musiikin soidessa taustalla.
Otin purkit käteeni ja aloin lukemaan ohjeita. Ensimmäinen purkki oli teakin puhdistusaine. Tuoteselosteessa kerrottiin aineen olevan ensimmäinen askel kohti teakpuun tai muiden jalopuulaatujen kokonaisvaltaista kunnostusta. Kokonaisvaltaista kunnostusta?! Minä kun olin ajatellut vain sivellä öljyä kalusteiden pintaan! Aineen kerrottiin poistavan kaiken syvälle imeytyneen lian ja tahrat sekä se soveltui myös kevyeen huoltoon – vesi, viini- ja rasvatahrojen poistoon. Pohdin, että eikö vesi kuivu teak-pinnasta ja allaskaapin teakosiin ei tietääkseni ollut roiskunut viini- tai rasvatahroja.
Jatkoin ohjeen lukemista. "Aine likaannuttaa. Käytä suojavaatteita, kumikäsineitä ja suojalaseja. Peitä lattia muovipeitteellä. Huolehdi riittävästä ilmastoinnista."
Voi hyvänen aika! Ei minulla kotona mitään avaruuslentäjän vaatetusta ole! Vaihdoin työhameen sijaan perseestä ratkenneet rikkinäiset caprihousut jalkaan, jotka olivat roskiin menossa. Etsin siivouskaapista ohuet kertakäyttöhanskat ja ajattelin silmälasien toimivan suojalaseina. Jos menen kylpyhuoneeseen, jossa on muovimatto, se varmaan toimii muovipeitteenä. Ehkä avaan saunan ikkunan ilmastoinniksi.
Puupinnat piti kastella pehmeällä vedellä. Suurpainepesuria ei saanut missään nimessä käyttää. Kauniina aurinkoisena päivänä raahasin osat kylpyhuoneeseen ja kastelin ne suihkulla. En tiedä oliko suihkuvesi "kovaa" vai "pehmeää". Ihan sama, pohdin itsekseni kun suihkuvesi kasteli jalkani.
Aineen levittämiseen olisi tarvittu litteää sivellintä. Soitin miehelleni. Hän ei vastannut puhelimeen. Jälkikäteen sain tietää, että hän oli juuri ollut lentämässä. Koska litteää sivellintä ei juuri siihen hetkeen ollut tarjolla, päätin levittää aineet vanhan parilakanan palalla ja hinkata pintaa juuriharjalla. Huuhtelin aineet pois ja aloin tutkimaan toisen purkin kylkeä. Siinä luki teakin kirkastaja. Levitin aineen toisella parilakanan palalla ja annoin vaikuttaa ennen huuhtelua. Paras lopputulos tulee purkin mukaan mikäli lämpötila on yli kymmenen astetta. Onkohan lopputulos jumalaisen hyvä, kun olin juuri laittanut saunan lämpiämään? Ehkä lämpö saunasta oli vähän karannut kylppärinkin puolelle.
Laitoin osat saunaan lämpöön kuivamaan. Toivottavasti puu kestää sen. Ohjeissa ei lukenut mitään.
Luen huomenna kolmannen purkin kyljen. Ehkä huomenna pääsen osien kanssa terassille.

Voi, nämä on just niitä hetkiä, kun reality sucks! Kunpa eläisimmekin jossain sisustusblogissa! Siellä vain vihellellen tuunattaisin koko asunto, kesämökki, vene ja naapurin laituri yhtenä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä, illaksi ehdittäisiin vielä lavatansseihin ja aamuyöllä kerättäisiin seppele ojanpientareen leskenlehdistä! Ja kaikki tämä todennäköisesti samoissa vaatteissa, jotka olisivat ehkä siinä sivussa tuunautuneet kuin vahingossa kahdella maali/öljyraidalla ja huolettomasti lahkeenkäänteeseen tarttuneella leskenlehdellä.
VastaaPoistaMutta onneksi taianomainen Pariisi odottaa!
Pus, M
Juuri mainitsemistasi syistä jotenkin vierastan unelmahöttömeikkivaatevinkkiblogeja. Vaikkakin tiedostan samalla, että matkailuvesikonecomoveneilymökkihöttö voi toisille olla vähän liikaa. Kukapa tässä kaikkea arkirealismia haluaisi julkisesti jakaa.
PoistaPus, pus. Pian nähdään :)