Hyvissä syysfiiliksissä
Vesisateessa kaupassa käynti tuntuu niin paljon mukavammalta, kun laittaa jalkoihin aikanaan synttärilahjaksi saadut kumisaappaat ja pukee ylleen kirpparilta ostetun kirkkaan punaisen sadetakin. Vettä on satanut koko päivän ja samanlaista keliä on luvattu ensi viikoksi.
- - -
Koko viikon olo on ollut rauhallinen ja hyvä. Organisaatiomuutoksen pyörteissä ilmoittauduin uusiin tehtäviin. Tässä ja seuraavassa vaiheessa tehdään valintoja esimiestehtäviin ja tiettyihin asiantuntijatehtäviin. Saas nähdä miten tädin käy tässä prosessissa.
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa amerikkalaisten harrasteautojen tapaamisessa Vantaalla Heurekan parkkipaikalla. Samalla pääsin elämäni ensimmäistä kertaa Cadillacin kyytiin. Kuvittelin, että tapahtumassa potkitaan auton renkaita. Ei potkittu. En olisi raaskinut potkiakaan. Oli esillä sen verran antaumuksella kiillotettuja pölykapseleita. Mieheni sai ajaa Cadillacin säilöön Kauniaisiin. Poppi raikasi, kun köröttelin autollamme perässä. Kuulin ensi kertaa suomalaisen duon Aero kappaleen Kruunuvuorella. Ihana alue ja ihana biisi.
Lauantai oli poutapäivä ja lähdimme veneilemään. Koukkasimme Vuosaaren kautta ja jatkoimme matkaa kohti Tallholmen nimistä saarta. Keli oli tuulinen. Toivoin turhaan kelin tyyntyvän illan mittaan. Grillasimme raakamakkaraa ja kasvinyyttejä odotellessamme saunaan pääsyä. Mieheni kuvaili tuntojaan facebookissa saunareissun jälkeen.
"Saunassa kävi sellainen ajatus mielessä, että nyt on aika paljon hyviä fiiliksiä. Jos vaikka näin mahtavia päiviä ei laskettaisi elämän kokonaispäiviin. Niin se on oltava. Lisää näitä."
Tallholmen |
Kommentit
Lähetä kommentti