Syntymäpäiväpurjehdus

Valehtelisin, jos väittäisin, että meidän Kanarian matka olisi ollut pelkkää patikointia. Ei suinkaan. Sehän oli myös yhtä juhlaa, sillä mieheni täytti vuosia matkan aikana.

- - -


Viime vuosina olemme pyrkineet välttämään tavaralahjojen ostamista. Toiveitakin on ollut todella vaikea esittää, kun meillä on kaikkea. Ja sitä mitä meillä ei ole, asunto- ja muiden lainanlyhennysten ohella ei ole varaa hankkiakaan. Poikkeuksellisesti miehelläni oli tänä vuonna esittää lahjatoive. Se oli hattu laadukkaasta ja perinteikkäästä (100 vuoden kokemus) miesten hattuliikkeestä.

Sivulauseista Suomessa tulkiten tiesin, että mieheni toivoi myös loman aikana jotain ekstraa juhlapäivälleen. Lähetin ennen matkaa viestin saarella asuvalle ystävälle, joka esitti hetimiten idean veneretkestä. Ensimmäinen ajatus oli, että kyllähän me paljon jo veneillään kotopuolessa. Heti perään tuli ajatus, että eihän sitä joka päivä Atlantille pääse veneilemään!






Ystävien töiden vuoksi sovimme viesteissä, että venereissu toteutetaan syntymäpäivää seuranneena päivänä. En puhunut mitään miehelleni suunnitelmista. Varsinaisena juhlapäivänä kävimme Lidlissä hoitamassa viikon ruokaostoksia ja Lidlin edustalla nautittiin currywurstit. Poksautettiin asunnolla kuohujuomat ja käytiin Los Cristianoksessa syömässä aito ehta annos paellaa. Mieheni kiitteli nukkumaan mennessä mukavasta syntymäpäivästä, mutta hän ei voinut tietää pääsevänsä juhlimaan vielä seuraavana päivänä merelle.

Aamulla pyykkikone pyörähteli,  pyykit levitettiin ja kerroimme lähtevämme paikallisen kuppilan kautta kylille. Oli sovittu, että meitä tullaan hakemaan yhden aikaan iltapäivällä, mutta mieheni ei tiennyt sitä. Ehkä hän hieman ihmetteli, kun otimme kaikki paikallisessa vain pienet oluet...

Hieman myöhässä tilataksi saapui paikalle ja matkasimme vierasvenesatamaan, jossa meitä oli odottamassa kyyti yksityisellä purjeveneellä. Teneriffan ja La Gomeran välinen salmi on kuulemma yksi maailman parhoista paikoista nähdä lyhyteväpallopäävalaita. Veneen ruotsalainen kuski ja osaomistaja epäili ettemme suhteellisen kovan merenkäynnin vuoksi näkisi valaita, mutta hän oli onneksi väärässä. Meidän lisäksi mukana paatilla oli myös ruotsalaismiehen belgialainen naisystävä Hilda. Hän piti huolen nestetasapainostamme ja tarjoili aikanaan lautasellisen tapaksia.

Valaiden katseluretkillä on puolensa ja puolensa. Toisaalta niiden epäillään haittaavan valaiden lisääntymistä ja lepäämistä. Toisaalta tuottoisat retket ovat pelastaneet elämiä, sillä muutoin ne olisi jo aikaa sitten tapettu kalastuksen tieltä. Nettiartikkelista luin, että jokainen valasretkellä käyvä turisti äänestää käytännössä lompakollaan valaiden säilyttämisen puolesta.


Lyhyteväpallopäävalaat

Kommentit

Suositut tekstit