Apinoiden planeetan maisemissa

Muutaman "lepopäivän" jälkeen saimme auton käyttöömme ja vaihdoimme patikointimaisemia. Parkkeerasimme auton El Parador -hotelliravintolan pysäköintialueelle ja lähdimme patikointikierrokselle laavaerämaalle saaren merkittävimmän luonnonmuodostelman Las Canadasin  Roques de Garcian sahalaitaisten kallioiden ympäri. Tämä reitti oli sikäli helppo, että nousu tuntui vähäiseltä verrattuna kahteen aikaisempaan reittiin. Reittiä kuvailtiin oppaassa geologisesti mielenkiintoiseksi.

Jumalan sormi, Roque Cinchado



Heti reitin alussa ohitimme jumalan sormeksi kutsutun Roque Cinchadon, joka kuvattu useisiin Teneriffaa kuvaaviin postikortteihin ja kirjoihin. Pääreitiltä poikkesimme ohjeen mukaan laavavirralle etsimään oppaassa mainittuja 16 luolaa. Söimme etsinnän lomassa luksuseväät. Tällä kertaa meillä oli hedelmien lisäksi pienet pullot viiniä ja kaupasta ostettuja erilaisia makkarasiivuja. Kiertelimme ja kaartelimme laavan seassa löytämättä yhtään kuoppaa, jota olisi voinut sanoa luolaksi. Päätimme luovuttaa luolanmetsästyksen ja kuinkas ollakaan – heti löytyi minun mentävä luola. Taskulampulla katsottuna olisin päässyt ryömimään alas pimeään, mutta jotenkin se ei kuitenkaan tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Palasimme takaisin pääreitille. Laakson puolella oli valtava, kivettynyt vesiputous ja Canada Llano de Ucancan -"kuutasangolla" on kuvattu Apinoiden planeetta -elokuvia.


Canada Llano de Ucancan -"kuutasanko"

Musta köysilaavavirta

En kuuna päivänä osannut kuvitella kuinka monipuolinen ja mielenkiintoinen patikointikohde Teneriffa onkaan. Saari on Kanariansaarista suurin ja korkein. Monipuoliset maisemat vaihtelivat aavikkomaiseman kuivuudesta kosteisiin tiheisiin metsiin. Jokaisella vaelluksella oli omat ainutlaatuiset juttunsa. Jätimme suosiolla oppaan vaativiksi mainitsemat patikoinnit väliin. Yksi niistä olisi ollut Mascan laakso. Luin paikallislehdestä loman aikana, että kyseisellä reitillä kuoli viisikymppinen patikoija ilmeisesti tiputtuaan noin viiden metrin pudotuksen ja loukattuaan päänsä.

Teiden kansallispuistoon kuuluu lähes koko kraatterin alue (ympärysmitta 75 km) ja se on perustettu 1950-luvulla. Vuonna 2007 se julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi. Monista näkökulmista katsottuna maisemaa hallitsee Euroopan korkein uinuva tulivuori Teide, joka kohoaa 3700 metriin. Sen valloitus jää seuraavaan Teneriffan reissuun...

Kommentit

Suositut tekstit