"Happy Valentine´s Day"
Ystävänpäivän vaaleanpunaiset sydämet, suklaarasiat, pehmolelut ja rusettiluistelut olivat mielestäni amerikkalaisten hömpötyksiä aina siihen päivään asti, kun tuli vuosi 2006 ja vietimme ystävänpäivää mieheni kanssa New Yorkissa. Matka toiselle mantereelle oli elämäni ensimmäinen ja jälkikäteen voin todeta että ikimuistoinen.
Kun matkan jälkeen kerroimme joillekin ystäville reissusta, meille esitettiin syvä huokaus ja toteamus "kuin Uneton Seattlessa elokuvasta". Saimme ko. dvd:n lainaan jo kauan aikaa sitten, mutta jostain syystä tuon Tom Hanksin ja Meg Ryanin tähdittämän romanttisen elokuvan katsominen kangerteli. Aina kun televion ääreen jaksoi asettua aloilleen leffan verran, niin teki mieli katsoa jotain muuta kuin 90-luvun alun herkkispätkää. Loppu viimein saimme leffan katsotuksi ja katsoessani loppukohtausta pilvenpiirtäjän katolla ymmärsin ystävien viittauksen ko. leffaan.
Etukäteen ajateltuna New Yorkin matka oli minulle spesiaali, koska kysymyksessä oli sentään NEW YORK. Jälkikäteen ajateltuna tajusin kuinka spesiaali matka miehelleni oli. Hän tietämättäni valmisteli matkan yllätystä jo hyvissä ajoin ennen reissua.
Pääsimme ihmettelemään sääolosuhteiden ääri-ilmiöitä heti herättyämme ensimmäisen yön unilta. Yön aikana oli satanut lunta lievästi sanottuna reippaasti. Kaupungin liikenne oli kaaoksessa monta päivää.
Etukäteen ajateltuna New Yorkin matka oli minulle spesiaali, koska kysymyksessä oli sentään NEW YORK. Jälkikäteen ajateltuna tajusin kuinka spesiaali matka miehelleni oli. Hän tietämättäni valmisteli matkan yllätystä jo hyvissä ajoin ennen reissua.
Pääsimme ihmettelemään sääolosuhteiden ääri-ilmiöitä heti herättyämme ensimmäisen yön unilta. Yön aikana oli satanut lunta lievästi sanottuna reippaasti. Kaupungin liikenne oli kaaoksessa monta päivää.
 |
| New York helmikuussa 2006 |
Pari päivää ennätimme kaupungissa pyörimään ennen kuin sattumalta ystävänpäivänä 2006 päätimme mennä katsomaan maisemia Empire State Buildingista. Jännittynyt mieheni oli miettinyt jo parin päivän ajan, että missä ja milloin olisi sopiva hetki toimia. Pilvenpiirtäjään marssiessamme hän totesi itsekseen hetkensä koittaneen.
Erinäisten kommellusten jälkeen olimme pilvenpiirtäjän kaikkein ylimmällä tasanteella vain muutaman muun turistin kesken. Mieheni valahti polvilleen ja lähes kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen pyysi minua vaimokseen :) Rasiasta löytyi muotoilijaystävän suunnittelemat valkokultaiset sormukset. Niitä oli pohdittu ja mietitty Helsingissä kahvikupin ääressä useampaan otteeseen. Sormusten toteutuksesta vastasi helsinkiläinen kultasepänliike. Ajatuksena oli käyttää osittaisena materiaalina liikkeeseen vietyä valkokultaista pienin timantein varusteltua korukelloa. Valkokulta ei kuitenkaan täyttänyt "nykyajan kriteereitä" ja pienet timantit jäivät säästöön tulevaisuutta varten, mutta kierrätyksen ajatus oli tärkeintä.
Kihlauksesta on nyt viisi vuotta aikaa ja muistan edelleen jonkun paikalla olleen kuiskauksen kaverilleen "what did she say?". Kanssaihmiset kävivät taputtamaan kuultuaan vastaukseni ja onnittelivat meitä. Rakas avopuolisoni ei ole jännittäjätyyppiä, mutta tätä tilannetta hän kuulemma oli jostain kumman syystä jännittänyt.
Nopeasti sain naiselliset refleksini käyntiin ja käytin yllättävää tilaisuutta härskisti hyväkseni. Verkkokalvoilleni palautui saman tien ote jostain Sinkkuelämää-jaksosta, jossa näin Carrien romanttisella hevoskärriajelulla Central Parkissa. Ajelu toteutettiin huolimatta siitä, että olen varsin allerginen hevosille.
Koska kysymyksessä ei nyt sitten yllättäen ollutkaan "vain" ystävänpäivän (jota normaalisti emme vietä) vietto New Yorkissa, kihlauksen kunniaksi kävimme syömässä pilvenpiirtäjän alakerrassa (ruokapaikka piti löytää läheltä, kun mieheni ei jännitykseltään ollut kyennyt syömään juuri mitään koko päivänä) ja nautittiin drinksut. Paikka oli muutoin sama Central Parkin Boathouse, jonka baaritiskillä naapurimaan prinsessa Madeleinen nähtiin vastakin rentoilevan jonkun tumman komistuksen kanssa. Hyvän paikan olivat valinneet.
Illan päätteeksi nautimme vielä pullon shampanjaa yöbaarissa. Tarjoilijatyttö tuli avaamaan pullon pöytäämme ja teatraalisesti sekä kovaan ääneen huusi meille "Happy Valentine´s Day". Mietin vain, että "ystävänpäivä yksillä, kihlapäivä toisilla".
Johtuneeko siitä, että kaikki romanttiset "kliseet" käytiin läpi tuona vuonna 2006, on ystävän- ja kihlapäivän vietto sujunut lähes huomaamattomin pienin huomionosoituksin seuraavina vuosina. Naimisiinmenokin antaa edelleen odottaa itseään.
 |
| Empire State Building |
Erinäisten kommellusten jälkeen olimme pilvenpiirtäjän kaikkein ylimmällä tasanteella vain muutaman muun turistin kesken. Mieheni valahti polvilleen ja lähes kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen pyysi minua vaimokseen :) Rasiasta löytyi muotoilijaystävän suunnittelemat valkokultaiset sormukset. Niitä oli pohdittu ja mietitty Helsingissä kahvikupin ääressä useampaan otteeseen. Sormusten toteutuksesta vastasi helsinkiläinen kultasepänliike. Ajatuksena oli käyttää osittaisena materiaalina liikkeeseen vietyä valkokultaista pienin timantein varusteltua korukelloa. Valkokulta ei kuitenkaan täyttänyt "nykyajan kriteereitä" ja pienet timantit jäivät säästöön tulevaisuutta varten, mutta kierrätyksen ajatus oli tärkeintä.
Kihlauksesta on nyt viisi vuotta aikaa ja muistan edelleen jonkun paikalla olleen kuiskauksen kaverilleen "what did she say?". Kanssaihmiset kävivät taputtamaan kuultuaan vastaukseni ja onnittelivat meitä. Rakas avopuolisoni ei ole jännittäjätyyppiä, mutta tätä tilannetta hän kuulemma oli jostain kumman syystä jännittänyt.
Nopeasti sain naiselliset refleksini käyntiin ja käytin yllättävää tilaisuutta härskisti hyväkseni. Verkkokalvoilleni palautui saman tien ote jostain Sinkkuelämää-jaksosta, jossa näin Carrien romanttisella hevoskärriajelulla Central Parkissa. Ajelu toteutettiin huolimatta siitä, että olen varsin allerginen hevosille.
 |
| Meidän kärri, kuski ja polle. |
Koska kysymyksessä ei nyt sitten yllättäen ollutkaan "vain" ystävänpäivän (jota normaalisti emme vietä) vietto New Yorkissa, kihlauksen kunniaksi kävimme syömässä pilvenpiirtäjän alakerrassa (ruokapaikka piti löytää läheltä, kun mieheni ei jännitykseltään ollut kyennyt syömään juuri mitään koko päivänä) ja nautittiin drinksut. Paikka oli muutoin sama Central Parkin Boathouse, jonka baaritiskillä naapurimaan prinsessa Madeleinen nähtiin vastakin rentoilevan jonkun tumman komistuksen kanssa. Hyvän paikan olivat valinneet.
Illan päätteeksi nautimme vielä pullon shampanjaa yöbaarissa. Tarjoilijatyttö tuli avaamaan pullon pöytäämme ja teatraalisesti sekä kovaan ääneen huusi meille "Happy Valentine´s Day". Mietin vain, että "ystävänpäivä yksillä, kihlapäivä toisilla".
Johtuneeko siitä, että kaikki romanttiset "kliseet" käytiin läpi tuona vuonna 2006, on ystävän- ja kihlapäivän vietto sujunut lähes huomaamattomin pienin huomionosoituksin seuraavina vuosina. Naimisiinmenokin antaa edelleen odottaa itseään.
 |
| Central Park (Boathouse-ravintola) |
Toki sydämet ja ylimaallinen ystävänpäivän romantisointi saa minun mielessäni edelleenkin jäädä amerkikkalaisten hömpötykseksi, mutta syvällä sydämessä ystävänpäivällä on minulle aina erityinen merkitys.
Kommentit
Lähetä kommentti