Krabi ja Tonsai Beach

Jos Lanta olisi tuntunut kivalta, olisimme voineet jäädä sinne toiseksi yöksi. En tiedä johtuiko matkaväsymyksestä ja koti-ikävästä, mutta yksi yö riitti toteamukseen, että saari ei ollut meidän paikka.  Yllätimme itsemme ja päätimme kulke Lanta - Krabi välin venematkan sijaan minibussilla, johon mahtui kyytiin n. 10 henkilöä. Busseja lähti tunnin välein. Oletin, että pääsen matkaan heti kun haluan, mutta emme mahtuneet klo 13.00, emmekä klo 14.00 lähtöön, mutta onneksi kolmannessa oli tilaa. Odotellessa ennätti tarkistamaan paikalliset krääsämarkkinat ja käymään jalkahoidossa.

Ennätin keräämään tuohtumuksen punaa poskille, kun tajusin bussissa olevan kuusi länkkäriä ja saman verran paikallisia. Olisin ollut rauhallisempi, jos olisin tiennyt kaikkien maksavan kyydistään. Nyt jäi sellainen olo, että kaikki turistit eivät mahtuneet minibusseihin, kun niitä täytettiin myös paikallisilla.

Koko päivä tuntui yhdeltä huijaukselta. Hotellin opas sanoi, että pääsemme kyydillä satamaan. No ei päästy. Minibussikuski totesi vain, että olemme maksaneet vain Krabitowniin. Moniin vilpittömän tuntuisiin, ystävällisiin ihmisiin emme matkan aikana törmänneet. Kuitenkin yksi ystävälliseksi luokiteltava natiivi astui tässä vaiheessa näyttämölle. Hän kertoi, kuinka pääsemme halvimmalla Ao Nangin rannalle. Hänen sanansa piti paikkansa, toisin kuin kenenkään muun puheet, jotka tarjosivat vene- tai taksikyytejään. Taksikyyti Krabin keskustasta Ao Nangin rannalle tuntui kalliilta, mutta siinä vaiheessa emme tienneet ko. rannan olevan 16 kilometriä pystysuorien kalkkikivivuorien ja viidakon välissä kulkevan tien päässä.

Sitä aina mielessään kuvittelee asioita ja yllättyy, kun mielikuva ei vastaa todellisuutta. Kuvittelin, että kun tulen Krabille niin olen suoraan rannalla. Todellisuudessa Krabin kaupunki ja Krabin rannat olivat kaksi eri asiaa. Kun kurvasimme minibussilla Krabin kaupunkiin, ajattelin "ahaa?" ja kun reilu puoli tuntia myöhemmin kurvasimme Ao Nangiin ajattelin "ahaa!". Tämä on SE Krabi, jonne kaikki tulevat. Rannanmyötäisesti voit nähdä hotellin, ravintolan, kaupan, hotellin, ravintolan, kaupan, hotellin, ravintolan, kaupan yhdistettynä satoihin turisteihin ja tämä jatkui silmänkantamattomiin.

Krabin keskeisimmät rannat olivat siis jo mainittu Ao Nang, Ao Railey ja Ao Phra Nang. Näistä kahdelle viimeksi mainitulle pääsi vain veneellä. Ao Phra Nangilla emme käyneet. Jos oikein ymmärsin niin siellä olisi ollut yksi kalliimpi hotelliresortti.

Olisi hyvä, jos tietäisi ihmisten tavat toimia jo etukäteen. Välttyisi suuremmalta ahdistukselta loman viimeisimpinä päivinä. Meidän piti päästä Ao Nangista Tonsai Beach Resortiin veneellä. Saavuimme rannalle ja mieheni kysyi, milloin vene lähtee. "Kuusi", kaveri vastaa ja osoittaa, että odottakaa tässä. Kello on hieman yli kuusi ja jäämme odottamaan. Aurinko laski kauniisti, matkailijat ottivat auringonlaskukuviaan ja meitä vain harmitti. Lisääntyvän ärtymyksen huomasi siitä, kun aloimme tiuskia toisillemme.

Ärtymystä lisäsi se, että tilanteessa ei voinut venekuskilta kysyä mitään. Thaimaalaisilla tuntui ylipäätään olevan kehno englanninkielen taito. Tämä oli yllätys, sillä esimerkiksi pari vuotta sitten Intian Goalla käydessä saattoi todeta paikallisten puhuvan hyvää englantia. Parin viikon Thaimaan kierroksen aikana saattoi sen sijaan todeta, että edes yksinkertaisten asioiden kysyminen englanniksi oli täysin mahdotonta. Ehkä loppuajasta ei enää viitsinyt yrittääkään kysyä mitään. Hassu lässyttävä tapa puhua englantia toi oman lisämausteensa yrityksille ymmärtää sanomaa.

Krabi, Ao Nang

Parissa edellisessä paikassa taksiveneily loppui pimeän tultua. Mieleen juolahti ajatus, pääsisimmekö majapaikkaamme ollenkaan? Kaveri jäi vain rannalle huutelemaan ja myymään lisää venekyytejä. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen hän sai myytyä lisää kyytejä samaan matkaan meidän kanssa ja pääsemme matkaan. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että kuusi ei tarkoittanut kellonaikaa, vaan hän tarvitsi kyytiin vähintään kuusi matkustajaa. Jos sen olisi tiennyt ei olisi tarvinnut stressata. Ja jos olisi tiennyt, että veneet kulkivat pitkälle yöhön, olisi ollut vielä astetta mukavampaa odotella.

Tonsai Beach

Tonsai oli vilkkaamman Ao Raileyn rannan pikkuveli. Näkymät pimenevässä illassa, veneestä rannalle katsottuna olivat kertakaikkisen huimat. Valtavan korkeat kalliot reunustivat pientä rantaa molemmin puolin.

Tarvoimme hiekkarannan läpi ja löysimme majapaikkamme, joka ei ollut rannalla, vaan pienen kävelymatkan päässä viidakossa. Tonsai oli viehko paikka, pääasiallisesti reppureissaajilla kansoitettu.

Tonsai Beach Resort

Tonsai Beachin pimenevä ilta ja Ao Raileyn rannan valot.

Tulitaide oli yleinen harrastus Thaimaan rannoilla.

Tonsain rannalla nuoret lihaksikkaat naiset ja miehet kulkivat narut kaulassaan. Eivät he olleet tulleet tekemään itsemurhaa hirttäytymällä yhdellä maailman kauneimmista rannoista. Sen sijaan vuorikiipeily rantaa molemmin puolin ympäröivillä kukkuloilla näytti olevan erittäin suosittu harrastus. Rannalta löytyi kiipeilytarvikkeisiin erikoistunut kauppakin.

Kalliokiipely- ja basehyppykukkula.

Oli siellä basehyppääjiäkin. Melkein näin yhden hypyn. Kipitin rantabaarista turhan hitaasti rannalle ja näin vain loppuleijunnan, kun varjo oli jo auki. Harmi. 

Kalliokiipeilijät Tonsai Beachillä.

Tonsai Beach.

Päätimme poiketa vilkkaammalla Ao Raileyn rannalla. Meille sanottiin, että sinne pääsee vain veneellä, laskuveden aikaan olisi itse asiassa saattanut päästä myös kahlaamalla. Ja myöhemmin tajusimme, että viidakon poikkikin voi seikkailla.

No, taas jäimme odottelemaan, että myös muita matkaajia tulisi kyytiin. Ei aikaakaan, kun vene on täynnä ja pääsimme lyhyelle venematkallemme. Ao Railey jakaantui itäiseen ja läntiseen osaan. Itäisellä rannalla oli mangrovemetsikköä ja vähän epämääräistä rantaakin. Läntisellä puolella oli hiekkaranta.

Ao Raileyn kartta.

Ao Raileyn itäisen rannan mangrovemetsikkö.

Saamme vihdoin ostettua matkatuliaiset eli riippukeinut mökille. Niitä etsittiin epätoivoisesti jo Lantalta, mutta sopivia ei löytynyt. Kahden lomaviikon urheiluosuus oli siinä, kun kävelimme läpi viidakon Ao Raileyltä Tonsai Beachille. Aikamme taaperrettuamme näimme kyltin, jossa kerrottiin matkaa olevan jäljellä 800 metriä. Ei paha. Hiki alkoi irrota oikein kunnolla siinä vaiheessa, kun polku muuttui sen verran jyrkäksi "vuorikiipeilyksi", että apuna oli köysi. Matkan varrella muutama nuori opasti olemaan tarkkana, sillä he olivat nähneet suuren käärmeen. Minun silmäni rävähtivät lautasiksi, ennen kuin ilkikurisesta naurusta ja pilkkeestä silmäkulmassa tajusin poikien vitsailevan. Käärmeitä ei onneksi nähty. Sen sijaan kolme apinaa kisaili korkealla puiden oksilla.

Polku Ao Raileyltä Tonsaille.

Ao Railey, Diamond Cave

Kun ennen matkaa tutkin mille rannoille voisi Bangkokista jatkaa, vaihtoehtoja tuntui olevan pilvin pimein. Joillakin saarilla mainostettiin olevan bileitä läpi yön. Sen verran ikävuosia on jo kertynyt, että tällaiset rannat jäivät suosiolla väliin. Tuntui ihan hyvältä viettää reissun kaksi viimeistä yötä tällä rennon hipahtavalla Tonsain rannalla ennen paluulentoa ensin Bangkokiin ja ruhtinaallisen vaihtoajan turvin takaisin kohti Helsinkiä.