Ko Hae - häät rannalla

Coral Island Resortin yksi 40 bungalowista toimi meidän majapaikkamme yhdeksän kilometriä Phuketista etelään sijainneella ns. korallisaarella. Luimme netistä etukäteen, että saarella on vain yksi majoitusta tarjoava paikka, joten oletimme menevämme vähän niin kuin "omalle pienelle yksityiselle saarellemme". Toki saari oli suhteellisen hiljainen ja rauhallinen, jos verrataan muihin turisteilla ylikansoitettuihin rantoihin, mutta ei me siellä saarella todellakaan keskenämme olleet. Saarelle saattoi tehdä päiväretkiä nopealla veneellä ja kun päiväretkeläiset poistuivat, jäi paikalle muutamia saarella yöpyviä. Päivällä saarella oli varmaan muutama sata kiinalaista, mutta jonnekin he illan mittaan katosivat. En tiedä minne. Ehkä viidakossa oli kuitenkin joku salainen resortti, jonne kiinalaiset pakenivat illan pimetessä.

Coral Island Resortin bungalowi.

Bungalowirivistö.

Resortin lähes monopoliasema saaren majoituksessa ja ruuantuotannossa ei välttämättä ollut vallan hyvä asia. Illallisella kallis buffet-pöytä oli vähän niin kuin pakko ostaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa jumalattoman kalliit ruuat listalta. Listahinnat sinänsä olivat ihan kohtuulliset, mutta poikkeuksellisesti näihin hintoihin lisättiin jos jonkinnäköisiä veroja. 

Ensimmäisenä iltana tarjolla oli erilaisia lihoja (kanaa, possua, härkää, lammasta jne.), joista sai valita ja joita kokki sitten paisteli grillissä. Toisena iltana kokki valmisti thaisalaattia. Maistelen erilaisia ruokia suhteellisen estottomasti, erityisesti jos EN TIEDÄ mitä syön. Thaisalaatin seassa oli palleroita, joista yhden laitoin suuhuni. Muutama puraisu ja jauhantaa. Ilmeeni vääristyi, vaikka pallero ei maistunut miltään. Puraisu, jauhantaa ja jauhantaa. Tuntui kuin olisi silmämunaa syönyt. En tiedä mikä pallero oli. Toista en suuhuni laittanut. Pelkkä ajatuksellinen mielikuva silmämunan syönnistä sai aikaan heikon hapen ja etovan olon. En kertonut miehelleni tuntemuksistani, vaan viattomasti vain totesin, että "kerro mulle miltä sun mielestä pallero maistuu, kun olet syönyt sellaisen". Ei mieheni tyhmä ole tai sitten hän tuntee minut liian hyvin. Arvasi koiran olevan haudattuna, eikä maistellut silmämunaksi ristimääni palleroa.

Kokki ja thaisalaatin ainekset.

Kaikesta päätellen romantiikan nälkäiset ovat onnistuneet löytämään saaren myös vihkipaikkana. Yövyimme saarella kaksi yötä ja molempina iltoina valmisteltiin rannalle häitä. Ensimmäiset häät eivät toteutuneet - ainakaan rantahietikolla. Synkät pilvet nousivat nimittäin nopeasti seuranaan kaatosade ja kova tuuli. Siirryimme myrskyn ajaksi bungalowiimme kuuntelemaan sateen ropinaa ja lukemaan dekkareitamme. Näin hääparin myrskyn jälkeen syömässä ravintolassa. En tiedä romuttuivatko unelmahäät myrskyn myötä, toivottavasti ei.

Seuraavan päivän häät toteutuivat aurinkoisessa ja hieman tuulisessa illassa. Saatoin seurata kirjan luvultani, kuinka nämä unelmahäät rannalla valmistuivat. Tähän mennessä olen saattanut vain nähdä jonkun kuvan naistenlehdessä amerikkalaisen julkkiksen häistä Hawaijin rantahietikoilla. Tällä kertaa näin venäläisen pariskunnan unelmahäiden toteutuvan rannalla valkoisine kevyine vaatteineen ja paljaine varpaineen. 

Työntekijät valmistelivat hääpaikkaa pitkään ja hartaasti. Kukkia aseteltiin ja hiekkaa haravoitiin monen henkilön voimin. Itse vihkiminen oli hetkessä ohi. Venäläistyttö, liekö ollut vihittävien ystävä tai maksettu hääjärjestelijä, pospotti muutaman minuutin puheen. Valokuvaajatyttö uikkareissaan kuvasi ja sai seurakseen kuvaamaan vieraan japanilaismiehen, joka kameroineen syöksyi lähes hääparin "iholle". Itse kuvasin blogikuvani häveliäämmin rantatuolistani.





Hääpaikan valmistelua.



Vihkiminen rannalla.




Kimpunheitto turisteille.

Olen joskus miettinyt, että vihkiminen rantahietikolla voisi olla viehättävä tapa mennä naimisiin. Näitä häitä sivusta seuranneena kaipaisin kuitenkin ystävän tai pari rinnalleni. Pariskunnalla ei tuntunut olevan ketään läheistä todistamassa häitään, mutta suuren kasan häävalokuvia he saivat muistoksi. Heidät ikuistettiin yksin ja yhdessä, edestä ja takaa leikkimässä vedessä, poseeraamassa rannalla ja kauempana kivikkoisella rinteellä. Vihkimistä todisti muutamat ravintolan työntekijät ja muutamat uteliaat turistit, minä mukaan lukien. Mieheni sen sijaan ei tuntunut piittaavan tästä ohjelmallisesta osuudesta saarella, vaan snorklaili tyynen rauhallisesti juhlallisuuksien aikana.









Kommentit

Suositut tekstit