Jääkiekon maailmanmestaruus 2011 ja mökkielämää

Jeeeeeeeeeeee! Ououououououou! Juhuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu! Jeeeeeeeeeeeeeeee! Jipppppppiajeeeeeeeeeee!

Riemuhuudot raikasivat, vaikka television ääreen oli istahtanut muutama jääkiekosta ei niin erityisen kiinnostunutta katsomaan maailmanmestaruuspelien loppuottelua, hartaasti odotettua matsia Suomen ja Ruotsin välillä. Eka erä oli varsin flegmaattinen. "Tällainen peli taas" mietin itsekseni, kun keskustelimme ystävien kanssa viime talven reissuista Thaimaaseen. Mieleen juolahti myös alkuillan Venäjän ja Tsekin pronssipeli, jota sivusilmällä seurasin ja jossa yhden minuutin aikana taottiin jopa kolme maalia. Ruotsi teki avausmaalin ottelun toisessa erässä ja Suomi tasoitti aivan viime sekunneilla toisen erän lopussa. 1-1 tilanteessa siirryttiin kutkuttavan jännittävään kolmanteen erään.

Kukapa olisi uskonut lopputulosta! En minä ainakaan olisi vetoa lyönyt voiton puolesta, sen verran pessi.......realisti olen. En ainakaan 6-1 voittoa Ruotsia vastaan! Ruotsalaiset ovat tottuneet voittamaan suomalaiset ja he vajosivat hävittyään normaalisti suomalaisille niin tuttuun maansuruun. Ottelun jälkeen Expressen lehden otsikko oli kuvaava "Perkele" ja ottelua kuvattiin teurastukseksi ja painajaisfinaaliksi. Ruotsin ainokaisen maalinkin teki suomalaiset sukujuuret omaava Pääjärvi-Svensson. 

Suomalaiset saivat sen sijaan seurata sankareidensa paluuta Bratislavasta Finnairin tilauslennolla A7164, jossa seiska tarkoitti tilauslentoa, ykkönen oli kunnianosoitus maailmanmestaruudelle ja 64 kunnianosoitus leijonien nuorimmalle pelaajalle eli ilmaveivisankari Mikael Granlundille, kysymyksessä oli nimittäin hänen pelinumeronsa. Leijonien matkaa Bratislavasta Helsinkiin saatteli Karjalan lennoston herhiläinen, Hornet -hävittäjä. Puolustusvoimien mukaan Hornet oli normaalilla koulutusohjelmaan kuuluvalla tunnistuslennolla.

Hornet saattoi Leijonia.

Koneessa ei oltu ilmeisesti oltu pelkällä mehulinjalla. Koko joukkueen laskeuduttua jo portaat alas lentokoneesta, saapui ovelle valmennusporukkaan kuulunut entinen maalivahti Pasi Nurminen. Tuettuna hän laskeutui portaat, kunnes punaiselle matolle päästyään kellahti päistikkaa kumoon koko leijonajoukkueen eteen. Hänelle kerrassaan ikimuistoinen paluu Suomeen. Hauska sattumus sinänsä. Muiden pelaajien vaimot ovat varmasti tapahtuneen jälkeen miettineet, että "onneksi ei ollut mun mies". Muutaman valitun sanan olisi varmasti naputtanut, jos minun miehestäni olisi ollut kysymys.


Pasi Nurminen kompastui punaiselle matolle. Kuva: Jarkko Mikkonen

Voitonjuhliin kauppatorille kerääntyi joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000 ihmistä. En ollut heidän seurassaan, eikä mökkipaikkakunnan torilla ollut illalla ristin sielua, kun ajoimme siitä ohi...

Kun sovimme alkuvuodesta mieheni kanssa kesämökkikauden avajaisviikonlopusta, en tajunnut että sama viikonloppu tulee sisältämään sekä Euroviisujen että maailmanmestaruusjääkiekon finaalin. Euroviisufinaalin tulostenlaskua seurasin jo hieman väsynein silmin saunaillan päätteeksi.

Seurailen monia asioita sivusilmällä, niin seurailin myös viisujen esikarsintaa, jossa kaiken glitterin, räjähteiden ja valoshown keskellä Suomen pelkistetty esiintyjä Paradise Oskar tuntuikin yhtäkkiä yllättävän hyvältä. Jälleen kerran - ennakko-odotuksista huolimatta - Paradise Oskar ei  tuonut voittoa kotiin. Voiton vei Azerbaidzan. "Tuomaripeliäkö" pohdittiin heti lehdissä ja epäiltiin Itä-Euroopan maiden asiantuntijaraatien puolueettomuutta ja riippumattomuutta.

Olin sattumoisin mökkipaikkakunnalla silloin, kun Lordi voitti Euroviisut. Nyt voin taas todeta, että olin mökillä, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden 2011!

Kauden avaus kesämökillä sisältää aina haravointia. Harava tanassa olin ajatellut viettää tämänkin pidennetyn viikonlopun, mutta kas kummaa, saimme lehtipuhaltimen lainaan naapureilta. Naama irvessä ja kädet rakoilla on siisti piha ansaittava, eikö vaan?



P&%°*n marjat! Olin aina kuvitellut lehtipuhaltimen miehiseksi pilipalilaitteeksi. Seisoskellaan pihalla tärkeän näköisenä ja puhallellaan lehtiä summittain sinne sun tänne ja naureskellaan vieressä haravan kanssa heiluvalle vaimolle... Omaksi ihmetyksekseni puhaltelin mökkitonttia yhden iltapäivän aikana siistimmäksi kuin se suunnilleen koskaan on ollut. Kerrassaan loistopeli vähän isommalle pinta-alalle. Pienemmän pläntit voi toki edelleen mennä perinteisin hartiavoimin.

Muutoin mökkiloma sujuikin vain pienen puuhastelun parissa. Sadepäivän ratoksi kävimme Joensuussa pyörimässä rautakaupoissa, kirppareilla ja ostamassa helmalakanaa. Helmalakana - tuo omituinen nimitys lakanalle, jonka nimityksen olin jossain mainoksissa joskus nähnyt. En ole sellaista koskaan omistanut tai kaivannut ennen kuin saimme ystävältä runkopatjan mökille. Mökille tullessamme istuin nojatuolissa ja katselin patjan sinertävää reunaa ja mietin että sen voisi jotenkin peittää. Helmalakanallapa nimittäin.




Olen pohdiskellut, että millaistakohan projektia sitä keksisi tämän kesän pidemmälle mökkilomalle. Ilmeisesti tulen viettämään pitkiä aikoja sisätiloissa. Enemmän tai vähemmän ex tempore ostin pöntön valkoista sisämaalia seinille. Pinnat pitäisi vetää kahteen kertaan ja vaikka mökki ei ole iso, tuntuu projekti valtavalta. Luulen, että aloitan pienestä makuusopesta ja ehkä lopetan siihen. Edellisten vuosien projektitkin pitäisi saattaa loppuun: kaivaa sähkökaapelia maahan ja maalata mökin ulkopinnat loppuun ikkunanpuitteiden, oven ja pienen terassin osalta. Puuha ei lopu koskaan...

Paluumatkalla kotiin tehtiin taas kauppoja. Veneitä tulee ja menee, veneen moottoreita siinä sivussa. Tällä erää myyntiin meni mökkiveneen nelitahtinen kone ja etsinnässä on kaksitahtinen peli tilalle. Radiosta tuli Pirkka-Pekka Peteliuksen juontama Luontoilta. Muutaman tunnin aikana opin mm. että mökin sisätiloista pihalle pelastamani jättiläisampiainen ja jättiläiskimalainen olivat kuningattaria, joiden jälkeläisiä tulee varmastikin hätisteltyä kesälomalle ympäriltä pörräämästä. Jos olisin tuon tiennyt, niin voi olla, että olisin liiskannut molemmat. Tai en ehkä olisi hennonnut.

Kommentit

Suositut tekstit