Oravanpyörästä onnenpyörään?

Helsingin Sanomien marraskuun kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli urbaanista nomadipariskunnasta. Entinen IT-toimitusjohtaja Santeri koki "herätyksen" firman risteilyllä, jossa pohdittiin arvoja ja lanseerattiin uusi arvo "onnellisuus". Santeri totesi, että hänet tekee onnelliseksi rakkaus. Tavattuaan kirjallisuustieteen tohtori, tuplamaisteri Päivin he tekivät suunnitelman, päättivät jättää kaiken ja lähteä pakenemaan "bullshittiä". 

Normaalisti olen liittänyt suuren elämäntapamuutoksen "uskoon hurahtamiseen", mutta siitä tässä tapauksessa ei ollut kysymys. Pariskunta pisti entisen elämänsä lihoiksi ja he lähtivät vuonna 2004 nauttimaan sisäfilepihvejä ja punaviiniä Etelä-Afrikkaan. He lähtivät etsimään onnellisuutta ja sillä tiellä ovat edelleen, ilmeisesti onnellisina.

Artikkeli herätti aluksi mielenkiintoa jopa niin, että tutustuin tarkemmin lähdön taustoihin heidän kirjoittamastaan kirjasta "Oravanpyörästä onnenpyörään". Mielenkiinnon jälkimainingeissa vaihtui tunnetilaksi ennemminkin ärtymys. Kirjoittajat toivoivat "kirjan herättävän lukijassa sisäisen keskustelun omista henkilökohtaisista päämääristä sekä johtavan motiivien tutkiskeluun itsekkäämmästä näkökulmasta". Ajatuksia kirja herätti, mutta miksi onnellisuuden pitäisi kummuta itsekkyydestä?

En tiedä, oliko kirjoittajien lähtökohta, että me kaikki elämme oravanpyörässä, josta pitää irtautua. Vai voivatko oravanpyörästä irrottautua vain ihmiset, jotka ovat jo tietyn mittapuun mukaan menestyjiä. On siis mistä irrottautua ja irroittautuminen tarkoittaa pariskunnan mukaan sitä, että luovut työstä, omistamisesta, perheestä ja sosiaalisista suhteista.

Oli surullista huomata, että aikana ennen oravanpyörästä jättäytymistä, Santeri määritteli elämäänsä radikaalein yleistyksin. Perhe ja lapset ovat osa kulissia, oman itsen jatkeita. Ihmissuhteita käytetään hyväksi sosiaalisen statuksen parantamiseksi. Pitää olla "hyvä jätkä" ja "kaikkien kaveri". Vapaa-ajan pitää olla laatuaikaa ja lomamatkoilla halutaan tehdä muut kateellisiksi. Toisaalta ymmärrän, jos hän asemastaan johtuen tuli hyväksi käytetyksi ja sai peräänsä kasan hännystelijöitä.

Pariskunta esittää, että ihminen, jolla on hyvä työpaikka, omistusasunto designtuotteilla sisustettuna, uusi auto, kehittävät harrastukset, kauniit lapset ja puoliso sekä rotukoira, ei voi olla onnellinen. Eivät em. asiat takaa automaattista onnellisuutta, mutta eivät kyllä sen puutettakaan.

Mielestäni ei ole erikoista, että jätetään kotimaa ja lähdetään muualle miettimään omaa elämää ja onnellisuutta. Voisin tehdä niin itsekin. Tehdä vähän pidemmän irtioton normaalielämästä. On kuitenkin erikoista, että kaikki tapahtui niin totalitaarisesti ja että matka jatkuu edelleen. On erikoista, että Brasilian punaviini ja sisäfilepihvit ovat vaihtuneet vegaanielämään lehtiartikkelin kirjoitushetkellä Borneoon, hometaloon rottien keskelle. En ole koskaan pitänyt ehdottomuudesta mielipiteissä tai elämänvalinnoissa. Toisin kuin valinnoissaan ehdoton Santeri, luen itseni kaikin puolin keskitien kulkijaksi.

Joka tapauksessa prosessi ja pariskunnan ajatusmaailmassa tapahtuneet muutokset ovat mielestäni kiehtovia. Jos he jostain syystä sattuisivat eroamaan, jatkaisivatko molemmat yksin urbaania nomadielämää?

Kirjoittajien näkemykset onnellisesta elämästä poikkeavat kovasti yleisestä nykyajatusmaailmasta. Santeri kokee, että onnellisuus syntyy rakastavassa parisuhteessa. Eikä siinä mitään, mutta heidän näkökulmansa onnellisuuteen on myös aikatauluttomuus, päämäärättömyys sekä pakottomuus tehdä mitään. Toisaalta lähtökohtana on ajatus siitä, että teen juuri sitä mitä haluan, mutta voin tehdä jotain myös auttaakseni muita, mikäli kysymys ei ole pakosta. Käyttäytyminen vaikuttaa erikoiselta sekoitukselta altruismia ja egoismia.

Nykyään onnellisuutta voidaan luonnehtia hyvinvoinnin tilana, jossa ihminen pitää elämäänsä mielekkäänä, näkee tulevaisuuden valoisana ja kokee voivansa rikastuttaa muiden elämää. Tällainen hyvinvoinnin tila voi syntyä, vaikka ei olisikaan täysin tyytyväinen senhetkisiin olosuhteisiin. Tottakai onnellisuutta myös tutkitaan. Elämäntyytyväisyyden mittari (Satisfaction with Life Index) pyrkii mittaamaan ihmisten ilmoittamaa keskimääräistä onnellisuutta maittain. Sen mukaan esimerkiksi Pohjoismaissa elää varsin onnellisia ihmisiä. Onnellisuutta lisää mm. vaurastuminen, hyvä terveys ja esimerkiksi vapaaehtoinen työttömyys. Edellisistä vice versa voidaan todeta em. puutteen aiheuttavan onnellisuuden kokemuksen vähentymistä.

Ymmärrän kirjoittajien kommentin siitä, että erilaisuuteen ei suhtauduta suopeasti. Pariskunta teki oman valintansa jo vuosia sitten. Ehkä he eivät ole kuulleet, ettei Suomesta tänä päivänä löydy naistenlehteä, jossa ei olisi kirjoitusta elämän kohtuullistamisesta tai downshiftaamisesta.

Olen samaa mieltä pariskunnan kanssa siitä, että "maailmassa ei mielestämme ole yleispätevää totuutta siitä, miten juuri sinun olisi elettävä oma elämäsi. Sinun on se itse määriteltävä." 

Pariskunta ei kaipaa sosiaaliturvaa eikä pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Suomi on heidän mielestään liian kontrolli- ja holhousyhteiskunta. En tiedä johtuiko toimittajan kirjoitustavasta, mutta hetkellisesti artikkelia lukiessa tuli fiilis "pikkuhellanduudelissentään" lapsukaisista, joiden minäkuva on vääristynyt. Mies epäili kirjoittamansa viranomaiskriittisen julkaisun aiheuttaneen passin epäämisen. Ehkä hän unohti kohdan Suomen perustuslaista: "Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä." Sitä paitsi "ongelmatilanteet" viranomaisissa voivat johtua siitä, että viranomaisten toimintamalleja ja säännöksiä ei ole luotu yksittäisen nomadipariskunnan näkökulmasta.

***

Omassa pinnallisessa pikku elämässäni olen onnellinen aika usein. Toki myös ajoittain onneton.

Olin viime viikolla varsin onnellinen, kun vietimme merihenkistä raclette-iltaa mieheni työkavereiden kanssa. Kutsujana oli Suomen kielen sananikkari, joka halusi tarjota illallisen kiitoksena saamastaan avusta maalla ja merellä. Illanviettoon oli pari vaihtoehtoa toisen ollessa Ursulan päivä, jolloin raclette-juuston oli tarkoitus suorastaan (ur)SULAA suuhun. Vietimme kuitenkin iltaa Simon päivänä ja söimme raclettea aivan SIMONA.

Keräilyharrastuksemme on vitsi ystäväpiirissämme. Toki pidämme sitä itsekin vitsinä. Toivottavasti kukaan ystävistämme ei kuvittele, että materiaalimassa sinänsä tekisi minua onnelliseksi, maailmalla hieman kierrelleenä yksittäiset esineet (wc-pönttö) ja järjestelmät (viemäröinti, jätehuolto) kylläkin, varsinkin jos niiden tarkoituksena on helpottaa elämää. En voi sanoa, että olisin tyytymätön siihen mitä meillä on. Tietäen olemassa olevan materian määrän, en lähtökohtaisesti tavoittele jotain lisää tai isompaa, paitsi jos halvalla saa ;)

Olin myös erittäin onnellinen, kun 18 yhteisen vuoden jälkeen sain heittää pintaviallisen ruokapöytämme mäkeen. Sen tilalle tuli huuto.netistä ostettu, kaunis, käytetty valkoinen lasipintainen pöytä.

Onnellisuuden aiheet: uusi pöytä kierrätettynä, tuoreet kukat ja kynttilänvalo.

***

Mitäs sitten jos firman arvogurut eivät olisikaan tulleet paasaamaan onnellisuudesta, vaan kumppanuudesta, vastuullisuudesta tai tuloksellisuudesta.