Ravintolapäivänä soppaa saunatuvalla

Olen onnistunut missaamaan aikaisemmin järjestetyt ravintolapäivät. Olen vain lukenut sanomalehdistä harrastelijoiden järjestämistä pop-up ravintoloista mitä mielikuvituksellisemmissa paikoissa ja mitä mielikuvituksellisimmilla ruokavaihtoehdoilla.

Kun kuulin, että Guggenheimin museota suunnitellaan Helsinkiin olin aivan tohkeissani. Ajattelin, että Helsingistä tulee uusi Bilbao. Helsinkiin rakennetaan upea rakennus, jollaista odotin oopperatalon ja musiikkitalon olevan. Talousasioita en miettinyt sen enempää. Sitten näin kolumnin, jossa em. taidemuseota vastustettiin ja kehuttiin mm. ravintolapäivän kaupunkikulttuuria rikastuttavaa vaikutusta. Sitä, että Helsinki voi olla omaleimainen kultturelli paikka ilman Guggenheimia. Itse asiassa olen tästä asiasta samaa mieltä. Hienoa, että Suomessa on sallittu "laittomuus" ja ravintolapäivän pop upit on hiljaisesti hyväksytty - alkoholin myyntiä lukuun ottamatta.

Reissun jälkeen seuraavalla viikolla oli ravintolapäivä, johon meillä oli mahdollisuus osallistua. Mieheni työvuorosta johtuen meillä ei ollut aikaa lähteä kaupungille, mutta päätimme piipahtaa meille rakkaassa Pyysaaressa, jossa saunatuvalla oli tarjolla lohisoppaa. Helsingissä oli ollut kovia pakkasia pidemmän aikaa ja päätimme tarpoa paikan päälle jäitä pitkin. Tarkoitus ei ollut hukkua matkan varrelle, joten etsimme naskalit ja heittoliinat sekä jääpiikin. Mieheni sovitteli jalkaansa myös kesällä hankkimiamme vanhoja lumikenkiä. Ne tipahtivat jaloista heti ensimetreillä, joten jätimme ne kotiin.

Matkalla Pyysaaren pop up -ravintolaan 4.2.2012.

Helsingissä ei oltu värjötelty pelkästään pakkasissa, vaan jään päälle oli satanut myös lunta. Piikillä jään pintaa tunnusteltaessa tunsi, että jalkojen alla on tukeva jää. Hetkellisesti astuessani märkään sohjoon kaipasin kumppareitani. Sohjon alla oli tukeva jääkerros.

Tarpominen kävi hikilenkistä. Meillä oli aivan liikaa päällä ja hiki virtasi tehden olon hieman tukalaksi. Pääsimme perille, söimme sopat ja kiiruhdimme takaisin kotiin. Mahtavuutta!

Soppaa saunatuvalla 4.2.2012.

- - -

Matkan jälkeinen arki on sujunut melko rauhallisesti. Pääkaupunkiseudun liikenne oli kaaoksessa helmikuun alkupuolella. Emme onneksi joutuneet törmäyskurssille tällä kertaa. Sinä päivänä kun pelti rytisi moottoriteillä, töistä palatessani löysin mieheni murheen murtamana keittiön pöydän äärestä. Hän kertoi kadottaneensa kännykkänsä päivän aikana. Hän oli kuvitellut jättäneensä puhelimen kotiin, mutta sitä ei ollut löytynyt. Käynti katsastuskonttorilla ja kahdessa Tattarinsuon antiikkiliikkeessä olivat edeltäneet kännykän katoamista. Soitot liikkeisiin eivät tuottaneet toivottua lopputulosta. Kännykkä hälytti, mutta siihen ei vastannut kukaan.

Mitä tehdään, jos kännykkä katoaa?

Sitä lähdetään etsimään, luonnollisesti.

Ei kun auto alle ja liikennekaaoksen keskelle. Yritimme lähestyä Malmia Viikin kautta, mutta tie oli tukossa ja radiossa joku ilmoitti jonottaneensa ruuhkassa tunnin. Vaihdoimme reittiä ja saavuimme ensin katsastuskonttorin pihalle. Lumen keskellä oli edelleen tunnistettavissa paikka, jossa automme oli ollut. Hetken intensiivisen lumen kaivuun ja tonginnan jälkeen totesimme, ettei puhelinta löytynyt.

Jatkoimme matkaa antiikkiliikkeelle vain todetaksemme, että meidän ja mahdollisen kännykän välissä oli kolmemetrinen lukittu aita. Soitin kännykkään. Hiljennyimme kuuntelemaan.

Ei mitään. Ei kuulunut mitään.

Seuraavan antiikkiliikkeen pihalla meitä odotti samanlainen lukittu aita. Soitto kännykkään ja hiljaisuus.

Hiljaisuuden rikkoi hentoinen piipitys, jonka mieheni oli kuulevinaan. Itse en kuullut mitään. Soitto uudelleen, jolloin minäkin kuulin tuon hentoisen piipityksen kaukaisuudessa.

Ei voi olla totta, siellä se on!

Ja välissä kolmemetrinen lukittu aita.

- - -

Voin nykyään todeta, että miehelläni on myös tarzaniksi luettavia taitoja. Oli onni, että hän vaihtoi muutamaa viikkoa aikaisemmin ipuhelimensa, lumipeitteen ja jään kestävään puhelimeen. Testattu on ja kestää. Puhelin oli pudonnut hänen noustessaan autosta lumihankeen.