Ateenan aamuista
Blogin otsikosta "Ateenan aamut" voisi lukija nokkelasti vetää johtopäätöksen, että olen käynyt Ateenassa. Tai vähintäänkin Kreikassa. Onhan se nyt kuitenkin lauttaseikkaillut Kreikan saaristossa...
Vaikka jonkin verran olen matkaillutkin, en ole astunutkaan Kreikan maaperälle. Miksi ihmeessä siis tällainen harhaanjohtava nimi blogille?
Ateenan aamu on Nuutajärven lasin tuotannossa v. 1954 - 1975 ollut, Kaj Franckin suunnittelema erittäin kaunis sekä helposti rikkoontuva lasiesine. Nimen kerrotaan viittaavan kreikkalaisiin kirkonkelloihin. Kun lasiesineet koskettavat toisiaan, syntyy kirkonkellomainen ääni.
Useita tällaisia lasiesineitä roikkuu olohuoneen ikkunan edessä. Niitä saa isolla rahalla antiikkikaupasta tai toinen vaihtoehto on ollut hengailla kirpputoreilla viimeiset kymmenen vuotta. Niitä sai nimittäin aikanaan sieltä vähän pienemmällä rahalla. Blogin nimessä "Ateenan aamut" kuvastaa intohimoa ja pakkomiellettä keräilyharrastusta kohtaan. Yhden Ateenan aamun olemme puolisoni kanssa onnistuneet rikkomaan. Muutimme tuolloin Helsingin keskustasta Itä-Helsinkiin. Vaikka esine oli todella hyvin pakattu kuplamuoviin, löysimme sen pirstaleina pakkauslaatikosta varmaankin vuosi muuttomme jälkeen. Vakuutusyhtiömme ei luottanut arvioomme esineen hinnasta ja osoitti paikan missä se tulisi arvioida. Pirstaleiden kanssa päädyimme Bulevardille Hagelstamin liikkeeseen, jossa itse "antiikkia, antiikkia" Wenzel sen arvioi. Hinta oli se, mitä olimme itsekin arvioineet.
Otsikon toinen puoli "elämän illat" saa luvan toimia kaatoluokkaotsikkona kaikelle muulle mitä tulen jakamaan kanssanne.
Ateenan aamut, Kuvaaja: Marcus Johansson
Vinkki: http://www.iittalahomeshopping.com/epages/iittala.sf?ObjectPath=/Shops/iittala/Categories/sisustaminen_ja_lahjat/Ateenan_aamu
VastaaPoistaKiitos vinkistä :) Onnellisia ne, jotka voivat mennä vain kauppaan ja ostaa installaatiotarvikkeet. Onnettomia ehkä ne keräilijät, jotka ovat käyttäneet aikaa, vaivaa ja rahaa oman installaationsa rakentamiseen.
VastaaPoistaHuomasinkin taannoin, että Ateenan aamut tulevat uudelleentuotantoon. Tuntemuksista enemmän: http://ateenanaamut.blogspot.com/2011/01/ateenan-aamuihin-liittyva-kerailijan.html