Katen & Williamin häät
Kate Middleton ja Prinssi William avioituivat tänään. Arvion mukaan miljardi tv-katsojaa tuijotti tätä spektaakkelia suorana lähetyksenä ja miljoona ihmistä paikan päällä Lontoon keskustassa. Hämmentävää. Määrä on hämmentävä sikäli, että kysymyksessä oli perjantai, vappuaaton aatto ja meille monille normaali työpäivä.
Näin pätkän suoraa lähetystä, kun ajoitin lounaan syönnin hetkeen, jolloin Kate siirtyi loistohotellihuoneestaan autokuljetuksella kirkon pihalle ja astui autosta ulos perinteisyyttä ja modernia suunnittelua yhdistelleessä häämekossaan, joka oli viehättävä pitseineen, laahuksineen ja tiaroineen. Vuodelta 1936 ollut Cartierin tiara oli lainassa kuningattarelta. Kuningatar oli itse saanut sen lahjaksi 18-vuotissyntymäpäivänään. Britanniassa päivä oli julistettu vapaapäiväksi, mutta EU:n yhteistä asiaa tästä ei ollut harmikseni tullut, koska kaikki me muut olimme normaalisti töissä. Ukkosta ja sadetta ei ennustuksista huolimatta tullut.
Helsingin Sanomien mukaan häävieraita kirkossa oli 1900. Vieraiden joukossa oli perinteiseen malliin joukko kuninkaallisia, mutta kirkkoon mahtuivat myös Beckhamin pariskunta, Suomen Britannian -suurlähettiläs sekä kuulemma Katen kotikylän edustajia teurastaja mukaan lukien. Sen sijaan maan entiset pääministerit Tony Blair ja Gordon Brown sekä Williamin serkkutyttöjen Eugenien ja Beatricen äiti Sarah Ferguson oli jätetty kutsumatta.
Lehdessä arvuuteltiin myös mitä maailma kirkonmenoissa tarkkailee. Katsoin televisiosta illan uusintalähetystä ja voin sen perusteella todeta:
- Lähes 90-vuotias prinssi Philip ei nukahtanut kesken seremonian.
- Kyyneliä en nähnyt kenekään vuodattavan.
- Kuningatar Elisabetilla hattu oli vedonlyöntiennustusten mukaisesti keltainen.
- Naisvierailla on päällä yksinkertaisia ja tyylikkäitä pukuja sekä hassuja hattuja.
- Railakkaan värisiä pukuja oli vain harvalla.
- Morsian muisti vihkitoimituksessa kaikki Williamin etunimet (William Arthur Philip Louis).
- Kukaan ei kompuroinut, enkä nähnyt mitään merkittäviä muitakaan mokia. Katen laahus oli "vain" 2,7 metriä kun Dianan laahus ulottui yli seitsemän metrin pituuteen. Käytännöllisyys ennen kompurointia.

Prinssi William ja Kate tai itse asiassa aamulla kuningattaren myöntämän arvonimen mukaan Cambridgen herttua ja herttuatar vitsailivat jotain alttarilla kohdatessaan. Taitavat huuliltalukijat ovat tulkinneet Williamin kehuneen Katen ulkonäköä (You look stunning, babe) ja vitsailleen Katen isälle "meillä piti vain olla pienimuotoiset perhejuhlat".
Kuva: epa |
Jäin miettimään, josko hääpari jännitti kovasti vihkitoimitusta. Miltä mahtaisi tuntua selkämyksissä, kun tietäisi lähes koko maapallon tuijottavan sinua... Mielestäni prinssi näytti koko toimituksen ajan hieman jännittyneeltä.
En ole itse jännittänyt pitkään aikaan niin paljon kuin eilen. Kävin nimittäin työhaastattelussa, ihan samaan hallintoon, jossa nykyisinkin työskentelen. Sain nukuttua edellisen yön, mutta työpäivä meni harvinaisen harakoille. Vatsassa kiersi ja oksetti. Olen ollut aina kovin ujo, itkupilli ja kova jännittämään, mutta vuosien myötä nämä piirteet minussa ovat onneksi jääneet hieman taka-alalle. Kuitenkin se, että minua, soveltuvuuttani sekä persoonaani arvioidaan, aiheuttaa kaikesta huolimatta fyysistäkin pahoinvointia. Itse puolentoista tunnin haastattelun aikana jännitys onneksi lieveni. Rehellisyyteni, omasta mielestäni hauskat vitsit ja ei aina niin harkitut vastaukset eivät välttämättä ole paras valtti haastatteluissa.
Julkiset hellyydenosoitukset ovat jo itsestäänselvyyksiä ja vihkiparin suudelmaa osattiin odottaa. Samanlaista onnellisuuden fiilistä ei häissä kuitenkaan ollut, kuin edellisen kesän naapurimaan Vickanin ja Danielin häissä. Danielin puheen aikana ei kovinkaan monen silmäkulma pysynyt kuivana - ei minunkaan.

Kuva: getty images |
Kommentit
Lähetä kommentti