Leppäkerttu, rapu ja 1664 blanc

Vain neljä päivää Pariisissa pääsiäisenä ja kevät oli edennyt vinhaa vauhtia Suomessa samanaikaisesti. Kun lähdin Suomesta, meri oli edustaltamme vielä jäässä ja jo parin lomapäivän jälkeen saatoin huomata mieheni facebook-päivityksen, jossa hän ilmoitti avaanneensa veneilykauden ja laskeneensa verkot vesille. Toki tämä tapahtui soutuveneellä, mutta kuitenkin. Ikävää sen sijaan oli Suomeen palatessa kuulla, että lumitalvi ja kaupungin aura-autokalusto olivat tuhonneet meidän toisen purjejollan korjauskelvottomaksi.

Paluulento Easy Jetillä meni oikein mukavasti, kun luin Armi Ratiasta kertovaa elämänkertaa. Minulle oli yllätys, että hän oli kotoisin Pohjois-Karjalasta niin kuin minäkin. Luulen, että siihen yhtäläisyydet  loppuvatkin. Kun lentokoneessa on pakotettu istumaan vyötettynä tukevasti paikallaan, on kirjan lukuunkin keskittyminen helpompaa. Yleensä sekä kirjan luku että leffan katsominen televisiosta tuottavat minulle vaikeuksia, kun mielelläni alan puuhailemaan jotain aivan muuta.

Easy Jetillä meno ei ollut niin "halpalentomaista" kuin Ryanairilla ja kun olin yksin liikenteessä annoin itselleni luvan aivan toisenlaisiin erivapauksiin kuin mieheni kanssa liikkuessa. Ostin mennen tullen lasin punaviiniä ja tulomatkalla ostin elämäni ensimmäisen kerran oikein tavaraakin. Huuleni tulevat nimittäin kimaltelemaan tämän kesän aikana monin eri punan sävyissä.

Mutta... ennen kuin olin päässyt paluulennolle, olin siis viettänyt pääsiäisen Pariisissa.

Olen käynyt Pariisissa useamman kerran aikaisemminkin ja loman ensisijainen tarkoitus oli mennä kyläilemään ystävien luokse. Aikaisemmilla vierailuillani olen ystäväni kanssa kolunnut Pariisin keskeisimmät nähtävyydet Eiffel-tornista erinäisiin kirkkoihin. Louvrestakin olen löytänyt kiehtovasti hymyilevän Mona Lisan, vaikka kaikkia museon huoneita en ole käynytkään läpi.

Nykyään Pariisin matkustaessani menen tapaamaan ensisijaisesti ystävääni, hänen puolisoaan ja kolmea viehättävää  naskalia. En halua itselleni paineita matkasta, enkä myöskään ystävälleni. En oleta että ystäväni toimii minulle ohjelmatoimistona. Toki olen ajatellut, että jos minulla olisi pakkomielle jonkun toteutettavan asian suhteen, sanoisin sen ja toteuttaisin pakkomielteen yksin tai yhdessä, miten se nyt sitten sattuu tilanteeseen sopimaan.

Ystäväni haki minut lentoasemalta ja heidän uuteen asuntoonsa päästyämme tuikkasi minulle yhden suosikkiolueni  - 1664 blancin - kylmänä käteeni. Ei huono. Asunto ei varsinaisesti ole Pariisin kaupungissa, mutta vain lyhyen junamatkan päässä itse keskustasta. Tajusin kyläillessäni, että siellä ei tarvitse ostaa kämppää Pariisin ydinkeskustasta saadakseen vanhan talon tunnelmaa. Kämppään kulkiessa saatoin vain ihailla puisia portaita ja punaista mattoa rappukäytävässä sekä upeita kattokoristeita niin rappukäytävässä kuin myös asunnon sisällä.

Lähikirkon lasimaalatut seinät.

Kivijalkakaupat tuntuvat Suomessa olevan valitettavan katoava luonnonvara. Olen ihmetellyt, että eikö voitaisi tehdä niitä kohtaan joku suojelulaki. Iloitsen siitä, että valtavien automarkettien rakentamiseen joka niemeen ja notkoon ei viime aikoina ole annettu lupia. Ranskassa näitä pikkukauppoja on joka lähtöön. Erityisen iloinen olin vastapäisen pienen pullapuodin tarjonnasta (croissantit ja suklaalla täytetyt pullat), joita sain napostella aamiaiseksi.

Pidennetyn viikonlopun aikana pääsin nauttimaan Pariisin kevään sijaan Pariisin kesästä. Vaikka istuin vain leikkipuiston penkillä ja juttelin, tuntui että paita liimaantui selkämykseen. Kevättakki, jonka otin tietysti Suomesta mukaani, roikkui neljä päivää käyttämättömänä kaapissa. Onneksi siitä oli se hyöty, että sain takin reippaan kokoisissa taskuissa kuljetettua mukanani ylimääräistä tavaraa. Mennessä matkalaukku oli pullollaan tavaraa ja tullessa puolityhjä. Eikös se yleensä tuppaa olemaan toisinpäin :) Pääsimme myös ystäväni kanssa koko päiväksi kaupungille hengailemaan hänen miehensä hoitaessa lapsikatrasta. Hyvin voisi kuvitella, että kukkaron nyörit olisivat Pariisissa olleet löysällä, mutta ei... Muutamassa kaupassa pyörimisen jälkeen päädyimme terassille tai ehkä oikeammin terassilta toiselle.

Lähikaupan kalatiski.

Ystäväni lapset olivat valloittavia lapsen iloineen ja suruineen. Kyläily oli mukavaa senkin vuoksi, että lapset puhuivat ja ymmärsivät jo hyvin suomea. Kaksikielisyys on upea taito ja kielen vaihtaminen sujui kätevästi. Vain hetkittäin törmäsin tilanteeseen, jossa joku lapsista alkoi puhumaan minulle ranskaa. Toteamus "huomasitko, puhuit Annelle ranskaa", tämän jälkeen pieni hiljaisuus ja hymy, jonka jälkeen tarina jatkui suomeksi. Suomi ranskalaisella aksentilla on muuten hauskan kuuloista surisevan ärrän kanssa. Toisaalta lapsen puhe on sen verran yksinkertaista, että usein ymmärsin kouluranskallani sen mitä naskali yritti minulle sanoa.

Pienen pojan kanssa kokosimme monta monituista kertaa palapelikirjaa ja laskimme eri asioita, mm. kuvakirjan mereneläviä (yksi, kaksi, kolme rrrrrapua). Erityisesti leppäkertut ja Disneyn Autot -elokuvan punainen auto, ranskalaisittain Flash (McQueen) olivat hänen suurensuuret suosikkinsa. Minun alahuuleni alkoi väpättämään vain siinä vaiheessa, kun tämä pieni poika osoitti minua sormellaan ja sanoi "en tykkää sinusta". Ehkä hän ei kuitenkaan tarkoittanut sitä... Sain kuitenkin kaikilta lähtiessäni halaukset ja suukot :)