Bellagiosta Bergamoon




Bussireitit Bellagiosta

Pitäähän tämäkin järviseikkailu vihdoin saada päätökseen, joten muutama sananen vielä viimeisestä päivästä.

Lähdimme taivaltamaan Bellagiosta Bergamoon lentoa edeltävänä päivänä. Lento Helsinkiin lähti nimittäin kukonlaulun aikaan sunnuntaina ja vaikka matka mukava oli ollutkin, emme halunneet riskeerata pääsyä takaisin rakkaaseen kotimaahan.

Vesillä on mukavaa, mutta toisaalta linja-autossa on tunnelmaa! Ei kun kassit kantoon ja bussipysäkille. Muutaman iäkkäämmän jenkkituristin kanssa nökötimme pysäkillä ja katse tarkkana seurasimme milloin kulman takaa ilmestyy meidän menopelimme. Hymyilimme ja nyökkäilimme kilpaa ymmärtäväisesti, kun bussi vihdoin kaarsi paikalle.

Satunnaisen matkailijan pitäisi tietää, että maailmalla kaikki ei toimi niin kuin Suomessa. Satunnainen matkailija kuitenkin olettaa, että maailmalla kaikki toimii niin kuin Suomessa. Satunnainen matkailija on erittäin närkästynyt, mikäli näin ei tapahdu.

Koulupäivän päättyminen lisäsi matkustajamäärää eksponentiaalisesti.

Satunnaisen Italian matkaajan pitäisi siis tietää ja muistaa, että bussilippuja ei voi ostaa linja-autosta, vaan loogisesti tupakkakaupasta. Sama juttu postimerkkien kanssa. Koskaan en tiedä mistä niitä voi ostaa. Katsoin, kun iäkkäämmät jenkkituristit nousivat bussiin lippuinensa ja mieheni lähti laukkaamaan rinkka selässään tupakkakauppaan ja reppu heiluen hän palasi parin minuutin päästä. Sinä aikana bussi lipui tiehensä, mutta joo, oli meillä sitten liput seuraavaksi tulevaan onnikkaan.

Olisi kivaa saada ko. bussikuski lomalle Suomeen. Juuri kun hän on palaamassa takaisin Italiaan, niin lentoasemalla virkailija ilmoittaisi, että lentolippu olisi pitänyt käydä leimaamassa rautakaupassa. No, voi - taitaa tuo liike olla kiinni, myötätuntoinen katse, olankohautus ja käännös kantapäillä... valitettavasti en voi auttaa. No toisaalta, italialaisen temperamentin tuntien hän varmaan suhtautuisi tyynen rauhallisesti pettymykseen :)


Nousimme seuraavaan mahdolliseen bussiin. Tämä bussikuski otti kyllä matkan varrelta liputtomia matkaajia kyytiin. Hän pysäytti bussin ensimmäisen matkan varrelle sattuneen tupakkakaupan kohdalla ja ilmoitti ystävällisesti matkalaisille, että "tästä voitte käydä ostamassa matkalipun". Jep, jep. 

On vaikea ajoittain sopeutua näihin kulttuurisidonnaisiin kummallisuuksiin.

Bussilla Como -järven kiertäminen on kuin elokuvista: upeat maisemat ja tiivis tunnelma. Reittilaivoilla ja -veneillä matkustamisessa on aina jotain ainutlaatuista ja historiallista tunnetta. Kun näihin matkustusmuotoihin lisää vielä vesikoneen, niin ollaan perimmäisten asioiden äärellä. Juna, laiva ja vesikone: cool locomotion from 1910 until today. 

Bergamon yöpaikka löytyi heti asemaa vastapäätä. Hotellivalinta oli helppo ottaen edelleen huomioon aikaisen aamuherätyksen ja matkan lentoasemalle. Emme edes harkinneet muuta sadan euron hinnasta huolimatta. Bagaasit huoneeseen ja ei kun kaupunkiin tutustumaan! Tutustuminen jäi suoraan sanottuna vähäiseksi, kun muutaman korttelin kävelyn jälkeen päädyimme paikalliseen markkinahumuun. Pienimuotoinen kiinnostus jäi kyllä kytemään Bergamoa kohtaan. Kaupunki vaikutti pikasilmäyksellä mielenkiintoisemmalta kuin Milano. Sanoo hän, joka ei muotikaupoista erityisemmin välitä.


Muiden maiden markkinat ovat aina astetta tai kahta mielenkiintoisempia kuin suomalaiset. Ehkä kuitenkin paikalliset käydessään markkinoilla miettivät samaa kuin minä: "miksi täällä on aina samat tavarat myynnissä?". Italiassa kaikki oli tietysti niin paljon mielenkiintoisempaa ja hienompaa ehkä kuitekin enemmän ruuan kuin tavaran suhteen.


Niin, ja makkaran ja oluen sai markkinoilla nauttia ilman, että sinut suljettiin aidattuun karsinaan. Oluen kanssa olisi saanut jopa lähteä kävelemään ympäriinsä. Enhän näin kuitenkaan uskaltanut tehdä. 


Ohessa muutama ruokaisa markkinakuva...


Kanaa

Jotain palleroita

Nougatia

Karkkia

Juustoa

Karkkia


Makkaraa

Makkaraa


Leipää

Porco rosso
Lakritsia

Kreikkalaista


Kommentit

Suositut tekstit